Sieltä on jo pariin otteeseen kyselty, että näkyikö Kreikan huono taloustilanne lomaillessamme Kreetalla? Mielestäni se ei näkynyt mitenkään. Käytimme pääasiassa käteistä, Haniassa käytin kerran pankkikorttiani ketjuliikkeessä, mutta muuten ei kortilla taidettukaan maksaa mitään.

Me ruokailtiin koko reissun ajan aika rennoissa pienissä paikoissa, aamupala laitettiin miltei jokaisena aamuna itse huoneistohotskussa – samoin lapset söivät puuroa, hedelmiä ym. välipaloja huoneen jääkapin antimia hyödyntäen. Meidän Samuelille maistui lähinnä pitsa ja viikko olikin hänen osaltaan erittäin pitsapainotteinen. Rebekka ei taas halunnut ollenkaan pitsaa, vaan hän tykkää hamppareista, ranskalaisia ja nugeteista, ja niitä sitten tilailtiin, jos vaan listalta löytyi. Me yritettiin vähän kreikkalaisia herkkuja kuten moussakaa ja souvlakia tarjoilla muksuille, mutta Samuel kieltäytyi järjestelmällisesti oikeastaan kaikesta muusta paitsi siitä pitsasta, Rebelle souvlaki kuitenkin upposi.

Ensimmäisenä iltana päästiin illalla vähän myöhempään liikenteeseen ja suunnattiin nälkäisinä tyyliin ekaan näkemäämme ravintolaan Rethynomissa.

Paikka oli aivan ihana, pehmoisilta penkeiltä oli ihana katsella minisataman tohinoita ja vieressä uiskentelevia kaloja.

Alkupalaksi tilattu Halloumi oli täydellistä, mutta pääruuat olivat tooosi keskinkertaisia, vähän mauttomia – siksi en varmaan edes kuvannut niitä, haha! Toki ruoka kuin ruoka maistui kamalassa nälässä silti. Plussaa myös lasten leikkipaikasta, jossa oli pleikkarit ja kaikki.

Ruoka oli itseasiassa varmaan tässä paikassa enemmän lasten, kuin aikuisten mieleen. Pizza ja hamppari katosivat lautasilta nopeasti.

Pitsamies :P

Meitsi oli erittäin mukavuudenhaluisena liikenteessä hippimammamekossa ja sandaaleissa.

Taverna Mouraggiossa nälkä kuitenkin lähti ja neljä henkeä söi 50 eurolla ihan kivasti, siihen kuului myös lasit viiniä. Tuonne raflaan palaisin mielelläni istuskelemaan, mutta vain drinkeille ja alkupaloille.

-Maj

0 Comments

  1. anniina 30.7.2015

    hei hyvä kuulla, ettei kreetalla näkynyt huono tilanne. olen lähdössä sinne elokuun lopulla muutamaksi päiväksi (loppuviikko menee santorinilla). jos sulta irtois jotain kreeta-vinkkejä, niin olisi mukava kuulla :-) tosin meitä on kaksi aikuista reissussa, mutta tykätään rauhallisesta menosta. haniaan, rethymoniin ja heraklioniin ollaan ainakin suuntaamassa.

    Vastaa
    • Maj 31.7.2015

      Moikka! Mulle ei kyllä mitään ihmeellisempiä vinkkejä ole antaa, meidän loma kun meni enimmäkseen rannalla – ja altaalla. Haniassa käytiin ihmettelemässä, mutta muuten pysyteltiin Rethymnonin läheisyydessä:)

      Vastaa
  2. HannaF 30.7.2015

    Ihania lomakuvia! Tuo asu on kyllä nätti.
    Itse kävin kanssa Kreikassa tänä kesänä enkä minäkään juuri huomannut kriisin vaikutuksia.

    Vastaa
  3. Nurssi 30.7.2015

    Pikkumiehen voisi opettaa olemaan ruokapöydässä ilman lippistä! Käytöstavat ja perusasiat kunniaan!

    Vastaa
    • m 31.7.2015

      Huomasin saman, mutta jokainen taplaa tyylillään.

      Vastaa
      • Maj 31.7.2015

        Jaahas, siellä ollaan heti tarkkoina. Mä en näe mitään pahaa siinä, jos 3-vuotias on ulkona terassilla syömässä lippis päässä, vissiin aurinko (tai tulevaisuus) häiki liikaa :D

        Vastaa
        • hyvät tavat 1.8.2015

          Oli ikää 1 tai 30 tai mitä tahansa niin kyllä hyviin tapoihin kuuluu ottaa hattu pois päästä kun käydään pöytään syömään:) Erityisesti ravintolassa! Aivan kuten hyviin tapoihin kuuluu tervehtiä kylään tulleita vieraita tai itse kylään mentäessä. Kiittää kun on ruokailtu. Olla sotkematta ruoalla. Auttaa rattailla bussiin tulevaa (no tämä nyt tietty koskee vain nuoria ja aikuisia). Näitä elämän perusasioita, mutta tietysti kaikki perheet eivät näin toimi :)

          Vastaa
          • Elluro 2.8.2015

            Siis mää en oo ikinä ymmärtänyt tätä, että kun pidät hattua ruokapöydässä ni oot huonokäytöksinen. Siis mitä? Miksi? Miksi on epäkohteliasta pitää hattua ruokapöydässä? Olet HUONOkäytöksinen, ku pidät hattua? Häiritseekö se OIKEESTI jotakin?
            Tää on vähä samaa kastia ku monet typerät etikettisäännöt, jotka on jäännös joltain kivikaudelta.
            Joo kyllä mäkin toki oon sitä mieltä, että lapselle tulee opettaa hyvät käytöstavat esim. IHMISTEN+ELÄINTEN KOHTELU mut se et joku pitää lippistä ruokapöydässä ei oo ehkä se vakavin juttu. Eiku hetkonen, se ei oo yhtään vakava juttu.
            Nyt tuli vähän kärkkäästi kirjotettua mutta tällöset asiat saa mulla verenpaineen nousuun.
            Ja Maj, sulla on ihan mahtava blogi, vaikutat tosi symppikseltä ja sun tekstejä on aina kiva lueskella:)


  4. Pautsi 30.7.2015

    Olet huikean kaunis tuossa tokassa kuvassa! Mä oon ollut Rethymnonissa kaks viikkoa. Mutta siitä kyllä on aikaa se melkein 12-vuotta :D Lähdettiin kaverin kanssa ylppäreitten jälkeen pienelle lomalle. Tykkäsin kyllä paikasta kovasti!

    Vastaa
  5. Annu 31.7.2015

    Miten teillä meni lennot lasten kanssa? Tuntuuko 4 tuntia pitkältä ajalta? Kärsin lentopelosta,joten itse mielelläni lentäisin vain muutaman tunnin ja Kroatian matka oli mielessä (sinne vain 3 tuntia), mutta matkat on loppuunmyyty, joten Kreikkaan suunnattava, huh, 4 pitkää tuntia paniikissa ei ole kiva :D

    Vastaa
    • Esteri 1.8.2015

      Juu hei tähän mäkin haluisin mielelläni kuulla vinkkejä! Postaustoive, lentäminen lasten kanssa ja siihen perään sais vielä lukijatkin antaa omia vinkkejä..?!? :D

      Vastaa
      • Minnie 2.8.2015

        Ongelmaahan ei yleensä ole lapsilla, vaan aikuisilla. :) Lapset reagoi aikuisten käytökseen eli älkää todellakaan sanoko ääneen, että teitä pelottaa lentäminen… Ja lapset viihtyy siinä missä muutenkin, kun on jotain pientä tekemistä. :)

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *