Samuel ei päässyt tällä viikolla naapurin potkupyöräjengiin täysillä mukaan, koska hänellä ei ole omaa menopeliä, paitsi se kolmirattainen ja sillä on vähän hankalaa mennä…

Samppa-poika on testaillut monenlaisia potkupyöriä, ja vaikka penkit olisivatkin siellä ihan matalimmalla, niin hän on toistaiseksi sen verran pienikokoinen, että jalat eivät yllä maahan. Toisaalta, Rebekka osaa pyöräillä jo oikeallakin pyörällä, joten ei olisi mitään järkeä hankkia kahta samanlaista vekotinta tähän talouteen. Ensi kesänä sitten, sanon minä. Onneksi autotallista löytyy mopo – tai kaksikin.

 

mopo2Poikani bongasi tämän erikoisen näköisen vekottimen ollessamme ostoksilla paikallisessa tavaratalossa Ylivieskassa. Moposta oli esillä mallikappale – ja voitte kuvitella kun pieni poika potkuttelee sillä silmät kiiltäen jajaja… Tietenkin meitsi heltyi. Ehdin kyllä kirota koko mopon moneen kertaan sitä kasatessamme, lopuksi naapurin insinööri sai loksahtamaan hiukan väärän kokoiset muoviosat paikalleen, voi luoja sentään. Kysyin vielä mopoa ostaessani, että onko tätä vaikea kasata? ”Ei ollenkaan ratti ja renkaat vaan paikalleen” – Aivan…

 

mopo1Polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä…!  Hän koittaa pysytellä muiden perässä potkutelemalla, suu puristuu kapeaksi viivaksi ja sitten lähtee jalat käymään täysiä… En tiedä nauraisinko vai itkisinkö, voi toista.

 

 

mopo3Tämän limen vihreän paholaisen lisäksi autotallissa kököttää se perinteinen Plaston mopedi, poika valitsee yleensä niistä kahdesta tämän.

 

 mopo4Samppa välillä vain taluttaa potkupyörää, hänen mielestään sekin on ihan kivaa. Tässä kuvasarjassa Sam livahti hakemaan Kaapon pyörää taluteltavaksi kun se oli ”vapaana” nurtsilla, mutta sillä samalla hetkellä se oli toistenkin mielestä todella kiinnostava, tiedättehän kuvion?

Voi tuota pientä hassua mopomiestä, kai meidän täytyy tästä lähteä ulkoilemaan – ja eikä millään rattailla tai kävellen, tiedättehän te, ihan liian tylsää. Terveisiä kaikille muillekin pienille pyöräilijöille ja potkumopoilijoille, kuinka monet lenkkarit on kulunut puhki jo tänä kesänä?

-Maj

0 Comments

  1. Jenny 27.6.2014

    Meillä on potkuteltu Striderilla 1,5 vuotiaasta, poitsu oli silloin niukinnaukin 80cm. Nyt ikää 2,5vee, ja edelleen on alle 90cm, mutta vauhtia riittää :) Itse koen juurikin niinpäin, että muovimopot ym. härpäkkeet on aikas turhakkeita. Meidän keskimmäisen lapsen toimintaterapeuttikin hehkutti potkupyöriä jo silloin kun ne eivät olleet vielä Suomessa kovinkaan yleisiä. Motoriikka ja tasapaino kehittyy silmissä :)

    Vastaa
  2. Inkeri 27.6.2014

    Hieno on Sampankin menopeli, ei tollasia joka nurkilla väy ;)

    Vastaa
  3. meerihoo 27.6.2014

    Ihana Samppa :)
    Kyllä sitä ehtii potkupyöräillä myöhemminkin. Pääasia, että liikkuu ja ulkoilee. Kaikkia lapsia vaan ei kiinnosta samat asiat ja taidot kehittyy eri tahtiin. Turha ottaa paineita vaikka joku olisi potkupyöräillyt jo vuoden vanhana ja oma ei sitä 2-vuotiaana tee.
    Meilläkin on potkupyörä ollut jo keväästä, mutta mieluiten sitä vaan talutellaan vaikka ihan sopivan kokoinen pojalle (2v 3kk) onkin. Saman ikäinen serkkunsa potkuttelee jo muutaman kilometrin lenkkejäkin, mutta meillä se ei vaan tarpeeksi kiinnosta :) Ehkä potkutellaan ensi viikolla tai ensi kuussa tai sitten ensi kesänä, se jää nähtäväksi.
    Toivotaan aurinkoisia mopoilukelejä Sampalle!

    Vastaa
  4. Hanna 27.6.2014

    Heips, ihan aiheeseen liittymätön kysymys: mitä teidän lapset on saaneet ristiäislahjoiksi, erityisesti kummeilta, jos muistat? Lahjanhankinta olisi pian ajankohtainen itsellä, joten vinkkejä otetaan vastaan :)

    Vastaa
  5. Tiina 27.6.2014

    Tässä tulee nyt elämäni ensimmäinen blogikommentti ikinä, vaikka blogeja onkin tullut lueskeltua jo monta vuotta..! Taisi olla pieni Samuel-poika, joka innoitti kirjoittamaan. :) Meillä on aikas samanikäiset pojat, ja ajattelin antaa potkupyörä-vinkkiä. Eli myös meillä on aloitettu keväällä potkuttelemaan Strider-merkkisellä potkupyörällä. Siinä on hyvät säätövarat, satulan saa tosi alas ja uskon, että lyhyelle Samuel-pojallekin olisi sopiva. Vink vink! ;) Ihanaa kesää teidän perheelle!

    Vastaa
  6. Oona 2.7.2014

    Hei! Oletteko testanneet pääseekö tällä uudella menopelillä eteenpäin siten, että lapsi istuu kyytiin ja myös jalat nostetaan noille mustille alustoille. Kääntelemällä rattia nopeasti edestakaisin menopeli liikkuisi mutkitellen eteenpäin ”käsivoimalla”. :) Menopeli näyttää siltä, että liikkuminen onnistuu tällä menetelmällä, mutta voin toki olla väärässäkin!

    Vastaa
    • Maj 3.7.2014

      Ei kyllä olla testattu, meitsipä koittaa…! Toivottavasti menopeli ei oo entinen sen jälkeen :DD

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *