Tänään vietimme lasten kanssa jälleen yhden riehakkaan ja hauskan päivän Funparkissa, siitä todisteena ranteessani komeilee pinkki ranneke. Riehakas päivä vaati veronsa, Samuel nukahti sekunnissa autoon, eikä meinannut herätä koko iltana, vaikka hänet kannettiin kolmanteen kerrokseen kesken unien. Itsekin olen loppupäivän käynyt vähän hitaalla. Teki mieli pukea jotain erityisen mukavaa päälle, joten sujahdin Vilan turhankin reilun kokoiseen maksimekkoon. Nyt kesän tullen olen kaivellut kaapinpohjalta viime vuoden maksimekot ja hameet käyttöön, etenkin ohutta puuvillaa olevat yksilöt ovat päällä yhtä mukavia kuin verkkarit.

 

farkkutakki1 farkkutakki2Kesän herkuimmat espadrillokset löytyivät H&M:ltä :)

 

farkkutakki3Mekko/Vila
Farkkutakki/Lindex
Kengät/H&M

 

farkkutakki4Tuosta vanhasta Lindexin farkkutakista mulle tulee mieleen aina Rodos – ja siellä katumuotikilpailua varten napatut kuvat. Ihan vain btw mielellään lähtisin uudelleenkin Rodokselle, se oli tosi kiva paikka lapsiperheen näkökulmasta etenkin :)

Ja sellaista piti vielä kysäistä, että kiinnostaisiko mahdollisesti teitä Magicpoksin lukijoita osallistua Suureen Blogitutkimukseen? Lukaiskaapa alla oleva teksti ja ilmoittautukaa halutessanne mukaan ryhmäkeskusteluun – ja mukaan valitut saavat valita vaivanpalkaksi yhden Allerin kustantaman lehden jopa kolmeksi kuukaudeksi!

SUURI BLOGITUTKIMUS 2014
– blogien rooli ja asema muuttuvassa mediakentässä

Tutkimuksen tehtävänä on analysoida blogien ja bloggaajien asemaa ja merkitystä mediakentässä sekä ymmärtää niiden lukijasuhteen dynamiikkaa syvemmin. Tavoitteena on myös selvittää blogien kaupallisia mahdollisuuksia sekä miten blogit mahdollisesti muuttavat toimittajien ammattikenttää. Tutkimuksessa tarkastellaan blogien roolia eri näkökulmilta: ensisijaisesti blogin lukijoiden, mutta myös bloggaajien näkökulmasta. Lisäksi syvennytään perinteisen toimittajakunnan ja mainostajien ajatuksiin.

Kiinnostuitko?
Nyt haemme tutkimukseen mukaan yli 15-vuotiaita blogien lukijoita. Valitsemme 15 keskustelijaa 11.6. klo 17.00-18.30 pidettävään online-ryhmäkeskusteluun. Palkkioksi keskusteluun osallistumisesta saat valita mielesi mukaan yhden Allerin kustantaman lehden, joka lehdestä riippuen ilmestyy kotiisi 1-3 kk ajan. Ilmoittaudu mukaan.

http://digiumenterprise.com/answer/?sid=1184291&chk=DKJCNMEA

-Maj

0 Comments

  1. Rena 30.5.2014

    Such a lovely summer outfit! I have since a few week the urgent desire for a white maxi skirt and like the skirt which you show here so much <3

    xx from Bavaria/Germany, Rena

    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
    • Maj 31.5.2014

      Thanks, Rena :)

      Vastaa
  2. Inkkarit 30.5.2014

    Näpsäkkä asu!

    Vastaa
    • Maj 31.5.2014

      Ainakin ihann kiva vaihtoehto verkkareille ;)

      Vastaa
  3. Milla 31.5.2014

    Mukavannäköinen asu :) fiksu mutta rento!

    Vastaa
    • Maj 31.5.2014

      Fiksuudesta en kyllä menis vannomaan, mutta toki rento ainakin :)

      Vastaa
  4. L 31.5.2014

    Ihana farkkutakki!

    Vastaa
    • Maj 31.5.2014

      Kiitos, löysin sen juuri tuolta varastosta, kun se oli ollut talviteloilla :)

      Vastaa
  5. sat 31.5.2014

    Mistä Tepon ihku panta? :)

    Vastaa
    • Maj 31.5.2014

      Se on muistaakseni Mustista&Mirristä :)

      Vastaa
  6. Emmi L. 31.5.2014

    Aivan ihanat noi kengät!

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    Vastaa
    • Maj 31.5.2014

      Jep, ostin Viivillekin tuollaiset, ne on niiin herkut :)

      Vastaa
      • Aune 31.5.2014

        Mun on nyt kans pakko käydä ostamassa omat!

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *