Joskus asukuvat tulee napattua ”vauhdissa” ilman suunnittelmia, silloin kun siihen vain ilmaantuu tilaisuus. Aina ne kuvat ei vaan meinaa onnistua, omista kuvista sitä on vaan äärettömän kriittinen, sillä vaikka kaikki speksit olisivat kunnossa, niin usein oma ilme ärsyttää, eikä siksi huvita julkaista kuvaa. Jotkut vaatteet myös näyttävät tosi kivalta livenä, mutta eivät toimi yhtään kuvissa, ärsyttävää! Suhtaudun kuitenkin asuihin – ja ehkä itseenikin sen verran rennosti, että en ole tainnut tässä kuuden vuoden aikana jättää kuin yhdet tai kahdet kuvat julkaisematta.

Tämän jutusteluni jälkeen varmaan arvaatte, etten ollut näistä kuvista mitenkään äärettömän innoissani, vaikka valo olikin nätti.

leotakki1leotakki2Takki – Zara
Collegemekko – Object
Kengät – Selected Femme
Laukku – DKNY

leotakki5leotakki4”No nyt sitten ihan oikeasti…” Hiukset harottaa ja kaulaliina roikkuu toisella puolella, fiilis oli kaukana kuvauksellisesta, ehkä oli syytäkin jättää leikki kesken. 

Tuo mun ”pikku” peili on lähipiirissä jo ihan vitsi, kannan sitä aina laukussani mukana – nyt on menossa about jo kahdeksas peili, sillä edeltäjät ovat aina räsähtäneet rikki. Epäonnea luvassa koko loppuelämäksi. Peilin mukana kantaminen on tapa, joka on jäänyt ajoilta, jolloin työskentelin kosmetiikan parissa. Lounaan jälkeen kollegani fiksailivat meikkiä tiiraten pienistä käsipeileistään, niin minä nappasin omani esille, eikä ainakaan tarvinnut tiirata :D Kieltämättä peilin koko herättää vähän hilpeyttä, mutta kyllä se kelpaa aina lainaan kaikille. Ystäväni tietävät jo kysellä sitä.

Miten on muilla bloggajilla? Onnistuuko asukuvat kertaheitolla vai joutuuko niiden kanssa jumppaamaan pidempään? Tunnustatteko olevanne turhan itsekriittisiä?

-Maj

0 Comments

  1. Rena 19.12.2014

    You look perfect in this look! And I thank you for the inspiration as I own a similar leo coat which I now try to style in such a way, too :)
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    International Giveaway: Christmas Surprise with Self Interest
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  2. millamainen 19.12.2014

    Oot upea! Tykkään takista. :)

    Vastaa
  3. Milla 19.12.2014

    Magee takki! Sopii sulle todella hyvin!

    Vastaa
  4. annanna 19.12.2014

    tolle peilille pitäis olla samanlaiset etukannelliset suojakuoret ku puhelimelle niin pysyis ehjänä :D jotku minitabletin suojat :D

    Vastaa
    • Maj 19.12.2014

      TOTTA, ihan huikea idis! Mittatilauskuoret mun peiliin, se olisi täydellistä. Joulupukkii…. :D

      Vastaa
  5. Elisabet 19.12.2014

    Nämä kuvat on aivan upeita!!♡

    Vastaa
  6. äiti 19.12.2014

    Voin kuvitella ku lähdet liikenteeseen niin huivi on jo tippunu

    Vastaa
  7. Katja 19.12.2014

    Nätti valo tosiaan, kuten kirjoititkin, mutta nätti se olet sinäkin! :) Uskotko, että olet varmasti oman itsesi pahin kriitikko? Ihan kiva nähdä tällaisiakin kuvia(ei se niin haittaa, vaikka huivi olisikin vähän luiskahtanut tms.). Ja jos et olisi tuohon tekstiin kirjoittanut, että nämä oli ”vain vauhdissa” napattuja kuvia, niin en sitä olisi kyllä kuvista mitenkään huomannut!
    Ja tuosta asusta, tosi kaunis! Kiva tuo takin kuviointi sekä väri ja mekko on upea myös.
    Muistatko muuten, mistä oot tuon peilin ostanut?

    Vastaa
  8. Larppa 19.12.2014

    Sulla on kaunis profiili!

    Vastaa
  9. Saana 19.12.2014

    Mujilla on suojakuorellisia peilejä :) Ja mulla sama takki, ehkä oon siis kerrankin tyylikäs ;)

    Vastaa
  10. Noita nokinenä 19.12.2014

    Usein mun kuvat ottaa esikoiseni Tuukka. Varmaan tuttu Tarhasta.. Joten kuvien laatu ei aina ole parasta:D mutta eihän meistä ihmisistä kukaan ole töydellinen , joten .. Sinä nyt oot aina kaunis :)

    Vastaa
  11. Melina / Minishow 20.12.2014

    Tuttu tunne! Mulla useimmiten käy niin että ajattelen asun toimivan peilistä kattoessa, mutta kuvat koneelle ladattuani nousee myötähäpeän puna poskikle :D Musta sö näytät aina hyvältä, niin näissäkin kuvissa!

    Vastaa
    • Maj 21.12.2014

      Valokuvat vääristää, eiks niin? Peili on toisinaan paljon armollisempi – ja puhelimella otetut kuvat myös :)

      Vastaa
  12. Kärty 21.12.2014

    Musta nää perusilme-kuvat on aina parhaita! Ja katoin että silla oli sellanen överi suuri Samsung läppäkuorineen kädessä, hah! Melkonen peili :D

    Vastaa
    • Maj 21.12.2014

      Ai nää ei-paljoa-naurata-ilme kuvat? Haaveilen sellaisesta 3-osaisesta, kokoontaitettavasta peilistä, Sapellahan sellainen tietty jo on…

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *