Miten se sanonta menee, keskeneräistä työtä ei saa näyttää… vai arvostella? Voihan sitä kuitenkin vähän vilauttaa vai mitä? Täällä meillä on käytännössä ihan kaikki kesken – eikä valmista varmaan ihan hetkeen tulekaan. Lastenhuone on tällä hetkellä ehkä parhaimmalla mallilla, mutta sieltäkin puuttuu pikkujuttujen lisäksi sänky kokonaan.

Päädyimme laittamaan lapset ainakin vielä toistaiseksi samaan huoneeseen – ja kuten sanottu, siitä kolmannesta makkarista tulee mun työhuone ja vierashuone. Parin vuoden päästä tyttäreni varmaan toivoo omaa huonetta, kun hänestä tulee koululainen, siinä vaiheessa saan varmaan siirtää ”toimistoni” jonnekin toisaalle.

Leluja varten tarvitaan aika paljon säilytystilaa ja koska vanhasta lokerikosta luovuttiin, niin tilalle piti hankkia jotakin muuta. Päädyimme ostamaan Ikeasta Stuva-lipaston, jonne sain mahdutettua suurimman osa leluista.

Ylälaatikosta löytyvät piirrustusvälineet.

Keskellä on yhteisiä leluja, leikkiastiat ja kaikenlaiset pikku-ukkelit.

Isossa alimmaisessa lokerossa on Samuelin tärkeimmät lelut eli autot ja parissa pienemmässä Rebekan lempparit, ponit ja barbit.

Roolivaatteita meillä tuntui olevan vaikka muille jakaa – karsin niitä kolmeen (!) otteeseen ja jäljelle jääneet survoin yhteen erilliseen laatikkoon. Pehmoleluilla on myös varmaan tapana lisääntyä salaa tai jotain? :D

Jep, pientä tavaranpaljousahdistusta on ilmoilla. Olen täällä päivitellyt ääneen monet kerrat, että mistä tämä kaikki on tullut – ja etenkin, että minne kaikki saadaan mahtumaan? Kerrossänky on käytännössä jo matkalla, sen pitäisi saapua meille ensi viikolla – onneksi tajusin tilata myös sinne sängyn alle työnnettävän iiiison säilytyslaatikon.

-Maj

0 Comments

  1. emma 29.5.2015

    kivannäköistä on! Onko toi stuva hyllykkö koottu monesta eri osasta? meillä nyt samankaltainen hyllykkö kuin teillä oli vanhassa asunnossa, mutta ajan myötä laatikot menneet erittäin huonoon kuntoon, nyt hankintalistalla uusi säilytysjärjestelmä lasten leluille..

    Vastaa
  2. minttu 30.5.2015

    Kauniilta näyttää, olette saaneet nopeasti tavaroita paikoilleen! VOiko kysyä sellaista, että missä Viivi nukkuu? Pienten kanssa samassa vai jossain muussa huoneessa? :)

    Vielä semmonen kommentti pitää sanoa, kun harvoin tulee kommentoitua, että iso kiitos blogistasi! Olen jo vuosien ajan lukenut blogiasi mutta harvemmin tulee kommentoitua kiireisen lapsiperhearjen keskellä. Blogisi on mielestäni sopivan keveä, mutta oot kuitenkin ihanan rehellisesti ja avoimesti kertonut monista jutuista täällä blogissa. Kiitos päikkäriaikojen kahvihetkien viihdyttämisestä! :) Ja tsemppiä kodin laittoon!

    Vastaa
  3. susanna 30.5.2015

    Hyvännäköinen laatikosto leluille. Muutenkin lastenhuone näyttää kivalta vaikka olisikin vähän keskeneräinen:)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *