Tuumasimme yhdessä ystäväni kanssa, että välillä on sellaisia viikkoja (vai pitäisikö sanoa aikoja), kun ei tule puettua päälle juuri mitään ”normaalia” vaatetta. Viihdyn kotona college- tai trikoohousuissa, eikä töitäkään varten tarvitse pukeutua, koska teen hommia täällä kotona. Elämäni on luonnollisestikin usein vain päiväkotimatkoja tai lasten kanssa kotona olemista, koiran lenkittämistä, kuntosalia ja tietokoneella istumista – silloin tekee todella mieli pukeutua vaan mukavasti. Huomaan arkirumban korostuvan Miikan ollessa työreissulla. Päivät vaan hujahtaa eteenpäin ja tuntuu, että sitä on tullut tehtyä ne samat simppelit asiat moneen kertaan. Saatan havahtua, että taasko pyyhin tätä pöytää – juurihan sen hetki sitten tein? Tiedättekö tämän tunteen? Toki sitä se arki varmaan aika monessa lapsiperheessä on?

Mammatyylit-kuvauksiin olen nyt keväällä aika usein pyöräillyt, joten silloinkin olen suhteellisen sporttisessa asussa. Kuntosalille lähden aina valmiiksi treenivaatteissa ja koska sali on keskustassa, niin koitan yhdistää myös siellä käymiseen muiden asioiden hoitamiset, jos se vaan on mahdollista. Trikoopöksyjä on lähiaikoina siis kulutettu huolella – kuten myös ”salimuija-lippistä”. Jälkimmäisen alle saa kätevästi piilotettua puolet kasvoista ja pesua kaipaavat hiukset. Oma äitini ei meinannut tunnistaa mua ratin takaa, kun menin häntä vastaan rautatieasemalle, näytin kuulemma lippis päässä ihan ”pikku kossilta” :D

Vaatteet/Nike + lippis/New Era

Sylissäni oleva pikkumies oli minua paljon tyylikkäämpi suloisissa farkuissaan. Mammatyylit-blogin puolelta löytyy myöhemmin (tällä viikolla) juttua herra söpöliinin ja hänen äitinsä tyylistä :)

-Maj

0 Comments

  1. Rena 6.5.2015

    Love your sporty look, fits you so well!
    xx from Germany/Bavaria, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
    • Maj 8.5.2015

      Jei, thanks <3

      Vastaa
  2. Ella 7.5.2015

    Teetkö nykyään työnä ainoastaan blogiin liittyviä juttuja? Oliko niin että aikaisemmin teit töitä kauneudenhoitoalalla? Ootko ajatellut niihin hommiin palata? :)

    Vastaa
    • Maj 8.5.2015

      Moikka Ella! Mulla on toiminimi ja teen kyllä enimmäkseen vain blogiin liittyviä juttuja, joskus myös jotain muutakin, lähinnä silti sisällön tuottamista :) En ole suunnitellut palaavani vanhaan duuniini, mutta eihän sitä ikinä tiedä?!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *