Ihailetko toisten loihtimia upeita ja terveellisiä leivonnaisia Instagramissa, mutta olet harmistunut, kun ei kauha pysy omassa kädessä? Ei hätää, sillä Magicpoksin idioottivarma resepti ohjeistuksineen pelastaa sinut jatkossa epäonnistumisilta! Jos minä pystyn, sinäkin pystyt, usko pois. Viime kerralla paljastin teille, kuinka huijataan laskiaispullissa, tänään neuvon kuinka loihdit kateutta herättävät banaanilätyt melkein kädenkäänteessä.

maj_resepti

Pyyhi pois muistasi edelliset epäonnistumiset, leuka ylös, sano ääneen: KYLLÄ MINÄ PYSTYN SIIHEN. Kaikille (vielä kerran) tiedoksi, että keittiöhommat ei oikein ole minua varten. Näissä kuvissa todisteita, olen yrittänyt paistaa tacoja, tassumunkkeja ja patonkia vähän huonommalla menestyksellä. Anopin vierailua varten valmistamani marenkikakku oli myös aika herkullisen näköinen vai mitä? Kerran myös paistoin pakastepullia ristiäispappia ilahduttaakseni, olin todella pettynyt, että hänelle ei maistunut pulla ollenkaan, sillä vasta kolmas pellillinen onnistui.

Seuraavissa kuvissa esiintyy tässä parin edellisen viikon sisällä kokkailemiani kaunokaisia eli niitä banaanilättyjä. Jokaisessa kuvassa on lautasella minun teoksiani, joiden tekemiseen en ole saanut ulkopuolista apua.

bananapancakes2 bananapancakes3

Ai että, miten ylpeä olen näistä! Oikeasti helpoiten Instagram-kelpoiset banaanilätyt syntyvät tietysti kokkaustaitoisen ystävän avustuksella, joten suosittelen ensin kääntymään heidän puoleensa. Itse luotan kovasti näppärään ja kokkaustaidoistaan tunnettuun ystävääni Idaan tai kokeilevaan keittiömestariin Saaraan, joka on muuten tosi ärsyttävä multitalent, päihitän hänet ainoastaan siivoamisessa – ja jos hän alkaisi harjoittelemaan sitä, olisi hän siinäkin voittamaton.

Jos kamuilla kuitenkin on menoa tai muita kiireitä, niin voithan vielä tarkistaa Prisman pakastealtaat, josko siellä myytäisiin valmiita banaanilättyjä. Jos Prismakin pettää, niin ei auta kuin kääriä hihat ja alkaa hommiin, kuten itse tein.

bananapancakes5

TOIMI NÄIN:

Yhtä isoa lättyä varten tarvitset 2 kananmunaa ja yhden banaanin. Kookosöljyä ja blenderin. Lätyn päälle kannattaa varata esimerkiksi mustikoita ja vaahterasiirappia. Älä ala keulimaan koristeiden kanssa vielä näin alussa.

– Laita kananmunat blenderiin
– Suristele blenderillä munat vaahdoksi
– Lisää banaani
– Suristele kaikki sekaisin, oikein kunnolla.
– Ota pannu, laita se levylle
– Laita levy neloselle, jos siinä on säätömahdollisuus 1-9
– Laita pannulle kookosöljyä
– Kaada munabanaaniseos blenderistä pannulle
– NYT MALTTIA
– Paistaminen kestää k a u a n
– Älä mene suihkuun välissä vaan pysy keittiössä ja tarkastele lättyä
– Jos koitat nostaa sitä reunasta lastalla ja se vaikuttaa kiinteältä, niin käännä se
– Paista toinenkin puoli kevyesti
– Nyt tarkkana, älä mokaa viime metreillä, suosittelen pysymään edelleen keittiössä
– Valmista, liu’uta lätty lautaselle
– Lisää terveellisiä herkkuja siihen päälle -> mustikat
– Makeuta vaahterasiirapilla
– Ota kuva
– Onnea beibi, selviydyt voittajana, voit lisätä kuvan upeasta tekeleestäsi Instagramiin ja kaikki on ihmeissään!

bananapancakes6

Ensimmäiset viisi kertaa lätyistäni tuli mössöä, sitten tajusin kookosöljyn ja miedon lämmön, sekä kärsivällisyyden, joka ei ole minulle ollenkaan luontaista. Paistelin lättyjä onnistuneesti pari viikkoa, tulin itsevarmaksi ja aloin olemaan hetkittäin pois keittiöstä paiston aikana. Sitten kävi taas näin. Nyt kerään taas itseluottamusta pari päivää ja alan taas paistohommiin, pannaria pukkaa!

Ihania hetkiä banaanilättyjen parissa, YOU CAN DO IT!

-Maj

0 Comments

  1. CURIOUSNOORA 5.5.2015

    I CAN’T. Mä ja letunpaisto ei vaan kuuluta yhteen. :D

    Onneks mulla on mummu, joka paistaa maailman parhaat räiskäleet. <3

    Vastaa
    • Maj 8.5.2015

      No onneks. Miksi mä en usko sua? Jotenkin sä vaikutat tosi potentiaaliselta lätyn paistajalta?

      Vastaa
  2. Aurora 5.5.2015

    Ihana postaus :-D

    Vastaa
  3. jenni 5.5.2015

    Olis kiva jos joskus kuvaisit Mammatyylit blogiin jonkun isin lapsineen :D (vaikka nimi onkin mammatyylit..) Esim teidän Miikan arki/työasuja ois kiva nähdä! :)

    Vastaa
    • Maj 8.5.2015

      No täytyypä patistaa Miikaa kameran eteen :) HOI kaikki ISÄT, laittakaahan hakemusta Mammatyyleihin :P

      Vastaa
  4. tessa 5.5.2015

    Huippu, nämä ohjeet on kuin mulle tehty!!! Ihana!

    Vastaa
  5. jr 5.5.2015

    Hihi,vähänkö nauroin tätä lukiessa;nii hauskasti kdirjotettu.:D tuo alotus jo huvitti! Just ku joku mainos.:D mut kiitos myös ohjeesta sen piristyksen lisäksi!! Kivaa viikkoa teille!:)

    Vastaa
  6. Katri 5.5.2015

    Ihana :D Ehkä munkin pitäs elvyttää nää uudessa kämpässä, kaasuhellalla kaikki tulee niin paljon nopeammin että siinä on jo vähän haastetta taas… Noi on niiiin hyviä!

    Vastaa
  7. E 5.5.2015

    Tää oli kyllä ihan hillitön postaus! :D noiden patonkien ym. suhteen vinkkaisin asiasta nimeltä munakello. On meinaan pelastanu monenmonta kertaa katastrofilta! :D

    Vastaa
  8. Saaramaria 5.5.2015

    Hei ihana postaus! En tiedä, onko joku muuttunut, mutta ennen silloin tällöin selailusta olen muuttunut vakilukijaksi. Ehkä rentous, aitous, jalat maassa ja tietynlainen ironia (?) tai muuten vain huumori koskettaa.
    Mielestäni sulla on Hyvin koostettuja postauksia ja tekstillinen sisältö välillä ihan hulvatonta, tykkään! Vaikutat aidosti itseltäsi ilman sen kummempaa roolia tai pätemistä, täällä on kiva tunnelma. Niin että jatka vaan banaanilättyjä ja muuta kivaa höpinää, täällä uusi vakkarilukija, hei

    Vastaa
  9. Piia 5.5.2015

    Oot ihana! :D

    Vastaa
  10. Sandy S 5.5.2015

    jesjesjes. En olekaan ainoa keittiöiden kauhu. Minultakin on toivottu ruokapostauksia terveellisiin resepteihin liittyen, mutta harvemmin pukkaa mitään kuvauskelpoista…kerran mm. unohdin pullataikinasta kardemummat, ja päätin lopulta tökkiä valmiiseen taikinaan sormella reikiä, joihin sitten kaatelin kardemummaa ja hakkasin lopuksi taikinamöykkyä reikineen nyrkeillä. Tuli aika mielenkiintoisia pullia…

    Vastaa
    • jenni 6.5.2015

      :’D mekin joskus kotsan tunneilla unohdettiin sokeri pullataikinasta eikä sitä eroa huomannut vaikka se vaivattiin vasta lopuksi joukkoon :D

      Vastaa
  11. annu 6.5.2015

    Sulla on niin ihanan raikas tyyli kirjoittaa….ainoa blogi jota jaksaa myös lukea:)

    Vastaa
  12. minna 7.5.2015

    Ihanaa arkista huumoria :)) sitä tarvitaan! Kiitos mukavasta blogistasi! Olen lueskellut jo vuosia, en saa koskaan kuitenkaan mitään kommenttia aikaiseksi… Mutta jatka pliis samaan malliin!:)

    Vastaa
    • Maj 8.5.2015

      Mä jatkan, entistäkin huonompaa huumoria pukkaa siis :D Kiva kun jaksoit jättää kommentin, ehkä jatkossakin? :*

      Vastaa
  13. Helinä 7.5.2015

    I feel you! Kiitos tästä reseptistä, joka on kirjoitettu just tarpeeksi selkeästi kuin mitä tällainen leivontatunari tarvitsee! Hieman olisi myyntimenestys ja massasta erottuva kokonainen reseptikirja tuolla kielellä ja noilla kärtsähtäneillä leipomuskuvilla höystettynä (älä tee näin-versiot) :D Erityisesti ristiäispapin pullakeissi sai aikaan yksinäänhihittelyä. Terveisin ”kaksi kertaa normilettujen paistoa yrittänyt ja molemmilla kerroilla päädyttiin syömään taikinamössöä”-lukijasi, joka ensi kertaa uskaltautui kommentoimaan :)

    Vastaa
    • Maj 8.5.2015

      Mössön voi onneksi tuunata tai oikeammin peittää kaikilla mahdollisilla lisukkeilla? :D Marge-tädin keittokirja, aikamoista :D

      Vastaa
  14. Heiiid 8.5.2015

    Ihanan rehellistä <3 Tää on just niin mua! Mä teen kyllä mielelläni lättytaikinan, kunhan joku muu paistaa sen. Kotona asuessa se oli aina 6 (!!!) vuotta nuorempi pikkuveli, nykyään se on onnekas avopuoliso :D

    Vastaa
  15. Riina 9.5.2015

    Hei Maj!!
    Viime kesänä myös banaanilättyihin koukuttuneena päätin kokeilla uunissa banaanipannaria. Voi sitä riemua kun uunista tuli pelillinen ihanaa banaanipannaria ja vähällä vaivalla. Pitkään olen jo tehnyt muutaman kerran viikossa pellillisen valmiiksi jääkaappiin odottamaan, sieltä sitä on helppo lämmittää tarpeen mukaan ja maistuu kylmänäkin . Pellilliseen menee kuusi kananmunaa ja kolme banaania. 200 astetta ja noin 17min/kunnes kullanruskea pinta. Kokeile ihmeessä! Toimii kiireisessä arjessa, tinkimättä terveellisestä herkuttelusta!

    Vastaa
  16. coco/henna 11.5.2015

    Voi höpönassu Maj. Mää en kestä jos sää oot tehny lettui ja käydä siinä välissä suihkussa. ;DDD

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *