Taisin mainita jo jossain aikaisemmassa postauksessa, että minun ei ole tarvinnut tehdä juuri mitään vk-vaatehankintoja tänä syksynä. Viime keväänä hankitut kamppeet menevät vielä, ja siskolta jää pikkuveljelle jonkin verran juuri ulkoiluvaatteita.

 

syyskamat1 syyskamat2Kenkäkaapista puuttuu Goretex-lenkkarit, mutta ajattelin, että josko pärjättäisiin ilman niitä tämä syksy. Ulkoiluun tarkoitetut kunnon talvikengät ovat myös hankintalistalla, mutta Uggit Samppa saa siskoltansa.

 

syyskamat3Gugguulta saadut trikoopipot ovat kovassa käytössä.

 

syyskamat5Ja lippikselläkin on vielä pärjännyt hyvin.

 

syyskamat4Takkeja löytyy kolme kappaletta. Mini Rodinin viime syksynä hankittu takki mahtuu vieläkin(!), myös parkatakki on reiluhko ja ulkoiluun tarkoitetussa Didriksons-takissa on kasvunvaraa. Ulkoiluhousuina meillä on mustat Polarn O. Pyretin kuorihousut ja kaapissa odotteleen siskon vanha musta kuoritakki koossa 98 cm. Lisäksi Sampalla on aivan ihana Popin vk-haalari, mutta en ole kaivanut sitäkään vielä kaapista, kun on ollut niin lämmintä.

 

syyskamat6Fiksumpiakin paitoja löytyy muutama. (H&M, Pop, Lindex, H&M) 

 

syyskamat7Meillä on lasten sisävaatteiden säilytystä varten käytössä Malm-lipastot, lisäksi muutama random vaatekappale roikkuu henkareista. Ulkokamppeet ja kengät ovat tietysti eteisen kaapeissa omilla paikoillaan.

syyskamat8Sampalla on yksi pino paksumpia college-paitoja, yksi pino trikoopaitoja ja kaksi pinoa t-paitoja. Lisäksi tässä laatikossa on yökkärit ja alusvaatteet.

 

syyskamat9Housut valtaavat yhden laatikon, enimmäkseen pojalla on collegehousuja. Farkkuja ja muita siistimpiä housuja on ehkä neljät. Viereinen kori on vähän sekalainen, siellä on uikkaria, hihatonta ja neuletta, näköjään :D

 

syyskamat10Shortsit lähtivät varastoon odottelemaan ensi kesää.

 

syyskamat11Alimmaisesta laatikosta löytyy hupparit, paksummat neuleet ja muuta harvemmin käytettyä vaatetta. Olen myös epätoivoisesti yrittänyt piilottaa Sapen ostamat Muumi-sormivärit :D

 

syyskamat12Miten teillä kävi vk-vaatteiden kanssa, jouduitteko ostamaan kaikki uusiksi? Hankitteko lastenvaateet mielummin kierrätettyinä vai uusina kaupasta? Meiltä löytyy vähän sekä että. En juurikaan käy kirppareilla, vaan ostan vaatteet kaupasta, joskus tilaan netistäkin. Samuel saa tosiaan jotain kamppeita Rebekalta, mutta myös Viivin pikkuveljien vanhat vaatteet kelpaavat ja samoin naapurin suloinen Kaapo-poika kiikuttaa välillä kassillisen pieneksi jääneitä vaatteita meille :)

 

-Maj

0 Comments

  1. Päke 14.9.2014

    Hyvännäköiset nuo Malm-lipastot. Mistä ne on hankittu?

    Vastaa
    • Maj 24.9.2014

      Ikeastahan ne on ;)

      Vastaa
  2. Satu 14.9.2014

    Mistä nuo ruskeat nilkkurit?:) vieläkö sulla on ne viimetalviset kavat?, pistähän myyntiin jos löytyy ;)

    Vastaa
    • Maj 15.9.2014

      Ei kai meidän lapsilla ollut Kavoja viime talvena, en ainakaan muista? :)

      Vastaa
  3. Esteri 14.9.2014

    Kiva postaus, minulla kun on melkein saman ikäinen poika kuin Samppa! Samanlaista löytyy meidänkin vaatekaapista :) Itse en tykkää yhtään säilyttää vaatteita vetolaatikoissa (pl. sukat ja alusvaatteet) koska mielestäni niitä on vaikea silloin yhdellä vilkaisulla tsekata. Tekin saisitte yhden Malm:illisen verran lisää lattiapinta-alaa lasten huoneeseen jos laittaisitte vaatteet korkeaan hyllykaappiin, 50 tai 40cm syvään ;) Arvatenkin sisustus on lähellä sydäntäni :D Toiveasuntopostausta toivonkin, tyyliin mikä olisi teidän unelmien asunto? :)

    Vastaa
    • Maj 15.9.2014

      Moikka Esteri!

      Sehän se olis, mutta yhdellä seinällä on kiinteät kaapit, toisella sänky ja kolmannella iso lipasto, vapaaksi jää vaan ikkunaseinä, eikä sitä oikein voi peittää. Olisko idiksiä? :D Mä en oikeesti ole edes ehtinyt miettimään millainen mun unelma-asunto olisi, varmasti ainakin tilavempi :””D

      Vastaa
      • Esteri 15.9.2014

        Hmm… :) Ison lipaston tilalle uusi korkea vaatekaappi, Malm:ien tilalle iso lipasto (vai peittääkö ikkunaa liikaa?) tai kevyempi säilytyskaluste johon ison lipaston tavarat? Onnistuisiko pienet säilytyskaapit ylös katonrajaan, esim vain yhdelle seinälle? Oven yläpuolella on usein tällaiseen todella sopivaa hukkatilaa! Näihin saisi harvemmin tarvittavia tavaroita ja esim kiinteät kaapit voisi vapautua lasten vaatesäilytykseen? :) Tässä muutamia ideoita :) :)

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *