Meillä on ollut tapana aina säännöllisen epäsäännöllisesti kokoontua naapuruston mammojen kanssa istumaan yhdessä iltaa. Edellisen kerran tapasimme pelkästään naisten kesken viime kesänä babyshowereiden merkeissä. Tosi paljonhan me ollaan tekemisissä arjessa, palloillaan puistossa ja touhutaan milloin mitäkin lasten kanssa, mutta tarpeeseen tulee myös nämä iltamat, milloin syödään, juodaan ja jutellaan ihan rauhassa. Lasten saamisen jälkeen sitä osaa muuten eritavalla arvostaa sitä ”rauhassa tekemistä” eli luksusta on kun saa tehdä tavallisia asioida kaikessa rauhassa eli käydä suihkussa, katsoa telkkaria tai siivota.

Tällä kertaa (eli eilen) mammojen ”terapiasauna” lämpeni ystäväni Emmin luona, jäimme melkein kaikki yöksikin. Pöytä notkui herkuista, mutta allekirjoittaneella taisi olla niin kova nälkä, että kameraa ei siinä kohtaa kiinnostanut kaivaa esille, ehkä toisaalta: parempi niin :)

 

mammat1 mammat2 mammat3mammat4”Sinun arkesi on lastesi lapsuus”

Mielestäni on erittäin tärkeää huolehtia arjen pyörittäjästä, eli omasta itsestään. Kun sinulla itselläsi on homma suhteellisen hanskassa, voivat kaikki voi paremmin. Kun sinä jaksat, niin pystyt huolehtimaan muistakin. Itselleni tärkeimpiä juttuja vauva- ja pikkulapsiarjessa on ollut juuri ystävät ja vertaistuki. Olen onnekkaassa tilanteessa, että meillä on tämä pieni ja tiivis äitiporukka, joilta voi pyytää apua tai vinkkejä kiperissä tilanteissa. Meidän porukastamme löytyy aina tyyppejä, jotka ovat valmiita kuuntelemaan – ja mikä parasta he asuvat lähellä, ihan naapurissa. Konkreettinen apukin siis on hädän sattuessa heti saatavilla- Tärkeää on myös, että mammakamuille ei tarvitse selittellä turhia, sillä he tietävät paljolti, että missä mennään, koska heillä itsellään on niin samanlainen elämäntilanne meneillään.

Niin paljon kaikkea tähän muutamaan vuoteen on mahtunut, porukkaan on syntynyt uusia tyyppejä, on  saatu työpaikkoja, opiskeltu, tehty remontteja, aloitettu ja lopetettu äitiyslomia. On ollut vaikeuksia, mutta toisaalta myös voittoja. Oman poikani sairastuttua nämä ihmiset olivat myös siinä. Kotiin päästyämme naapurista kiikutettiin Samuelille itse ommeltu supermiehen viitta, S-mies eli supermies. Pieni ele sai kieltämättä silmäni kostumaan.
Kiitos niin paljon teille rakkaat.

-Maj

Cocoliinilla oli blogissaan postaus, jossa hän paljasti viisi sellaista asiaa itsestään, mitä hän kuvitteli, että blogin lukijat eivät ehkä tienneet hänestä. Vastaavia juttuja on usein pyörinyt blogeissa, mutta jostain syystä tartuin tähän ja tein saman perässä, ihan ilman mitään haasteita. Silti vähän salaa haluaisin kuulla muutaman salaisen faktan myös Kaisalta, Lilalta, Mintulta ja Hertalta ;)

 

1. Olen pakkomielteinen, jos onnistun kadottamaan jonkun tavaran. Keskeytän kaiken tekemiseni ja aloitan etsinnät, vaikka en tarvitsisikaan tavaraa juuri sillä hetkellä tai vaikka hukkunut tavara olisi arvoton. Käännän vaikka jokaisen kaapin nurin ja pakotan perheenjäsenet mukaan etsintöihin. Soitan äidille tai esim. anopille, että onko hukassa oleva tavara heidän kotonaan tai ovatko he mahdollisesti nähneet sitä, on se sitten kaukosäädin, villasukat tai aurinkorasva. En saa moneen päivään mielenrauhaa typerältä kadonneelta esineeltä, jos käy niin ikävästi, että en löydä sitä laajoista etsinnöistäni huolimatta. Ja kyllä, saatan tiedustella jopa lähikaupasta mahdollisia havaintoja. Pienenä nukuin punaisen nahkalompakkoni kanssa (siellä oli papan kuva) ja sain iha jäätävän slaagin, jos en tiennyt koko ajan lompakon sijaintia.

2. Menen melkeinpä aina meidän perheestä viimeisenä nukkumaan, paitsi jos olen nukahtanut sohvalle vahingossa tai simahtanut mahdollisesti istualleen tietokoneen ääreen.

tätäettiennyt

3. Olen vaihtelevasti aamuisin joko räjähdysherkkä tai superpuhelias. Koskaan ei voi tietää.

4. Puhun äitini kanssa joka päivä puhelimessa, pahimmassa parhaimmassa tapauksessa puheluita saattaa kertyä joku viisikin päivässä. Yhden hyvän ystäväni kanssa on sama juttu, tuntuu tosi oudolta, jos en kuule hänestä, no miltei joka päivä. Raportoitavaa riittää aina. Toisaalta minulla on paljon ystäviä, jotka ovat ihan älyttömän tärkeitä, mutta silti voi mennä monta viikkoa, ettei me olla missään yhteydessä.

5. Rakastan valokuvien katselemista. Olen se tyyppi joka mielellään selaa toistenkin (vaikka jopa tuntemattoman) hääalbumit ja lapsuuden kuva-albumit läpi. Kerrankin bongasin ystäväni albumista hänen pikkusiskon mielettömän hyvännäköisen ex-poikaystävän, josta en tiennyt mitään! HA:D Peruspokkarilla huolimattomasti näpsityt maisemakuvat etelänlomalta ovat ehkä vähän tylsiä, etenkin jos niitä on 1000 samanlaista putkeen :D Rakastan valokuvia, eikä niiden katselu kyllästytä yhtään. Ihmiset, tutut tai tuntemattomat ja heidän tarinansa kiinnostavat minua suunnattomasti. Ihmisten kuvaaminen on myös ehdottomasti mielekkäintä itsellenikin.

6. BONUS! Ihmisiä alkaa aina naurattamaan kun he kuulevat minun toisen etunimeni ja he kysyvät välittämästi, että ”niin mikä se oli?” Koskaan en myöskään ole tavannut ketään jolla olisi ihan sama nimi.

Tuliko mitään yllätyksiä tai löytyikö yhtäläisyyksiä? 

-Maj

 

1 2 3 4 5 18