Jouluun on vielä pari viikkoa aikaa, joko teillä on lahjat hankittuna? Listasin perinteisesti muutamia pikkuväen toivelahjoja vinkiksi kaikille lahja-asioiden kanssa pohdiskeleville. Tänä vuonna listallani on myös neljä lapsille lahjaksi sopivaa palvelua/elämystä, jos tavaran ostaminen ei innosta. Olen kerännyt kollaaseihin aina sellaisia juttuja, jotka ovat kiinnostavia omien lasteni mielestä, heiltäpä melkein kaikki ideat ja toiveet on tullutkin, eli tämä vuonna apureinani oli 2- ja 4-vuotiaat, mutta kun kurkkaatte postausta alaspäin niin löydätte kollaasin parin vuoden takaa, sinne kerätyt jutut on pienemmille suunnattuja :)

joululahjaideat_20151. Pienen tytön jumppa-asu muuntautuu leikeissä myös prinsessan mekoksi, jumppa-asu H&M.
2. Merirosvolaiva Tyrsky, jonka tulee mukana tulevat tv:stäkin tutut hahmot Jack ja Kalle, Fisher price/Br-lelut.
3. Särkänniemen kausikortti, sellaiselle jolla on jo kaikkea.
4. Jos tavaraa on nurkat täynnä, niin miten olisi vaikka ratsastustunti ihan oikealla ponilla?
5. Boxereita tarvii aina, tähtikuvioiset bokserit Polarn O. Pyretiltä.
6. Myös tytöt, H&M.
7. Jännittävä luurankoasu roolileikkeihin, saatavilla myös verkkokaupasta, H&M.
8. My Little Pony-fanejen unelma, majesteettinen Prinsessa Celestia, TOYS”R”US.
9. Lastenvaatteisiin hurahtanutta äitiäkin ilahduttaa Gugguun legginsit.
10. Hayao Miyazakin elokuvia voidaan katsella koko perheen voimin, vaikka samalla kun  sulatellaan jouluherkkuja. Ponyo Rantakalliolla on yksi meidän lasten suosikkipiirretyistä, Mizayakin leffoja saa ainakin Anttiloista.
11. Choco-lautapeli on ehkä monille tuttu jo omasta lapsuudesta? Hauska ja yksinkertainen koko perheen peli, sopii loistavasti ensimmäiseksi peliksi lapselle. Saatavilla ainakin Prismoista.
12. Valoa pimeyteen, kätsy taskulampun ja yövalon yhdistelmä löytyi www.lauranlastentarvike.fi:stä.
13. Esiintyjätyypille mikrofoni, josta löytyy valmiksi taustamusiikkia, TOYS”R”US.
14. Kummeilta olisi varmasti kiva saada uusi uima-asu ja vaikka yhteinen reissu kylpylään, uikkari Mini Rodini/Kuopus.
15. Flying Fairy, pikkutyttöjen tämän vuoden must have-lahja, Citymarket.
16. Vietä lapsen kanssa aikaa ja vie hänet elokuviin? Leffaliput on kiva lahjaidis kaikenikäisille.
17. Lentsikat seikkailevat myös Duplolegoissa.
18. Suloinen kaulahuivi Tiny Universe-merkiltä, Babyshop.
19. Jos ei mitään muuta, niin sukkia tarvitsee aina, bonusta hauskasta kuosista, Polarn O. Pyret.

Jos edellisestä kollaasista ei mikään oikein napannut, niin kurkkaahan vielä, mitä ehdottelin 2012 ja 2013:

2013lahjakollaasi

1. Coolit pipot Sätila-merkiltä, 32,50 / Babyshop
2. Söpöjä alushousuja 7kpl/paketti, 12,95 / H&M
3.Pehmeään pakettiin kääritään tietysti yöasut, 27,90 ja 17,90 / Polarn O. Pyret
4. Anna kummilapselle lahjaksi mukavaa yhdessä oloa ja paketoi lahjakortti kylpylään tai vaikka Hop Lopiin!
5. Jokaisen prinsessan tylliunelma, 4,95 / H&M
6. Powerslide luistimet, 39,99 / Rollersport.de
7. Hama-helmet yhteisiin askarteluhetkiin, 12,99 / BR-lelut
8. Hassut tyynynpäälliset, 2,99 / IKEA
9. Muumit-merellä, veneilyopas perheen pienimmille, 25,- / www.moomin.com
10. Brion junaratoja löytyy mm. TOYS”R”US:ilta hintahaarukalla n. 30-70,-
11. Pehmoisia trikoovaatteita kotimaiselta Gugguu-merkiltä, huppari 68,50 ja pipo 16,50 12. Innokkaalle kylpijälle robottikala (Robofish) 12,99 / TOYS”R”US
13. Kylpytakki, 38,50 / Polarn O. Pyret
14. Käsikäyttöisestä LED-taskulampusta ei ainakaan lopu patterit 3,99 / IKEA
15. Ongintapeli 21,90 / Lekmer.fi
16. King-size Stigan kyytiin mahtuu koko perhe, 129 / superkauppa.fi
17. Ponifanille laukkaava Pinkie Pie 16,10 / Eurotoys.

2012mita_lapselle_joululahjaksi

1. Juomapullo/Life Factory (löytyy myös tuttipulloja)
2. Puinen Muumi palapeli on ainakin meillä ollut tosi tykätty, kuten muutkin muumi-aiheiset jutut
3. Polarn O. Pyretin klassikko paita, sopii tytölle ja pojalle ja äiditkin tykkää!
4. Hackmannin muumi-aiheiset lasten aterimet (me halutaan toiset, kun ne pitää aina käsin pestä, että saadaan käyttöön!)
5. Pyyhe/Skip Hop
6. Lego säilytysrasiat
7. Molo Kidsin pipot ovat ihan super siistejä, Rebekalta ja Viiviltä löytyykin sellaiset.
8. Sisätossut Tohvelisankareilta
9. Lasten/vauvojen Uggit
10. Brion junarata on klassikko
11.  Kerhoreppu/Skip Hop
12. Neulemekko/Hilfiger
13. Safe-t-seat turvaistuin pyörään (max.15kg)
14. Kypärä/Bell on itseasiassa Rebekan toivelistalla
15. Peite/Polarn O. Pyret
16. Muumilasit/Iittala
17. Salkut/Marimekko (meiltä löytyy kaksin kappalein)
18. Nalle Puhin Joulu-dvd
19. Lego Duplot on varmaan monen lapsen toivelistalla?
20. Tuplapulkka/Stiga (tuollaista me varmaan ensi talvena tarvitaan :D)
21. Pyjama/H&M yökkäreitä, kerrastoja, alusvaatteita ja sukkia tarvitaan aina!
22. ON HUKKUNUT JONNEKIN!
23. Muumipalapelissä voit muodostaa erilaisia hahmoja ja kuvioita puisilla magneeteilla.
24. Mato Mato Lautapeli oli yksi vuoden 2012 lastenpeli ehdokas!

Vieläkö olet ideaa vailla? Haha, tässä nyt tuli noin kuutisenkymmentä ehdotusta, parempaan en pysty :D
-Maj

 

0 Comments

  1. Rwa W 10.12.2014

    Heips,

    Kivoja ideoita lahjoiksi. Entäs Viivi? Onko hänellä minkälaiset toiveet? Olisi mielenkiintoista lukea mitä olette hänelle hankkimassa, vai lukeeko neiti tätä blogia niin ettei vielä voi paljastaa? :) Meillä on yli 10-vuotiaiden toiveissa Hollisteria, Macbookkia ja esim. NikonD3300 kamera! ….Äidin kukkaro ei ihan kaikkia toiveita pysty kyllä täyttämään! :)

    Ihanaa adventin aikaa koko porukalle!

    Vastaa
    • Emma 10.12.2014

      Siis MITÄ nykypäivän +10veet toivoo?? MACBOOK? Kunpa muistaisin mitä itse ton ikäsenä toivoin – tyyliin Bratzeja ja Barbeja? :-D A-P-U-A, ja mäkin olin sen ikänen ”vasta” kymmenen vuotta sitten, Macbookin touvoin ja sain ylioppilaslahjaksi! Huomaa kyllä maailman muuttuneen näinkin lyhyessä ajassa kun tommoiset ”varhaisteinit” on jo noin merkkitietoisia!

      Mutta noihin lahjoihin… Mun neljä vuotias pikkusisko toivoo tänä vuonna vain yhtä lahjaa puhuvaa, hunajaa syövää Bruno nallea :-D huomaa, että Rebekka on oikea prinsessa, kun taas mun sisko on enemmän eläintyttöjä haha

      Vastaa
      • Maj 10.12.2014

        Viivillä on myös toiveissa enemmänkin lahjakorttia/rahaa/puhelinta, joten en ehkä lähtisi tekemään niistä kollaasia. Halusin antaa tytölle pehmeän paketin, joten me käytiin yhdessä valkkaamassa pari kivaa juttua vaatekaupolta :)

        Vastaa
  2. Milla 10.12.2014

    Kiitos hyvistä idiksistä :)

    Vastaa
    • Maj 10.12.2014

      Eipä mitää, hyvä jos tästä oli iloa sulle :)

      Vastaa
  3. jenppu 11.12.2014

    Seuraavaksi sitten vinkkejä miehille, jotka ei harrasta mitään :D ähh miehille on niiiiiiiin vaikee keksiä mitään… (jos ei jokavuotisia tylsiä kirjoja, kalsareita, parfyymiä/dödöä jne lasketa..)

    Vastaa
  4. Inkkari 11.12.2014

    Kylläpä oli monipuolinen valikoima lahjaideoita, kiitos!

    Vastaa
  5. Meri 11.12.2014

    Meillä on ehdottomasti käytetyin lelu jokaisen kolmen pikkumiehen toimesta ollut toi nro 14 eli Ikean taskulamppu. Harkitsen vakaasti, että hommaisin vielä pari sellasta lisää, jottei lampusta tarvis joka päivä tapella. Onkohan niitä muun värisiä..hmm :)

    Vastaa
  6. Ella 11.12.2014

    Me ostettiin lapselle joku tallentava mikrofoni, joka toimi aattoillan. Onneksi oli palautusoikeus. Muuten ok ideoita, joita meilläkin on.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *