Olen aina viihtynyt hyvin porukassa, perheen, sukulaisten ja ystävieni ympäröimänä. Äitini perheessä on seitsemän lasta ja me ollaan vietetty paljon aikaa serkkujen kanssa, samanikäiset serkkupoikani ovat minulle edelleen läheisiä ja heillä on molemmilla muuten niin mielettömät puolisot, tulemme tyttöjen kanssa juttuun paremmin kuin loistavasti.

En ole tarvinnut koskaan varsinaisesti mitään omaa-aikaa, tarkoitan sillä tavalla, että olisin ihan yksin. Välillä tarvitsen kyllä hengähdystaukoa lapsiperheen tohinasta, mutta yleensä olen silloin vastaavasti ystävieni seurassa.

Ihmettelin nuorempana, kun isäni halusi lähteä vaikkapa Kuusamon mökille viettämään aikaa ihan YKSIN koko viikonlopuksi, pidin häntä hiukan hulluna. Olisi ihan järkyttävää joutua lähtemään ihan yksin reissuun, sillä nautin toisten seurasta, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Varmasti olette blogia lueskellessanne huomanneet, että meillä käy paljon ystäviä kylässä – ja me ollaan myös menossa?

Jos tiedän, että Miikalla on menoa koko viikonlopun ajan, niin todennäköisesti meille tulee yökyläläisiä tai sitten me lasten kanssa mennään jonnekin itse. En sanoisi, että mua ahdistaa olla lasteni kanssa keskenään, vaan yksinkertaisesti porukassa on kivempaa ja jos voin valita, valitsen mielummin seuran. Tiedän, että ystävissäni ja varmasti siellä lukijoissakin on ihmisiä, joita ajatus suorastaan kauhistuttaa? Toiset tarvitsevat ja haluavat viettää paljon enemmän aikaa ihan yksin – tai edes omalla perheellä. Itse koen toisinaan lievää ahdistusta esimerkiksi jonkun ihanan, isolla porukalla vietetyn viikonlopun jälkeen, enkä oikein osaa selittää sitä sen paremmin, mutta kotona onkin vähän tyhjä olo, enkä osaa tarttua toimeen.

Vuosien vieriessä olen kuitenkin alkanut ymmärtää isääni. Hän työskentelee ihmisten parissa, hänellä on kolme lasta, paljon sukulaisia äitini puolelta ja vanhemmillani on myös paljon läheisiä ystäviä. Siinä tohinoissa saattaa tulla ihmisähky – ja että hän ei menettäisi hermojaan läheisiin, niin ilmeisesti hänen tarvitsee välillä ottaa hajurakoa, aikaa itselleen. Minä en työskentele 10 tuntia päivässä ihmisten parissa, vaan työskentelen kotona, yksin. Saan olla yksin arkena, ihan tarpeeksi. Nyt kun lapset ovat olleet koko kesän kotona ja teen töitä tässä sivussa, plus täällä kotonamme on käytännössä ollut avoimet ovet kaikille, niin luonnollisesti päivissäni on niin paljon ääntä, että illalla päässä surisee. Jos tilanne olisi sama 365 päivää vuodessa, niin uskoisin buukkaavani itsellenikin reissun Kuusamon mökille, ihan yksin. Hiljaisuutta alkaa kaipamaan. Varasin itselleni loman syksyksi – ja tiedän, että matkaseuralaiseni, hyvä ystäväni ymmärtää varmasti, jos minä, normaalisti supersosiaalinen kälättäjä, tahdonkin olla vaan ihan hiljaa ja välillä ihan yksinkin.

Lomalla olin tyytyväinen kun muu perhe otti päikkärit rantsupäivän jälkeen. Sain olla hiljaisuudessa kahvikuppini kanssa, istua terassilla ihmettelemässä elämää, hetken ihan yksin, kuunnellen vain omia ajatuksiani. 

-Maj

0 Comments

  1. Mijau 5.8.2015

    Ihana kirjoitus! :-)

    Vastaa
  2. Samoja fiiliksiä!

    Vastaa
  3. elisabet 5.8.2015

    Tää oli jotenki aivan super ihana kirjoitus!<3

    Vastaa
  4. Inkkarit 5.8.2015

    Täyty lukea kaksi kertaa, ihana kirjoitus!

    Vastaa
  5. Heidi 5.8.2015

    Ihana kirjoitus, kiitos! Välillä todellakin kaipaa niitä hetkiä, kun voi vain nauttia hiljaisuudesta, vaikka toisaalta en vaihtaisikaan työtäni ja vilkasta perhe-elämää mihinkään muuhun.

    Vastaa
  6. coco 5.8.2015

    I feel you! <3 <3 <3

    Vastaa
  7. Jamelia 6.8.2015

    Tosi kiva kirjoitusmä taas 4 lapsen äitinä kun on kotona ja haluan olla hetken pois kotoa meen jalisharkkoihin ja saan olla ihan itse oma persoona siellä mutta luulen jokainen tarttee sen oman aikansa joskus olipa sitten äiti kun ollaan persoonia siltitai sen edes rauhallisen hetken päivässä.Oma miniloma tekee hyvää välillä kans.

    Vastaa
  8. Hilja Hannula 6.8.2015

    Hyvä kirjoitus.

    Vastaa
  9. Ihmisähkyn tunnen, todellakin. Aamuisin olen ihminen, joka kaipaa heräämisen jälkeen aivan täydellistä hiljaisuutta – edes 15 minuuttia. Poikani ja mieheni ovat tämän oppineet, mutta rankimpia itselleni ovat ne viikonloppuaamut, kun miehen 2-vuotias tytär on meillä myös. Hänelle ei ihan noin vain toitoteta, että nyt hetki hiljaisuutta.
    Sama juttu töiden jälkeen. Haluan olla yksin, omissa oloissani, hiljaisuudessa, edes sen 15 minuuttia. Tämänkin ovat mies ja poika oppineet (ja poika on siis 4-vuotias).
    Rakastan läheisiäni ja nautin heidän seurastaan. Minulla on 4 pienempää sisarusta suht. pienellä aikavälillä ja aina meidän elämässä on tohinaa ja menoa. Ei ole viikonloppua, iltaa, päivää tai lomaa, jolloin en olisi mitään ohjelmaa suunnitellut, mutta joka päivä tarvitsen sen hiljaisuuden, muutoin menee ihan känkkäränkäksi koko päivä ja kaikki ottaa päähän. Aamuisin vain 15 minuuttia, yksin, hiljaa, kahvi kädessä… ja päivä on pelastettu!
    Mieheni taas on myöskin isäsi kaltainen erakko. Joka syksy pitää bookkaa ainakin yksi loma siihen, että lähtee pohjoiseen jonnekin erämökkiin tai merelle saareen, ja olla siellä ihan yksin. Miehestä huomaa sen levottomuuden ja ahdistuneisuuden, kun on liian kauan kulunut edellisestä reissusta. Siellä hän tyhjentää pään, unohtaa stressin ja taas jaksaa. Se tekee myöskin meillä hyvää suhteelle, koska itsellekin tulee tunne, että nyt stop ja tauko. Tiedätkö, kun liian kauan, liian yhdessä?
    Pahinta on juuri se tasapainoilu sosiaalisuuden ja yksinolon välillä. Kun tarvitsee toista, mutta haluaa toista, ja haluaa toista, mutta tarvitsee toista. Päätä siinä nyt sitten.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *