*Yhteistyössä Hotel Indigo Helsinki Boulevard

Tyylihaaste-kuvauksien ajan yövyin Hotel Indigo -hotellissa, joka oli sijainniltaan täydellinen ajatellen Allerin studiota ja tietysti myös keskustan palveluja. Hotel Indigo Helsinki – Boulevard on koko Pohjoismaiden ensimmäinen Hotel Indigo ja se avattiin tämän vuoden maaliskuun alussa  Helsingin keskustaan, osoitteeseen Bulevardi 26.

Hotellihuoneessa arvostan raikkautta, puhtautta ja tilavuutta, myös mukava sänky on tietenkin tärkeä juttu – nämä kaikki ominaisuudet löytyivät huoneestani.

Hotellin asiakaspalvelumalli kuulostaa hauskalta, henkilökunnalla on tavoitteena inspiroida asiakasta naapuruston tutkimiseen kertomalla erilaisia vinkkejä ja ”salaisuuksia” Bulevardin alueesta. Heiltä löytyy myös polkupyöriä lainattavaksi asiakkaille, joka helpottaa  alueen tutkimista, ja pääseehän pyörällä nopsemmin kuin jalan.

Huoneeni oli moderni, raikas, mutta silti ihan superkotoisa. Huoneestani löytyi myös kaikenlaista luksusta, kuten egyptiläisestä puuvillasta valmistetut vuodevaatteet äänetön jäähdytystekniikka, taulutelevisio ja kahvikone sekä hauskoja värikkäitä sisustuselementtejä. Eikä olisi haitannut, vaikka shampoo olisi unohtunut kotiin, sillä kylppäristä löytyi sadesuihkun ja kylpytakin lisäksi ekologista Aveda-kosmetiikkaa. Halutessasi pääset tästä klikkaamalla kurkistamaan huoneeseen virtuaalisesti.

Hotellin aamiainen oli katettu Ravintola Brödin tiloihin – siellä nautiskelin aina aamukahvini. Etenkin viimeisenä aamuna hörpin kahvini erittäin rauhassa ja nautinnollisesti, samalla lehteä selaillen. Kahvi tuotiin pöytiin ja buffetaamiaisen tarjonta oli muutenkin erittäin kattava.

Ensimmäisenä iltana istuskelimme pienellä porukalla hotellin alakerrassa sijaitsevassa Ravintola Bröd Punavuoressa syömässä. Viihtyisässä ravintolassa oli henkilökohtainen ja ystävällinen palvelu. Meidän porukasta suurin osa tilaili pinaatilla täytettyä kirjolohta kera kesäperunoiden. Ravintola Bröd Punavuoren sivuilta pääset kurkkamaan menun ja hinnat. Hotel Indigo – Helsinki Boulevardista löytyy muuten myös toinen ravintola, Soup & Juice, joka tarjoilee tuoreista raaka-aineista valmistettuja salaatteja, keittoja ja ruokaisia leipiä.

Lähtiessäni noudin matkalaukkuni säilytyksestä ja minulle tilattiin ystävällisesti taksi. Lähdön hetkellä tajusin, että minun täytyy kipittää vielä alakerran naistenhuoneeseen, mutta tuskailin ison laukkuni kanssa, silloin hotellin henkilökuntaan kuuluva mies lupasi hymyillen ”vahtia laukkuasi kuin haukka” ja kehotti menemään vaan rauhassa.

Persoonallisesta ja kauniisti sisustetusta hotellista ja etenkin erittäin lämpimästä henkilökunnasta jäi tosi hyvä fiilis. Lämmöllä voin siis suositella Hotel Indigo – Helsinki Boulevardia muillekin :)

-Maj

Blockfest asu tuli ikuistettua aikamoisella meinigillä, jos en sanoisi. Mulle tuli kesken kaiken festarialueelle kävellessämme mieleen, että oisko pitänyt ikuistaa edes yksi asu – ja nyt tai ei koskaan. Saara lupautui entisenä bloggaajana ottamaan kuvat, joten hän hääräsi kamera kädessä ja Juulia voimakkaasti kehoitti pakotti mua huutamaan ja kävelemään… Lopputuloksena meillä on tässä näin astetta riehakkaammat asukuvat :D

Aurinkolasit – lainattu
Korvikset – Asos
Reppu – Cooperative
T-paita – Samsøe & Samsøe/ Farkkukauppa Inch
Hame – Zara
Kengät – H&M

blockfestit olivat tämän kesän ainoat festarit, joissa kävin, siinä olikin ihan riittävästi meikälle. Pakko tunnustaa, että pukeutuminen aiheutti päänvaivaa, etenkin kun päivällä oli superkuuma, mutta illaksi viileni huomattavasti. Tamperelaisissa herätti ihmetystä kaduilla useilla tyttösillä päällä olleet pienehköt ja revityt farkkushortsit – se vaihtoehto ei käynyt itselläni mielessäkään, mutta en nyt ihan jäykkikseksikään halunnut alkaa. Hapsuhame just sopivan rento – ja mun näköinen. Juulia nimesi tämän lookin festaripocahontakseksi, ihana Julle.

-Maj

1 3 4 5 6 7 8 9 18