Voitte kuvitella, että olen käynyt tässä parin viikon ajan ajatuksiani ja elämääni läpi seilaten edestakaisin, alusta loppuun. Päälimmäiseksi ajatukseksi jää aina kiitollisuus.

kun minulla on meneillään jotain suurempaa, on se sitten iloista tai surullista, niin lähipiirini on siinä lähellä. He pitävät pinnalla, kannattalevat kun sitä tarvitsen, nauravat kanssani kun siihen on syytä ja toisinaan ilman syytäkin. Perhe ja ystävät. En voi edes kuvailla kuinka hyvältä tuntuu, kun he välittävät ja tarjoavat apuaan, pyytämättä.

Välttämättä sitä ei tarvitse edes mitään konkreettista apua, mutta tärkeintä on tietää he ovat siinä. Siskoni järjesteli työnsä niin, että pääsee kanssani tänne meille, tiedän hänen vain haluavan varmistaa, että me pärjätään, uskon hänen haluavan nähdä omin silmin, että täällä voidaan paremmin. Isosiskollani on tietynlainen rooli, ja varmasti huoli meistä kahdesta nuoremmasta, vaikka olemmekin jo aikuisia. Tiedän, että hän tulisi tarvittaessa paikalle vaikka maailman toiselta puolelta, vaikka en edes pyytäisi.

Mua itkettää, kun huomaan miten paljon meistä välitetään. Haluaisin olla rakkaimmilleni, se keneen voi aina luottaa, haluan olla se jolle voi kertoa kipeimmät ja vaikeimmatkin asiat. Haluan ojentaa käteni, olla siinä kun lähellä, kun sitä tarvitaan, pyytämättäkin.

me

Itselleni on myös tärkeää olla pieniä hetkiä yksin vaikeiden asioiden keskellä, puhuminen auttaa, mutta tarvitsen myös raitista ilmaa, tarvitseni hetkeni, että voin kasata itseni. Äitini oli myös päiväuniaikaan sairaalassa, joten laitoin lenkkarit jalkaani ja juoksin pahan olon pois. Askel askeleelta olo hiukan keveni, itku sai (ja saa edelleen tulla), ahdistus valukoon lenkkipolulle. Jaksan taas tukea ja olla läsnä, tsempata ja piristää. En kestäisi olla sisätiloissa vellovien ajatuksieni kanssa, vaan tapani selviytyä tälläinen, millainen sinun tapasi on?

Ystäväni on elänyt erittäin vaikeassa tilanteessa jo pian vuoden, hän sanoo, että pitää muistaa juoda, vaikka ei janota, pitää muistaa syödä, vaikka ei ole nälkä. Itsestään pitää huolehtia, että jaksaa huolehtia muistakin.

Pidetään toisistamme kiinni tiukasti, pidetään toisistamme huolta, joohan?

 

-Maj

0 Comments

  1. Essi 27.8.2014

    Palasin tänään blogiisi kolmen viikon tahattoman tauon jälkeen ja luin ensimmäisenä tämän postauksen. Huolestuin valtavasti, kun ymmärsin että jotain on nyt sattunut.. Hädissäni selasin postauksia taakse päin.. Voi pientä Samuelia, onneksi hän on jo päässyt kotiin ja paranee. Tsemppiä koko perheelle <3

    Vastaa
  2. Maj.n suurin fani 27.8.2014

    Hej Maj! Tätä lukiessani kyyneleet kipusi silmiin ja valui pitkin poskia. Ihanaa, että teillä on hyvä tukiverkko. En voi kuin ihailla. Vaikeinakin hetkinä jaksat kirjoittaa. Kaikkea hyvää. Haleja pienille murusille ja isot tsempit sinulle ja Miikalle! <3

    Vastaa
  3. Eevil 27.8.2014

    Voi Mari <3 olet esimerkki. Ja täältä tulee yksi virtuaalikäsi johon tarttua.

    Vastaa
  4. henna 27.8.2014

    Mä olen tosi huono selviytymään vaikeista tilanteista, pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta. Mulla on oikeastaan koko ikäni ollut tilanne ettei ystäviä ja kavereita juurikaan ole. Tällä hetkellä näen yhtä kaveriani n. kerran kuukaudessa, hänellä on pienet lapset joten tuntuu että tavatessamme kaverini keskittyminen menee 90% lapsiin ja on kuin puhuisin seinälle. Silloin kun emme näe, yhteydenpitomme on yksipuolista, vain minä kysyn kuulumisia yms. Olen yrittänyt löytää uusia ystäviä harrastuksista ja työpaikoiltani siinä onnistumatta. Mielestäni osaan kuunnella ja keskustella, pidän yhteyttä ja olen ystävällinen, en tiedä miksen löydä ystäviä. Usein mietin etten tiedä miten jaksan jos tilanne on tälläinen vielä monta vuotta.

    Vastaa
  5. Henna 27.8.2014

    Moikka!

    Sun ihanaa blogiasi olen lukenut jo pitkään, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa saan aikaiseksi kommentoida.. Minulla on erityislapsi (sokea ja lyhytkasvuinen), jonka kanssa on sairaalassa tullut vietettyä viikko jos toinenkin. Joten uskon, että pystyn edes vähän samaistumaan tunteisiisi. Onneksi sulla on ihania ihmisiä ympärilläsi. Itse olen selvinnyt kaikiesta puhumalla. Minulla onkin maailman ihanin äiti, jonka kanssa voin aina jakaa huoliani ja juttelun jälkeen tuntuu aina, että kaikesta sitä selviää. Mutta tsemppiä sinne oikein paljon ! :)

    http://hennaana.blogspot.fi

    Vastaa
  6. Laura 28.8.2014

    Se on hyvä :) Itselläni on ahdistusta joka vaikuttaa jokapäiväiseen elämään niin kovasti, että olen kotona.. Omien ajatusten kanssa painiottelussa olisi tosissaan hyvä päästä ulos lenkkipolulle välillä, nimittäin se vaan pahenee jos jää sisälle vellomaan ajatusten kanssa.
    Tsemppiä! Täällä olette mielessäni ja rukouksissani. <3

    Vastaa
  7. Janet 28.8.2014

    Hurjasti tsemppiä ja lämpöisiä ajatuksia sinne teille koko perheelle <3 Myös meillä nuorimmainen (ja äiti siinä ohessa) vietti viime vuonna yhteensä pari viikkoa sairaalahoidossa, joten voin samaistua sun fiiliksiin ja ajatuksiin aika hyvin. Onneksi on perhe, ystävät ja verkosto sekä uskomattoman hyvä ja laadukas hoitojärjestelmä! Levollista syksyn odotusta!

    Vastaa
  8. Voi, ihan itku tuli tätä lukiessa. Voimia kovasti <3 Ihanaa, että teillä on laaja tukiverkko. Tsempit myös valloittavalle pikkumiehelle!

    Vastaa
  9. Petu 28.8.2014

    <3 <3 <3

    Vastaa
  10. Jenni H. 28.8.2014

    Voi Maj, täälläkin kyynelehditään <3 Just noin se on.

    Vastaa
  11. Taina 28.8.2014

    Mulla ollut tahaton tauko blogisi kanssa ja olipas uutinen nyt! Onneksi tilanne paranemaan päin. Voimia koko perheelle!

    Vastaa
  12. Pautsi 28.8.2014

    Voi Maj <3 Kyyneleet tulivat taas. Ihanaa, että Samuel voi nyt paremmin. Ja mahtavaa, että teillä on laaja tukiverkosto. Se on kultaakin kalliimpaa <3 Paljon tsemppiä ja voimia!

    Vastaa
  13. A 28.8.2014

    Todella kauniisti kirjoitettu teksti. Hurjasti voimia sinne kaikille, mahtavaa kuulla että teillä on tuollainen tukiverkosto ympärillä. Kyyneleet silmissä olen lukenut postauksiasi ja toivonut että kaikki siellä kääntyisi parempaan päin. Treenaus ja etenkin juoksu auttaa minullakin kun murehdin läheisten asioita. Ahdistus helpottaa heti kun pääsee purkamaan sitä liikunnalla, se on parasta terapiaa. Ja kuten sanoit, jaksaa sitten olla taas vahvempana tukena näille jotka sitä tarvitsevat. <3

    Vastaa
  14. Nelli 28.8.2014

    Tsemppiä koko perheelle Maj <3 ja niin totta mitä kirjoititkin; itsestään pitää pitää huolta ennenkuin voi muista huolehtia.

    Vastaa
  15. Anna 28.8.2014

    <3 tsemppiä teille! Ihanasti jaat ajatuksistasi!

    Vastaa
  16. Eliina 28.8.2014

    Koskettava postaus. Kiitollinen saa olla päivittäin omasta perheestä, läheisistä ja ystävistä. Onni tässä hetkessä, kumpa myös tulevassa. <3

    Vastaa
  17. elissabett 28.8.2014

    Aivan ihana kirjoitus!<3 Super paljon voimia teille!<3

    Vastaa
  18. sini 28.8.2014

    Voin samaistua siskoosi. Minulle elämässä ehkä tärkeintä ovat sisarukseni ja heidän takia/vuoksi voisin olla valmis tekemään/luopumaan melkein mistä tahansa. Heistä saan tukea ja heille tahdon antaa kaikkeni. Ystävät ja kaverit ovat tärkeitä, mutta kukaan muu ei tunne minua samallalailla kun nämä kolme ihanaa ihmistä elämässäni. Oudolta ajatukselta tuntuisi, että en pitäisi omiin sisaruksiini yhteyttä tai tietäisi mitä heille kuuluu. Tsemppiä sinne!

    Vastaa
  19. annikki 28.8.2014

    Ja muistakin pitää kiinni tukiverkostasi rakkaistasi!
    Mä olen 30- vuotias nainen, mulla on pieni poika ja mies. Siinä se, mun perhe. Niin, ja isosisko perheineen myös. Äitini sairastui vakavasti ja lopulta menehtyi, kun olin vain 15- vuotias. Se oli kova paikka. Jollain tapaa ehkä ”aiuistuien” paikka, vaikken sitä olisi halunnut.. Siitä selvittiin, ja jatkettiin eteenpäin. Kun isäni menehtyi viime keväänä aiavn yllättäen, en enää tiennyt kuka olen, missä olen ja ennen kaikkea, missä minun pitäisi olla.. ONNEKSI on perhe. Se oma ja sisko. Mä kaipaan päivittäin sitä tukiverkkoa, mun vanhempia. Niitä, keiden takia mä alunperin olen MÄ. Mutta, elämä on.. Punainen lanka hävis jo tästä kirjoituksesta/ kommentista, mutta pointti tais olla se, ETTÄ KOITTAKAA KAIKKI NAUTTIA SIITÄ TUKIVERKOSTA, niin kauan, kun se on siinä. Tsemppiä sulle ja perheelle, Maj, kyllä kaikki järjestyy! Ja kaikki menee ihan hyvin.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *