Tein vuoden vaihtuessa lupauksen, että opettelen pääsemään asioista yli. Olen tosi huono siinä, oli kyse isosta tai ihan pienestä, jopa mitättömästä asiasta. Olen stressaaja ja murehtija, joka tolkuttaa jatkuvasti itselleen, että asioilla on tapana järjestyä. Uusimmat hokemani kuuluvat näin ”Tee parhaasi, sen on riitettävä – ja jos ei se ei vaan riitä, niin sille sinä et voi mitään” ja ”Älä stressaa asioista, joihin et voi itse vaikuttaa”. Stressaan ja murehdin silti, mutta teen koko ajan parhaani. Mitättömillä asioilla tarkoitan vaikkapa jotain sellaista, että hukkaan jonkun turhan tavaran, mutta etsin sitä viikkotolkulla, enkä voi antaa asian olla. Piinaan myös tällä käytökselläni muita, ihan sinne heidän sietorajalleen saakka.

Asioissa vellominen on ärsyttävä tapa, vaikka tottakai mieltä painavista asioista pitää puhua ja ne pitää käsitellä, mutta sitten on kyllä jo syytä jatkaa matkaa. Saatan miettiä esimerkiksi pari päivää sitten ystävän kanssa käydystä keskustelusta, että muistinko tarpeeksi kysyä, mitä hänelle kuuluu vai höpöttelinkö liikaa omia asioitani. Sitä on turha pyöritellä kovin pitkään pään sisällä, parempi ajatella, että se keskustelu on jo käyty, menneeseen en voi vaikuttaa, mutta tulevaan voin.

Olen myös mielestäni aikas hyvä antamaan anteeksi, mutta huono unohtamaan, tiedättekös? Pari viikkoa sitten eräs ystäväni pahoitti mieleni ja vatsanpohjassa kouraisi ikävästi, sen sijaan, että olisin kääntänyt ja vääntänyt asiaa päässäni ja ollut vaikeana, päätin olla suora ja sanoa ystävälleni ”hei tiesitkö, että pahoitit mieleni” – se oli niin järkevä veto. Asia käsiteltiin ja se siitä, pääsin asiasta sen jälkeen heti yli, eikä mitään jäänyt hampaan koloon. Jos minua on kohdeltu huonosti tai loukattu pahasti, voin antaa anteeksi, mutta eihän se vaan unohdu, ei varmasti koskaan.

Olen kokenut suorapuheisuudesta olevan usein enemmän haittaa, kuin hyötyä, vaikka pitkään ajattelin, että sen ei kuuluisi olla niin. Teininä tosin puhuin käytännössä kaiken, mitä sylki suuhun toi – se on tyhmyyttä, ei suorapuheisuutta. Toisinaan tuntuu pahalta sanoa suoraan ja joskus se on vain tehtävä siitäkin huolimatta.

Aina olen myös ajatellut, että röyhkeällä käytöksellä ei pääse pitkälle, mutta sekään ei mene aina niin, etenkään työelämässä. Uskon vahvasti karmaan ja siihen, että kukaan ei ole läpeensä paha. Jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä ja toivon, että jos kohtelen muita ihmisiä hyvin, asiat eivät voi mennä kovin pieleen. Yksi lempparileffoistani on muuten ”Anna hyvän kiertää”.

hatanpää arboretum magicpoks hetkimagicpoks hetkiä

”How you make others feel about themselves, says lot about you” – lausahdus, joka on niin täyttä totta. Sen lisäksi, että opettelen pääsemään asioista yli, yritän pitää tämän lausahduksen mielessäni. Näillä ajatuksilla varmasti jatkan myös seuraavat vuodet, toivottavasti harjoitus tekee mestarin.

-Maj

0 Comments

  1. Ida 23.8.2015

    Tosi kiva lukea tätä postausta, laittoi miettimään omia asioita ja asenteita :)

    Vastaa
    • Maj 27.8.2015

      Tämä oli multa vähän tämmöstä ajatustenvirtaa. Ihana kuulla, että tykkäsit :)

      Vastaa
  2. K 23.8.2015

    Mielenkiintoista, että jollain muullakin on se tapa, että kadonneita (melko turhia tms.) tavaroita pitää etsiä lähes hulluuteen saakka. Mulla on kans ja se on ärsyttävää! Ehkä mäkin pääsen siitä vielä yli jonain päivänä… Ja murehtiminen ja stressaaminen on myös hyvin tuttua niin kuin aika monelle meistä. Kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirjoitus kaikkiaan, kiitos! 😊

    Vastaa
    • Maj 27.8.2015

      Olis kyllä niin mahtavaa päästä siitä tavaroiden pakkomielteisestä etsimisestä yli, mutta sain taas eilen melkein slaagin kun poikani rakkainta unilelua ei löytynyt mistään :D Tänään paljastui, että se oli jäänyt päiväkotiin… HUH!

      Vastaa
  3. Laura 23.8.2015

    Ihana postaus, Maj. :) hyviä ajatuksia. Iloa päivääsi! :)

    Vastaa
    • Maj 27.8.2015

      Kiitos – ja ihana kun kommentoit :)

      Vastaa
  4. Inkkarit 23.8.2015

    Samaa mietein ku Idakin, hyvä kirjoistus.

    Vastaa
  5. sussu 24.8.2015

    Aivan samojen vaikeuksien kanssa painin.. soimaan itseäni pienistäkin ”virheistä” jälkikäteen.. harmittelen hukkaamiani tai vahingossa pilaamiani vaatteita/tavaroita,joilla ei elämässäni ole suurempaa merkitystä jne. Ikävä kyllä tämän lisäksi pidän usein itseäni typerämpänä kuin muita ”joku muu olisi jättänyt sanomatta..tekemättä”.. välillä myös tuntuu että ajaudun hankaliin tilanteisiin,kun en osaa olla välittämättä. Yhtenä päivänä näin pienen tytön menevän liukuportaita kohti…tyttö oli varmaan oppinut vasta kävelemään..haparoivin askelin se pöristeli kohti portaita ja pääsi kuin pääsikin portaille..ehdin ennen äitiä ja nappasin tyttöä kädestä ja nostin pois.. katsoin äitiä joka ei sanonut mitään. .johon minä sanoin anteeksi. Tämä kertonee minusta..aloin heti pohtia teinkö väärin..vaikka toimin niin mikä tytön kannalta oli tilanteessa minusta parasta. Joskus mietin onko liika vatvominen yhteydessä liian hyvään ”historiamuistiin” asioista olisi helpompi päästää irti jos ei muistaisi ihan kaikkea. Minun on helppoa hyväksyä muut sellaisina kuin ovat ja nyt yritän opetella hyväksymään ja itseni sellaisena kuin olen eikä vain hyväksymään vaan myös arvostamaan itseäni..ei ole helppo homma. Tulipa tästä vuodatus :) Kiitos Maj elämänmakuisesta jutusta!

    Vastaa
    • Sara 24.8.2015

      Sussu, täällä ilmoittautuu toinen ihan samanlainen. Kuulosti kyllä niin tutulta tuo tekstisi!

      Vastaa
  6. Salla 24.8.2015

    Hei Maj. Voi kun sain voimia kirjoituksestasi. Olen ihan samanlainen! Hienoa kun kerroit tästä. Et tiedäkään kuinka paljon vertaistukea jaat! Blogisi on tosi hyvä. Kauniita kuvia ja rehellistä tekstiä. Olet huippu! Kaikkea hyvää sinulle.

    Vastaa
  7. Julia 24.8.2015

    Hei! Ihana kirjoitus, johon on helppo samaistua. Itsekin jään usein vatvomaan asioita, jotka ovat olleet jotenkin noloja itselleni. Ei edes kestä ajatella, vaan pitää kääntää ajatukset pois tapahtuneesta jolle ei enää voi mitään… Inhoan sitä tunnetta :D Olen myös samaa mieltä, että röyhkeys ja toiselle ilkeästi sanominen on aivan turhaa. Sitä on kyllä vaikea unohtaa jos joku pahoittaa mieleni, vaikka asiat sovittaisiinkin ja anteeksi annettaisiin. Siksi yritän itse olla aina ystävällinen muille, vaikka varmasti virheitä tapahtuu.
    Sinulla on Maj todellakin lahjoja bloggaamiseen ja kirjoittamiseen. Olet jotenkin niin aidon ja hyvällä tavalla ”tavallisen” oloinen ihminen. :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *