*yhteistyössä Sokos

Maanantaina se sitten pyörähti käyntiin, Sokoksen Kutsu Kauneuteen -tapahtuma nimittäin. Ehdin tervehtymään sen verran, että pääsin tutustumaan kevään ihanimpiin kosmetiikkauutuuksiin ja kyselemään vinkkejä kauneuden ammattilaisilta. Tampereen Sokoksella oli täysi tohina päällä tiistai-iltana, jolloin vietettiin Biotherm-päivää, tänään puolestaan ne kaikista huikeimmat edut löytyy Cliniquen pisteeltä. Onneksi Kutsu Kauneuteen -tapahtuma on käynnissä koko viikon ja viikonlopun ajan, niin mahdollisimman moni ehtii osallistumaan ja inspiroitumaan.

sokosbeauty1

Kutsu Kauneuteen -tapahtumassa kosmetiikkaosasto koristellaan upein kukkasin ja pinkit tapahtumakyltit erottuvat edukseen.

sokosbeauty2

Lancomen Visionnaire seerumiin ihastuneena päädyin testailemaan myös Visionnaire Cream -kosteusvoidetta. Visionnaire Cream sopii kaikille ihotyypeille, omasta mielestäni se oli koostumukseltaan tosi kevyt ja imeytyi nopeasti, toimii varmasti erinomaisesti meikin alla! Samalla testailin myös Lancomen Miracle Cushion uutuusmeikkivoidetta. Tiesittekö, että Lancome toi ensimmäisenä Euroopan markkinoille tämän hybridimeikkivoiteen, joka on ollut aikaisemmin Aasiassa supersuosittu? Innostuin tosi paljon Miracle Cushionin ohuesta ja nestemäisestä koostumuksesta, jonka peittävyyttä voi itse säädellä. Sainkin pienen näytteen tuotteesta mukaani, jotta voin testailla sävyä rauhassa kotona.

sokosbeauty3

Jos muuten epäröitte värikosmetiikan sävyä tai spekuloitte vaikka kahden eri sävyn välillä, niin pyytäkää ihmeessä henkilökuntaa testaamaan sitä teidän kasvoillenne. Kutsu Kauneuteen -tapahtumassa on niin paljon asiansa osaavaa henkilökuntaa paikalla, joten lämpimästi suosittelen hyödyntämään heidän ammattitaitoaan meikkipulmia ratkoessanne.

sokosbeauty4 sokosbeauty5

Testasin myös Lancomen kevyttä kuultopunaa, Shine Lover 314 <3

sokosbeauty6

Lancomen kevään lookista tuli aika raikas fiilis, pinkkiä löytyy huulista ja kynsistä. Vähän rohkeammalle on tarjolla myös trendikästä vedensinistä kynsilakkaa ja luomiväriä.

sokosbeauty7 sokosbeauty8 sokosbeauty9 sokosbeauty10

Pyysin ammattilaisia paljastamaan heidän vinkkinsä heleämpään ja kirkkaampaan ihoon. Kaikillahan on tiedossa, että ne terveelliset elämäntavat on ihonhoidon lähtökohta, mutta  sen lisäksi toisinaan tarvitaan apua etenkin kasvojen akuuttiin hätätilaan? Tässä muutama vinkki jakoon, jolla saa harmaaseen ihoon eloa:

– Oletko kokeillut öljyjä ihonhoidossa? Biothermin uutta Liquid Glowta voi käyttää monella tapaa. Käytä 1 tippa öljyä päivä- tai meikkivoiteeseen sekoitettuna tuomaan iholle heleyttä. 2 tippaa kasvoille koko päivän kestävään heleyteen. 3 tippaa puhdistavana yöhoitona tai 4 tippaa naamiona palauttamaan ihon säteilyn. Lisäisin vielä tähän, että jos illalla riittää aikaa ja energiaa, niin kannattaa kokeilla kevyttä kasvohierontaa öljyn kanssa.

– Huolellinen puhdistus! Sisleyn Buff and Wash -puhdistusaine kuorii kevyesti ja jättää  ihon superpehmeäksi – ja voit käyttää sitä päivittäin. Biothermin Balm-to-oil -puhdistusbalsami hierotaan kuivin sormin kuivalle iholle ja se poistaa vahvankin meikin tehokkaasti kasvoilta.

– Kasvovettä kannattaa käyttää, se nappaa iholta viimeisekin meikin rippeet, joten tuotteet imeytyvät ihoon paremmin. Valitse kasvovesi ihotyyppisi mukaan, oletko testannut Lancomen Tonique Eclat -kasvovettä? Sillä on ihana viilentävä vaikutus!

– Valokynän oikeanlainen käyttö. YSL:n Touche Eclat valokynäklassikon nimeen vannovat monet kaunottaret. Samalla tuotteella häivytät juonteet ja korostat parhaita puoliasi. Sipaise valokynää kulmakarvan alle ja poskipään yläpuolelle.

sokosbeauty18

Biothermin Palm-to-oil vaikutti erittäin lupaavalta tuotteelta, sillä saa puhdistettua silmämeikinkin, toimii laiskalle puhdistajalle!

soksobeauty12

YSL luomiväripaletit, ihanat nuden sävyt!

sokosbeauty15

Torstain huippuetuna on Cliniquen suosittu Jumbo Liquid Soap kasvosaippua 400ml, hintaan 26 euroa. Ostaessasi Cliniquen tuotteita 90 eurolla, saat ihanan meikkipussin, joka sisältää pieniä Clinique-tuotteita.

sokosbeauty16sokosbeauty17

Tänä keväänä moni brändi on lanseerannut uuden meikkivoiteen – niin myös Clinique. Merkin uutuusmeikkivoiteessa on erittäin peittävä koostumus. 2 in 1 koostumuksella tarkoitetaan, että peitevoide ja meikkivoide on paketoitu samaan purkkiin. Beyond Perfecting -meikkivoide on tarkoitettu niille, jotka toivovat meikkivoiteelta täydellistä peittävyyttä ja kestävyyttä. Itse voisin ajatella käyttäväni tätä tuotetta tehdessäni meikkiä, jonka haluan kestävän kunnon pirskeet ja aamuun asti tanssimisen!

soksobeauty18

Cliniquelta bongasin myös Moisture Surge -kasvonaamion, joka sopii kaikille ihotyypeille. Syväkosteuttava naamio lupaa heleyttää ja raikastaa ihoa. Tuotelupaus kuulostaa omaan korvaan erittäin hyvältä, sillä ihoni janoaa kosteutta tällä hetkellä ja naamiot ovat olleet kovassa käytössä.

sokosss

Koko tapahtuman ajan tosi paljon blogeissakin hehkutetut Lumenen meikkivoiteet ovat -15% alennuksessa. Lumenen kouluttaja Tarja Gallacher kertoi, että tänä keväänä panostetaan erityisesti ihoon eli focus on meikkivoiteissa. Meikittömäksi meikkaaminen on kova trendi ja kulmakarvat saavat olla edelleen hyvin vahvat ja luonnolliset.

sokosbeauty13

Lumene on myös lanseerannut uuden täydellisen peittävän Matt Control mattameikkivoiteen, josta löytyy viisi suomalaiselle iholle sopivaa sävyä.

sokosbeauty14

Ihastelin myös uusia heleyttäviä huulivoiteita ja herkullisen värisiä kynsilakkoja. Ah, miten täydelliset kevätsävyt! Tarja toteaa, että värikosmetiikassa koralli jatkaa voitonkulkuaan,  pinkki tiukasti rinnallaan.

Vitsit miten paljon ideoita ja inspiraatiota sain itselleni Sokoksella vierailusta, kiitos loistavan henkilökunnan. Jaa kommenttiboksiin omat vinkkisi kauneudenhoitoon tai kokemuksiasi Kutsu Kauneuteen-tapahtumasta, sillä kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken arvotaan 70 euron arvoinen We Care Icon -tuotepaketti. Osallistumisaikaa on tämän viikon loppuun asti!

Vielä on montaa päivää aikaa kipaista paikan päälle lähimpään Sokokseen tai Emotioniin. Jos lähistöltä ei löydy kumpaakaan, niin samat tarjoukset voi onneksi hyödyntää myös Sokoksen verkkokaupassa.

-Maj

0 Comments

  1. marika.t 5.3.2015

    Ehdottomati mukana arvonnassa. Meikkejä ei voi olla koskaan liikaa ;)

    Vastaa
    • Auli 8.3.2015

      Ehdottomasti mukana arvonnassa

      Vastaa
  2. Katri 5.3.2015

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  3. vilmi 5.3.2015

    osallistun myös :)

    Vastaa
  4. K 5.3.2015

    Ihania tuotteita! Pakko osallistua arvontaan!

    Vastaa
  5. PäiviM 5.3.2015

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  6. Ella 5.3.2015

    Mä muistan kerran aikasemmin käyneeni Sokoksella just ton Kutsu kauneuteen-tapahtuman aikana, mut en kyllä yhtään muista nappasinko mitään mukaani… :-D sen vaan muistan, et palvelu oli ihan huippua ja sain hyviä ihonhoitovinkkejä matkaani!

    Vastaa
  7. Jaan 5.3.2015

    Suunnitelmissa on joku päivä pyörähtää Kutsu kauneuteen -tapahtumassa; se on ihan pakollista! Aina sieltä jotain löytyy, vaikkei just nyt sattuiskaan tarvitsemaan :)

    Vastaa
  8. Anna 5.3.2015

    Ihana tapahtuma ja tunnelma, siellähän parveilisi koko päivän, jos aika ja lompakko antaisivat myöden.

    Vastaa
  9. apple 5.3.2015

    Oih, ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  10. Crista 5.3.2015

    Voi vitsit, voi kun onni suosis! Osallistun siis ;)

    Vastaa
  11. Katrie 5.3.2015

    Mukana arvonnassa.:)

    Vastaa
  12. Ansku 5.3.2015

    Nyt kyllä lähtee öljyt käyttöön :)

    http://www.peaceandstyle.fi

    Vastaa
  13. Heidi 5.3.2015

    Sokoksella on kyllä ihanan ammattitaitoisia myyjiä, itse hankin viime vuonna häämeikit sieltä ja sain ihan huippupalvelua! :) Eli mukana arvonnassa!

    Vastaa
  14. M. Joensuu 5.3.2015

    Minä liputan riittävä unen, terveellisen ruokavalion ja ihon puhdistuksen nimeen! Pienen lapsen äitinä huomaan kuinka tärkeitä juttuja nuo kaikki on ja varsinkin unen puute näkyy kasvoilla heti…onneksi hyvillä meikeillä saa kuitenkin freesimmän näköiseksi :) Kiva, kun muistutit tuosta tapahtumasta, täytyykin suunnata Hämeenkadulle hyvien tarjousten perään :)

    Vastaa
  15. Juulia 5.3.2015

    Eilen just kävin Sokoksella kyseisillä päivillä, myyjät on todella ystävällisiä ja todella tietävät mistä puhuvat! Löysin juuri oikeat tuotteet omaan tarkotukseen, eikä hinnatkaan ollu päätä huimaavat! :-)

    Vastaa
  16. Henni 5.3.2015

    Ehdottomasti mukana arvonnassa :) Ihanan raikkaita nuo Lumenen kevätsävyt!

    Vastaa
  17. Karro 5.3.2015

    Mukana arvonnassa, mielelläni testaisin uusia We Care Icon tuotteita :)

    Vastaa
  18. Pippa 5.3.2015

    Uskomatonta mutta totta, kynsilakanpoistoainePURKKI, jonne tökätään koko sormenpää sisään, todella säästää aikaa, hermoja ja kynsiä! Ostin moisen hyvin epäilevänä, mutta nyt en taida enää koskaan tyytyä pumpulilappuihin ja poistoaineeseen… Hiekkalakkojen ystävänä rakasta purkin hellävaraisuutta, nyt ei enää kynnen pinta vahingoitu hinkkaamisesta.

    Vastaa
  19. Pauliina 5.3.2015

    Osallistun arvontaan! Oma henkilökohtainen oivallukseni ja vinkkini atoopikolle on: Kevyt arkimeikki, aamuin illoin kasvojen puhdistus ja apteekin ceralan plus -perusvoiteen käyttö kasvoille!

    Vastaa
  20. veeruli 5.3.2015

    En oo pitkään aikaan käyny Sokoksella kun täällä sitä ei ole, mutta houkuttais kyllä tuo asiantunteva neuvonta kosmetiikan saralla. :) Täytyypä ens kerralla Tampereella tehdä visiitti. Harmi ettei näihin karkeloihin ehdi!

    Vastaa
  21. Sini 5.3.2015

    Kiitos hyvästä postauksesta! :) Miten itse hoidat ihoa?

    Vastaa
  22. jiik 5.3.2015

    ”Ei liikaa suklaata, ettei naama ala kukkimaan” – pätee mulle… Kukkii se kyllä hormonioikuistakin kerran kuussa, mut siihen ei oo niin paljon itellä sananvaltaa ;) Kaikki ihonhoitovinkit on kivaa luettavaa – ja varsinkin vinkit hyviksi koetuista tuotteista, kun uusien tuotteiden osto on aina vähän hakuammuntaa…
    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  23. Joliel 5.3.2015

    Olen viimeksi ollut Kutsu kauneuteen-tapahtumassa pari vuotta sitten vieraillessani Tampereella. Kotipaikkakunnallani Oulussa ei valitettavasti vielä ole Sokosta, mutta onneksi sekin saadaan pian tänne, joten pääsen seuraavaan Kutsu kauneuteen-tapahtumaan hypistelemään ja shoppailemaan ihania uutuuksia ja kauneuden klassikkotuotteita :)

    Vastaa
  24. Mimma 5.3.2015

    Mukana arvonnassa.Palvelu Sokoksella on kyllä niin heikkoa.Juuri kun oma vuorosi painettu napilla niin kassa henkilö alkaa neuvoa vieressä olevaa harjoittelijaa.Tilanne kestää kauaan eikä tietenkään kukaan pahoittele yhtään mitään.

    Vastaa
  25. Katja 5.3.2015

    Kiitos hyvistä vinkeistä,täytyy ehottomasti kokeilla! :) Ja oih ,arvonnassa mukana!!

    Vastaa
  26. Piia 5.3.2015

    Osallistuimme Ylivieskan Emotionin Kutsu kauneuteen-iltaan joka olikin pettymys. Odotimme mukavaa naisten iltaa jossa saisi hyviä meikki- ja ihonhoitovinkkejä ammattitaitoisilta ja innostavilta myyjiltä sekä ajatuksenamme oli päivittää meikkivarastojamme uusilla tuotteilla. Esittely oli todella mitään sanomaton ja henkilökunnan innostus asiaan tuntui olevan tipotiessään. Yleensä en kovin herkästi valita, mutta nyt oli pakko tuoda asiaa esille…. uudet tuotteet jäivät kauppaan hyvistä alennuksista huolimatta, koska myyjien toiminta ei innostanut shoppailemaan enkä saanut mitään ahaa-eläyksiä illan aikana. Harmi kaiken kaikkiaan…onneksi muualla palvelu kuulostaa pelaavan erinomaisella tavalla! :)

    Vastaa
  27. Veera 5.3.2015

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  28. Annika 5.3.2015

    Ihania nuo Lumenen uutuudet!
    Ja mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  29. Kristiina 5.3.2015

    Kutsu Kauneuteen -tapahtuma on joka vuosi mielenkiintoinen. Hyviä tarjouksia ja tosi asiantunteva henkilökunta :)

    Vastaa
  30. Saana 5.3.2015

    Kuivalle iholle: Ihon kosteuttaminen aamulla ja illalla – ensin pumpulilapulla ja kasvovedellä alkukosteus (+ puhdistuksen viimeistely) ja sitten kunnollinen kosteusvoide. Aamulla n. 5min ennen meikkiä ja yötä vasten ennen nukkumaan menoa. Kun pakkanen oikein kovin puree niin kaksikaan rasvausta peräkkäin (imeytymistauolla) kunnon pyörivillä liikkeillä ei tee pahaa.

    Vastaa
  31. Saila 5.3.2015

    Oijoi, kun nuo Lumenen korallin sävyt on ihania! Niitä kun katselee niin tuntuu, että aurinko paistaisi sydämeen asti. :)

    Vastaa
  32. Marjorie 5.3.2015

    Mukana arvonnassa! Sisäinen ja ulkoinen kosteutus on kyllä ihan ehdoton juttu iholle kuin iholle. Ainakin täällä vettä tulee juotua päivän mittaan paljon ja myös kosteuttavat naamiot ovat kovassa käytössä:)

    Vastaa
  33. Kaisa 5.3.2015

    Ostin Emotionista Clarins Instant Light Natural huulikiillon ja voin suositella sitä kaikille! Ihana!

    Vastaa
  34. inkku 5.3.2015

    Hyvä silmämeikinpoistoaine ja helppo, sitä täytyy saada. Arvontaan!!!

    Vastaa
  35. inkku 5.3.2015

    Hyvä silmämeikinpoistoaine ja helppo, sitä täytyy saada. Arvontaan!!!

    Vastaa
  36. tilda 5.3.2015

    kävin just tänään sokoksella nappaamassa mukaani sen sun blogista bongatun clarinsin huulikiillon joka oli nyt alessa! :) toivottavasti passaa mun huulille!

    Vastaa
  37. herttax 5.3.2015

    Oon varmaan liian introvertti tommosiin tapahtumiin, mutta mua ahdistaa kaupassa, jossa on paljon myyjiä. Haluan tutkailla rauhassa :D Kutsu kauneuteen -tapahtumassa on kuitenkin usein hyvin tarjouksia, joita hyödynsinkin jo tänä vuonna.

    Vastaa
  38. Iita 5.3.2015

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  39. Hebi 5.3.2015

    Lumenen uutuustuotteet tänä kevättalvena ovat vaikuttaneet ihan mahtavilta! Noita Clarinsilta inspiraationsa saaneita huulikiiltoja on kyllä päästävä testaamaan! :)

    Vastaa
  40. Heidi 5.3.2015

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  41. Eeva 5.3.2015

    Cliniquen tuotteet raikkaita ja nuorekkaita. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  42. paulina 5.3.2015

    Voi miten piristäisi tämän maman arkea tuollainen paketti :)

    Vastaa
  43. Iida 5.3.2015

    Joka vuosi yhtä ihana viikko Sokoksella! Paljon etuja ja hyviä vinkkejä :) itse kävin hakemassa tuon Lumenen monissa blogeissa kehutun meikkivoiteen ja ihanan purnukan vuoksi heidän huulikiiltonsa :) ihanaa kevättä sinulle, blogisi on yks lemppareistani!:) -Iida

    Vastaa
  44. sussu 5.3.2015

    Mun kuivan ihoni pelastus on yöksi jätettävä kosteuttava naamio (dermalogica).
    Näppyiseen ihooni auttoi,kun vaihdoin meikkivoiteen chanelin cc-cream:iin (haluan päivittäin vähän eloa ihoon,vaikken työni puolesta voi paljoa meikkiä käyttääkään).
    Kiitos taas kivasta postauksesta!

    Vastaa
  45. Sari 5.3.2015

    aina keväällä tekee mieli uusia meikkipussia ja kutsu kauneuteen- tapahtuma osuu aika loistavaan ajankohtaan. ihanan sävysiä noi lumenen huulivoiteet. :)

    Vastaa
  46. Tiina 5.3.2015

    Mahtava arvonta, ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  47. Laura 5.3.2015

    Mäkin ihastuin noihin Lumenen juttuihin ja tuohon cliniquen kasvonaamiota :) mukana ollaan!

    Vastaa
  48. Marika 5.3.2015

    Kiva kun kirjoittelit tästä, täytyykin huomenna poiketa Sokoksella ja hakea vähän uusia meikkejä :) Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  49. Tawunen 5.3.2015

    Clinique on kyllä meikäläisen vakkari ihonhoitotuotteissa, tuo iso kasvopesu lähtikin tänään netistä tilaukseen. :)

    Vastaa
  50. Kaisa 5.3.2015

    Osallistun ja ostin tuon clarinsin huulivoiteen, joka oli huippu!

    Vastaa
  51. Carita 5.3.2015

    Mukana arvonnassa. :)

    Vastaa
  52. Heli 5.3.2015

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  53. Henriikka 5.3.2015

    Pyrin juomaan paljon vettä ja puhdistamaan kasvot aamuin illoin. Ehdottomasti siis mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  54. Repe 5.3.2015

    Mielenkiintoisia tarjouksia. Itse olen lomalla pohjoisessa eikä sokoksia näy lähellä. Meikkivarastoihin mahtuisi uutta tavaraa kun juuri ennen lomaa raivailin niitä.

    Vastaa
  55. iina 5.3.2015

    mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  56. Sonja 5.3.2015

    Mukana :)

    Vastaa
  57. maya 5.3.2015

    Heh juuri tänään käväisin päivillä. Keräsin muutaman tuotteen käsiini, mutta jätin ne kuitenkin kauppaan. Kuinka kiva olisikin kosmetiikkaa haalua, on välillä kuitenki hyvä osata olla ostamattakin :D

    Vastaa
  58. maiju heinonen 5.3.2015

    Täytyykin pyörähtää sokoksella huomenna! Itse puhdista herkän ihoni kookosöljyllä ja kosteutan apteekin perusvoiteella- parhaaksi todettu yhdistelmä :)

    Vastaa
  59. Seela 5.3.2015

    Hyvä ja oikean sävyinen meikkivoide ja ripsari niillä saa jo paljon aikaiseksi. Garmexin huulirasva on kestosuosikki ja yksinkertaisesti paras.

    Vastaa
  60. AI 5.3.2015

    Mukana. =)

    Oma ahaa-elämykseni liittyy luonnonkosmetiikkaan. Etsin paraikaa tarpeisiini sopivia tuotteita ja jo pelkästään putsarin päivittäminen (Madara) on rauhoittanut kukkivaa ihoani silminnähden. Kannattaa siis rohkeasti kokeilla eri sarjoja eikä välttämättä tarvitse edes päivittää koko varastoa kerralla.

    Myyjien neuvoja välillä vähän karsastan kun ainakin meikkivoiteista tyrkyttävät vähintään pari sävyä liian tummaa, mutta viimeisin huulipunahankinta meni ihan nappiin ja myyjä oli ”hankalan” asiakkaan kanssa hyvin kärsivällinen! =D

    Vastaa
  61. Alisa-a 5.3.2015

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  62. Noora 5.3.2015

    Suvi Tiilikainen antoi tiistaina todella hyviä meikkaus ja ihonhoitovinkkejä Lahdessa :) suosittelen!

    Vastaa
  63. janina 5.3.2015

    Just olin tänään kyseisessä tapahtumassa! Itse olin kyllä säästölinjalla, kuskina äidilleni, joka oli menossa työpaikan pippaloihin ja oli sitä varten meikattavana sokoksella. Paljon hyviä meikkaus- ja tuotevinkkejä tarttui matkaan, kosmetologi oli todella ammattitaitoinen! Äidille tarttui liuta diorin meikkejä, ne ei ole ihan meikäläisen budjetin tavaraa… ja mukana ollaan!

    Vastaa
  64. sini 5.3.2015

    Nuo Lumenen uutuudet kevään väreissä houkuttelisi kovasti! Ja olen mukana arvonnassa.

    Vastaa
  65. Ruut 5.3.2015

    Mukana! Tampereen Sokoksella kannattaa vierailla jo hyvän palvelukin vuoksi!

    Vastaa
  66. Venla 5.3.2015

    Ihanan heleitä kevät sävyjä :)

    Vastaa
  67. Noora 6.3.2015

    Tällä kertaa en pääse paikalle, kun olen juuri Tampereelta muuttanut takaisin tänne Rovaniemeen, mutta häämeikkejä kyllä voisin katsella verkkokaupasta! Mä en loppupelein paljon panosta meikkaamiseen ja ihonhoitoon, samat meikit on käytössä loppuun asti. Meikkaan ja laitan miltei päivittäin, mutta otan sen nykyään todella rennosti! Välillä on toki ostaa joku spessumpi tuote ja juhlailtoina laittaa enempi. Mun mielestä tärkeä elementti kauneuden hoidossa on se, että ei hoida vain pintaa vaan muistaa huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan, ihmissuhteista, riittävästä levosta ja unesta, liikunnasta ja ravitsevasta ruoasta. Kun ei se kaunis ja sileä pinta oo loppupelein se mikä ratkaisee. Mutta toki ”ulkoinen” kauneudenhoito on yks tärkeä osa sitä hyvän kokonaisfiiliksen luomista! :)

    Vastaa
  68. Aurora 6.3.2015

    Tänä vuonna en ehtinyt paikan päälle Kutsu Kauneuteen – tapahtumaan, mutta verkkokaupassa hyödynsin -20% alennuskoodin Balmainin jätettävään hoitoainesuihkeeseen, johon olen täysin rakastunut!

    Vastaa
  69. Mira 6.3.2015

    Mukana arvonnassa.
    Helsingin Sokoksella on jo tullut käytyä kahteen otteeseen tällä viikolla. Lumenen herkkuvärejä, meikkivoide ja jotain muuta pientä päätyi kotiin kannettavaksi.

    Vastaa
  70. Tröött 6.3.2015

    Itselläni veden juonti ja sinkki tablettien syönti ovat tärkeitä. Iho pysyy hyvänä se on kaiken A ja O :)

    Vastaa
  71. Kira 6.3.2015

    Mukana kilpailussa!!

    Vastaa
  72. Marikken 6.3.2015

    Mukana arvonnassa. Kevään sävyt on ihania.

    Vastaa
  73. Irma 6.3.2015

    Pitäisi ehtiä meikkiostoksille, kiitos vinkeistä! Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  74. Roosa 6.3.2015

    Kovasti odotellaan jo Sokosta tänne Ouluunkin rantautuvaksi, niin saadaan mekin Kutsu kauneuteen. :) Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  75. Julia 6.3.2015

    Mukana arvonnassa :) ihania värejä!

    Vastaa
  76. jennie 6.3.2015

    Mukana!

    Vastaa
  77. Paula 6.3.2015

    Mukana arvonnassa :-)

    Vastaa
  78. Kaisu 6.3.2015

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Jospa tärppäisi :)

    Vastaa
  79. Piia 6.3.2015

    En oo koskaan aiemmin käynyt tässä tapahtumassa, mut nyt viikonloppuna aion mennä kysymään neuvoa oikean värisen aurinkopuuterin etsintään!

    Vastaa
  80. Susanna 6.3.2015

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  81. kaisa 6.3.2015

    Mukana arvonnassa ;)

    Vastaa
  82. Anna 6.3.2015

    Mukana arvonnassa. Nuo Lumenen meikkivoideuutuudet on täällä hyväksi havaittu myös :)

    Vastaa
  83. sannnis 6.3.2015

    Osallistun arvontaan!! Pakko mennä huomenna ihastelemaan…ja ostamaan ainakin uusi lumene meikkivoide!

    Vastaa
  84. jenka 6.3.2015

    kutsu kauneuteen- tapahtuma on aina yhtä ihana!! love it:) mukana ehdottomasti mahtavassa arvonnassa, jos vaikka tälläkertaa onni suosisi!:)

    Vastaa
  85. petra 6.3.2015

    Veden juonti ja suht terveellinen syöminen on asia jonka huomaa ihon kunnossa äkkiä. Jos jätän veden juomisen minimiin, ihoni kuivuu ja muuttuu näppyiseksi :( Herkut näkyy finneinä..

    Vastaa
  86. ninneri 6.3.2015

    Mun paras vinkki kauneudenhoitoon on tällä hetkellä luomukookosöljy. Sillä on tullut läträttyä niin kuivaksi korpuksi värjätyt hiukset kuin kuiva ihokin hyvään kuntoon. Ja sitä voi käyttää myös raakasuklaan tekemiseen, jos kaikkea öljyä ei saa kulutettua hiusten tai ihon hoitoon :)
    Toivotaan että arpaonni suosii!

    Vastaa
  87. Jessii 6.3.2015

    Itse kävin tänään Sokoksella ja siellä olisi voinut pyöriä vaikka kuinka kauan. Tuo Lancomen kuultopuna kiinnosti, en sellaista nähnytkään. Keväällä olisi kiva saada juuri sellainen kevyt kiilto, pinkki tai korallisävy.

    Vastaa
  88. Anna-Mari 6.3.2015

    Minusta Kutsu kauneuteen-päivillä on oikeasti tosi hyviä tarjouksia, joita kannattaa hyödyntää ja palvelu on ollut aina asiantuntevaa ja olen saanut paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja ihonhoitoon tai meikkeihin liittyen! Biothermin tuotteet esimerkiksi tuntuivat aluksi vaan ihan syötävän kalliilta, mutta raaskin niitä aikoinaan tarjouksesta ostaa ja nehän on aivan huippuja :) Nykyään luottotuotteita! Arvonnassa mukana!

    Vastaa
  89. Piiia 6.3.2015

    Sokosten kosmetiikkaosastoilla on kyllä ammattitaitoista henkilökuntaa. Kutsu kauneuteen -päivillä en ole käynyt, mutta jos sattuisi joku puteli tyhjentymään sopivasti, niin voishan tuota mennäkin. :)

    Vastaa
  90. Heidi 6.3.2015

    Minulle löytyi Kutsu kauneuteen- tapahtumasta Lumenen puhdistustuotteita. Olleet jo useamman kerran käytössä ja aina yhtä toimivia.

    Vastaa
  91. Miia 7.3.2015

    Voi miten ihania kevään värejä! Kyllä tässä jo kesää odottelee. Harmi, kun omassa kaupungissani ei ole Sokosta, mutta onneksi netistä pystyy myös tilaamaan :) Ja ehdottomasti osallistun arvontaan!

    Vastaa
  92. Henna73 7.3.2015

    Mukaan arvontaan. Meillä ei oo Sokosta lähellä, joten tapahtumaan en koskaan pääse :(

    Vastaa
  93. -e- 7.3.2015

    Tarjouksia Sokoksella tällä viikolla jo hyödynnetty, mutta arvontapalkinto olisi myös ihana :)

    Vastaa
  94. Mints 7.3.2015

    Turun Sokos sattuu olemaan ”lähikauppani”, joten myös Kutsu kauneuteen -tapahtumissa tulee pyörittyä joka kerta. Ja yleensä jotain tulee ostettuakin.

    Vastaa
  95. Anne 7.3.2015

    Lumenen päivää odotellessa. Noi kynsilakat on niin herkun värisiä.

    Vastaa
  96. jenna k 7.3.2015

    Mukana ollaan arvonnassa :)

    Vastaa
  97. Elinakv 8.3.2015

    Porissa Sokos on yksi lähikaupoistani, joten tällä viikolla on tapahtuma ja parit hyvät tarjoukset jo Sokoksesta bongattukin. Luulenpa että vielä pitää käydä hakemassa Lumenen meikkivoide, keväällä on kiva päivittää arsenaali uusiin ja vähän kevyempiin tuotteisiin.

    Vastaa
  98. P 8.3.2015

    Vinkkini on, että kookosöljyllä voi paitsi kosteuttaa ihoa, myös poistaa meikin. Sen kun vain hieroo kasvoille ja poistaa vanulapuilla. Poistaa hyvin myös silmämeikin.

    Vastaa
  99. Suvi 8.3.2015

    ”Kutsu kauneuteen” – ja taas liikaa houkutuksia, joihin langeta! :D

    Vastaa
  100. Juttis 8.3.2015

    Mun vinkki on hyvät yöunet (ei toteudu, pikkulapsi perhe meillä), veden juonti ja ihon kosteuttaminen :) mulla ollut sekaiho ja olen ajatellut, että ihon kosteuttaminen ei olisi niin tärkeää, mutta onhan se! Se onkin kaikki, kun omasta mielestäni kauneuden perusta tulee hyvinvoivasta ihosta. :)

    Vastaa
  101. Maikki 8.3.2015

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  102. tiiali 8.3.2015

    Sauna tekee aina hyvää iholle ja sitten vielä jos vastoo vastailla naamaa, saa ihanan pehmeä ihon.

    Vastaa
  103. Noorq 9.3.2015

    Kauneudenhoito vinkki; kun aamulla silmät ovat väsyneet ja silmänympärykset tummat ja kurkut loppuneet. Kostuta viileällä vedellä 2 vanulappua ja puristele hieman kuivemmiksi. Pidä lappuja silmiesi päällä n. 1min ja olo, silmät ja kasvojen ilme on virkeämpi!

    Vastaa
  104. bikke 10.3.2015

    Kauneutta hoidan kausiluontoisesti :) Sokoksella käyn kuitenkin useamman kerran kauneusviikkojen kuluessa.. Hyvää palvelua saan :))

    Vastaa
  105. Essi 10.3.2015

    Mukana arvonnassa:).

    Vastaa
  106. Tiramisuheidi 11.3.2015

    Kutsu Kauneuteen -tapahtuma sai täältä ainakin kiitosta ja piipahtamaan Sokoksella jopa kolmeen vai neljään otteeseen noiden päivien aikana :) Mukaan tarttui esim. Lumenen uutuusmeikkivoide, josta tosiaan on saanut kuulla paljon kehuja!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *