Shore Leave, Nike AF1, Vans kids dadson2Miika
Paita – Adidas
Housut – Shore Leave
Kengät – Nike

Samuel
Paita – Mini Rodini
Housut – H&M
Kengät – Vans
Reppu – Skip Hop

dadson3dadson1dadson6dadson5Yhdessä haastattelussa sanoin, että en erityisesti koita pukea itseäni ja lapsiani samanlaisiin vaatteisiin, se on ihan totta, mutta silti teen sitä alitajuisesti. Toisaaltahan se on ihan luonnollista, sellaisia vaatteita lapsille tulee hankittua, joista itse pidät, tietysti. Perusjuttuja, kuten samanhenkisiä parkatakkeja ja tennareita löytyy jokaiselta meidän perheenjäseneltä, varmaan aika monelta teistäkin? 

Miikalla ja Samuelilla on samanlaiset Gugguulta saadut collegeasut, molemmat tykkäävät kovasti niistä. Miika ei oikein osaa sanoa juuta eikä jaata tyttöjen vaatteisiin, mutta Samuelille hänen on helpompi hankkia vaatteita. Kuvien siniset housut ovat tavallaan sattumaa myös, Miikalla on ollut omansa jo pidemmän aikaan, mutta Sampalle sattui pieni vahinko kaupungilla, eikä varapöksyjä sattunut olemaan mukana, niin me kipaistiin ostamaan nopeasti H&M:ltä nuo housut. Mini Rodinin ihana pellepaita on lahja Samuelille Tamperelaisesta lastenvaateliikkeestä, Kuopuksesta.

Miika on rento pukeutuja, hän viihtyy parhaiten juuri sellaisessa asussa kun hänellä näissä kuvissakin on. Sama rento tyyli pukee niin isää kuin poikaakin, ja pienemmän hiuksetkin saavat isän mielestä kasvaa, vaikka minä uhkailenkin käyttää häntä saksien alla ;)

 

-Maj

 

0 Comments

  1. Satu/Willa Fox 15.9.2014

    No nyt en kyllä kestä <3 ihanat.

    Vastaa
    • Maj 15.9.2014

      Voi Satu, kiitos :”)

      Vastaa
  2. Inkku 15.9.2014

    Ihanat!

    Vastaa
  3. Nenna 15.9.2014

    Ihanat miehet kuvissa :) Ole onnellinen molemmista!

    Vastaa
    • Maj 17.9.2014

      Olen varmasti <3

      Vastaa
  4. Kaisa 15.9.2014

    Ihanan reipas postaus. Miesten pukeutumisesta on myös kiva lukea. Itsekkin sorrun välillä pukeutumaan samanlailla kuin lapset :) Mut ehkä pahinta on, että laitan samanlaiset kampaukset itselleni ja tytöille. Nuttura päivänä kaikilla on nutturat, lettipäivänä letti :D

    Vastaa
    • Maj 17.9.2014

      Haha, ihana! Meidän Rebekka haluaa useimmiten lettikampauksen ja ikävä kyllä en osaa itselleni oikein vääntää samanlaista :D Nutturakopla kuulostaa aika tomeralta :)

      Vastaa
  5. Beda 15.9.2014

    Ihanat!:)

    Vastaa
  6. coco/henna 16.9.2014

    Mul on ikävä teit kaikkii!

    Vastaa
    • Maj 17.9.2014

      Söpönassu, kyl me nähdään tässä, pianpian!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *