Olimme eilen illalla Hatanpäällä ihastelemassa ruusumerta. Siellä oli hämmentävän kaunista, auringonvalon siivilöityessä puiden lomasta ruusutarhaan. Ihan kuin olisin seikkaillut lapsuuden lempparipiirretyssäni ”Candy Candy”:ssä, prinssejäkin minulla oli kaksin kappalein mukana. Sain kopin kyllä kauniista hetkestä, mutta välillä mieleeni hiipi kuitenkin ajatus, voi kesä, miksi vasta nyt? On jotenkin todella riipivää yrittää hypätä arjen rutiineihin, nyt kun aurinko vihdoin hellii meitä koko kesän kestäneen odotuksen jälkeen.

Ruusutarha on osa Hatanpään Arboretumia, joka sijaitsee ihan keskustan tuntumassa, Pyhäjärven rannalla. Arboretumin alueeseen kuuluu kolme eri puistoa, ja ruusut löytyvät ihan siitä Hatanpään kartanon kainalosta eli kartanonpuistosta. Ruusutarha on kauneimmillaan heinäkuun puolesta välistä aina syyskuun loppupuolelle saakka, joten siellä ehtii vielä kyllä vierailemaan. Arboretumissa vierailu on ilmaista ja ruusutarhan vierestä löytyy suloinen Kahvila Arboretum, joka on avoinna tiistaista sunnuntaihin.

hatanpään kartanoconverse, new era, kidsrosesmy sonruusutarhahatanpään kartano, ruusutruusutarhassanew era lippalakki

Pientä miestäni harmitti ensin yllättävä herätys päikkäreiltä ja hitaasti lämpenevänä tyyppinä hänellä kesti hetken toipua ärsytyksestään. Myöhemmin hänen silmät hehkuivat ja lippis vvilkkui puskien välistä, kun hän vilisti menemään. Tietysti myös ruusuja oli pakko koska, silläkin uhalla, että hän sai piikin sormeensa. Sain myös oman prinsessahetkeni myös 3-vuotiaani seurassa, kun hän sanoi: ”Äiti, haluan kantaa jotain, ettei sun tarvitse kaikkea viedä käsissäsi”

Ajattelin, että onneksi olet siinä, onneksi olemme tässä juuri nyt. Vuosi sitten se ei ollut ollenkaan itsestään selvää ja siitä olen oppinut, että elämä ei koskaan ole, siis ihan varmaa. 

-Maj

0 Comments

  1. Eve 17.8.2015

    <3 ihanat.

    Vastaa
    • Maj 17.8.2015

      Sinä olet <3 Piristät aina viesteilläsi tätä kommenttiboksia plus pelastat mun päivän <3

      Vastaa
  2. bonnie 17.8.2015

    Mä asun tossa aivan vieressä, ja käynkin arboretumissa melkein joka päivä koirien kanssa. Joka kerta oon niin onnellinen ja iloinen siitä, että saan nauttia noin kauniista puutarhasta kuitenkin niin lähellä kaupunkia. <3
    Ihania kuvia, jälleen!

    Vastaa
  3. Helmi 10.10.2015

    Ihanaa, joku muukin on katsonut Candy Candyä!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *