*yhteistyössä Your FACE

Your FACE:n myymälöihin on juuri ilmestynyt säihkyvä juhlamallisto, josta valitsin lemppareitani ja kokosin kolme loppuvuoden juhliin sopivaa asua. Mallistosta löytyy mustaa, tummaa violettia, kanervan sävyä ja smaragdinvihreää. Suunnistin alkuviikosta tutustumaan Your Facen Ideaparkin myymälään. Huomioni kiinnittyi ensimmäisenä kimaltavaan paljettijakkuun ja näyttävään kellohelmaiseen hameeseen. Yhdessä ystävällisten myyjien kanssa löysimme omaan tyyliini parhaiten sopivat vaatteet ja oikeat koot.

Your FACE -myymälöissä on oman merkin lisäksi saatavilla myös valikoima Ril’sin tuotteita. Valitsin jokaiseen asuun vähintään yhden elementin juhlamallistosta, mutta käytin myös stailauksessa perusmalliston sekä Ril’sin vaatteita. Minulle tuli uutena tietona, että vaatteiden lisäksi Your Facelta löytyy myynnistä myös asusteita ja kenkiä.

1. Kellohame ja poolopaita
Yhdistin näyttävän kellohelmaisen hameen siistiin merinovillaiseen Ril’sin pooloneuleeseen. Myymälästä löytyivät myös asuun sopivat säihkyvät korvakorut, kengät ja iltalaukku.

2. Klassinen pikkumusta ja Ril’sin villakangastakki
Pikkumustaa ei voi sivuttaa, kun puhutaan talven juhlista. Vaatekaapin kulmakivi sopii moneen menoon, asusteita vaihtamalla mekko saa aina uutta puhtia ja kenkien koroilla on todellakin väliä. Tämän mekon juju on kauniissa kohokuviossa.

3. Paljettijakku ja kynähame
Näin pikkujoulukauden kynnyksellä säihkyvät paljetit ovat jälleen ajankohtaisia. Paljeteilla koristeltu jakku on helppo yhdistää erilaisten alaosien kanssa ja se toimii myös loistavasti hillityn pikkumustankin kaverina.

Onko loppuvuoden juhlapukeutuminen aiheuttanut päänvaivaa? Jos oma juhlatyylisi on hukassa, niin Your FACE -myymälöissä on mahdollista varata aika henkilökohtaiseen, maksuttomaan stailauspalveluun. Your FACE haluaa myös tarjota Magicpoksin lukijoille yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta -20% alennuksen. Tämä etu on voimassa 30.11.2015 saakka ja alennuksen saadaksesi sinun tarvitsee vain mainita kassalla blogini Magicpoks. Täältä voit kurkata sinua lähimmän Your FACE -myymälän.

Mitä piditte muuten näistä minun valitsemistani asuista, oliko joku asu ylitse muiden – ja miksi? Voit äänestää kommenttiboksissa suosikkiasuasi, kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 100 euron arvoinen lahjakortti Your FACE -myymälään! Äänestämisaikaa on 25.10.2015 saakka eli tämän viikon loppuun asti.

-Maj

0 Comments

  1. Johanna 21.10.2015

    Kaikki asut ovat erittäin onnistuneita, mutta asu nro 1 vie voiton raikkaudellaan! :)

    Vastaa
  2. Lyyli 21.10.2015

    1 ja 3 tosi kauniita, ehkäpä 3 paras.

    Vastaa
  3. Elina 21.10.2015

    Suosikki asuni on: 3, ihana blingblig- jakku ja mustat kynähameet on vaan niin parhaita :)

    Vastaa
  4. Nina 21.10.2015

    Omaan silmään kaikki on ihania ja voisin laittaa päälleni minkä vaan ja sopii sun päälle ihan loistavasti, mutta jos yksi pitää valita niin tuo alimmainen paljettijakku ja kynähame on aika ihana!

    – Nina / Monta syytä rakastaa

    http://www.montasyytarakastaa.com

    Vastaa
  5. Maiski 21.10.2015

    Paras oli: 2. Klassinen pikkumusta ja Ril’sin villakangastakki, koska aina pitää olla kaapissa yksi pikkumusta mekko :)

    Vastaa
  6. Miuku 21.10.2015

    Ensimmäinen asukokonaisuus sopii sulle kyllä erityisen hyvin! Aivan ihanan värinen tuo kellohame, on kyllä ihan sun värinen, vaikka et ihan tuon tyylisiä yleensä käytäkään. Jotenkin tuo violetin punertava väri saa sun kasvotkin säihkymään ja hameen muoto ja pituus tuo jollain lailla nuorekkuutta. Näytät aivan parikymppiseltä! :) (onko se sitten hyvä vai huono asia, on sun päätettävissäs ;) )

    Vastaa
  7. HennaS 21.10.2015

    Kaikki on tyylikkäitä mutta oma lemppari on klassinen pikkumusta eli nro 2. Ja tuo Ril’sin villakangastakki on ihan mielettömän kiva!

    Vastaa
  8. Anni Nättinen 21.10.2015

    Kellohame ja poolopaita :)

    Vastaa
  9. Kaisa 21.10.2015

    Ehdottomasti keskimmäinen asuista. Kokomusta sopii tilanteeseen kuin tilateeseen :) Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Vastaa
  10. Matilda 21.10.2015

    Pikkumusta ja villakangastakki, ei voi mennä pieleen :)

    Vastaa
  11. Eeva 21.10.2015

    Suosikkiasuni ehdottomasti viimeinen eli paljettijakku. Taitaa päätyä itselle ostoslistalle pikkujouluja varten. On niin helppo yhdistää joko housuihin/hameeseen. Monikäyttönen:)

    Vastaa
  12. Maria 21.10.2015

    Paljettijakkuasu on suosikkini. Kaikki kiiltävä on tällä hetkellä suosiossani ja tämä asu sopisi tuleviin menoihini. Tuon jakun kun voisi yhdistää vähän rennompaan tilaisuuteen vaikka farkkujejn kanssa.

    Vastaa
  13. Upeita kuvia, mutta ylitse muiden oli asu 2. Näytät aivan kansainväliseltä kaunottarelta siinä. Wow!

    Bubble bath time
    http://rosebath.blogspot.com

    Vastaa
  14. milja h 21.10.2015

    Asu nro2 on mun suosikki! Musta toimii aina ja sopii sulle tosi hyvin!

    Vastaa
  15. Arja 21.10.2015

    Numero 2 on mielestäni paras. Klassinen ja kaunis.

    Vastaa
    • Merja 22.10.2015

      Hienot asuvalinnat. Ehdoton suosikkini on nro 2.

      Vastaa
  16. jaana 21.10.2015

    asunumero 2, klassisen tyylikäs

    Vastaa
  17. Emmi 21.10.2015

    Oma suosikkini on pikkumusta ja villakangastakki. Asu on yksinkertainen, mutta silti aina niin tyylikäs. Plussaa punaisista huulista, jotka viimeistelevät tyylin!

    Vastaa
  18. Tiia 21.10.2015

    Asu numero 2 näytti omaan silmään parhaalta! Klassinen pikkumusta vaan on se juttu ja varsinkin pienellä twistillä erottuu kivasti massasta :)

    Vastaa
  19. Veramarika 21.10.2015

    Nro 2 paras, vaikka kaikki ovat upeita :-) voisin kuvitella sen itsenikin päälle! Sulla on kyllä hyvä tyylitaju, tykkään! Ja just se, et näytät tyylikkäältä ”tavallisen” ihmisen budjetilla :D mukavaa loppusyksyä teille!

    Vastaa
  20. Irma 21.10.2015

    Kaikki ovat upeita asuja, mutta suosikiksi nousee nro 2.

    Vastaa
  21. Sini 21.10.2015

    Kakkonen – tyylikäs pikkumusta sopivankokoisella hellalla. Kirkkaanpunaiset huulet pisteenä iin päällä. Upea kokonaisuus!

    Vastaa
    • Sini 21.10.2015

      Helmalla..

      Vastaa
  22. PäiviN 21.10.2015

    Nro 2 on suosikki, koska klassinen ja tyylikäs. Ekan kuvan poolopaita tekee asusta mielestäni liian arkisen ja kolmosasun jakku on mielestäni hieman tätimäinen vaikka onkin blingblingiä. Eli kakkonen on ykkönen. :)

    Vastaa
  23. Joliel 21.10.2015

    Pikkumusta ja villakangastakki ovat eniten omaan makuuni, sillä pukeudun lähinnä mustaan ja nuo olivat klassinen ja kaunis yhdistelmä. Myönnän tosin, että paljettijakussa on myös sitä jotain. Eli jos oikein rohkaistuisin, voisin räväyttää pukeutumalla siihen :D

    Vastaa
  24. llaura 21.10.2015

    Vau, kaikki käyvät sulle kyllä tosi upeasti. Erityisesti kuvan nro 2 erilainen hiustyyli tekee susta tyrmäävän upean näköisen! Kuitenkin asuista nro 1 on lempparini, näytät siinä ihan kuninkaalliselta, sama asu voisi hyvinkin olla Cambridgen herttuattarella. :)

    Vastaa
  25. Hanna 21.10.2015

    Suosikkini on keskimmäinen asu eli numero 2..! :)

    Vastaa
  26. Jessi 21.10.2015

    Kaikki asut ovat oikein ihania. Asussa nro 1 minua miellyttää erityisesti hameen väri, joka sopii sinulle todella hyvin. Jos ihan lemppari pitäisi valita, niin valitsisin nro 2. Siinä mielestäni koko kokonaisuus on tasapainossa.

    Vastaa
  27. kahvipeto 21.10.2015

    Kaikki asut ovat kauniita erityisesti tuo bling-jakku, mutta kaipaan värejä synkkänä vuodenaikana. Kellohame on uskomattoman kauniin värinen ja varmasti myös monikäyttöinen riippuen asustevalinnoista eli asu numero 1.

    Vastaa
  28. Pihka 21.10.2015

    Alimmainen paljetti-jakku-kokonaisuus on paras! Tyylikäs yhdistelmä, tosin ei muissakaan vikaa :)

    Vastaa
  29. Noora 21.10.2015

    Ehdottomasti nro 2, niin kauniit mittasuhteet asulla!

    Vastaa
  30. jenka 21.10.2015

    Ihania asuja kaikki, mutta omaan tyyliin sopii parhaiten kaksi viimeistä. Jos yhden valitsisin, se olisi nro 2. :)

    Vastaa
  31. -A- 21.10.2015

    Olet kyllä onnistunut stailaamaan itsellesi mahtavat kolme kokonaisuutta! Kellomekko on aivan ihana niin malliltaan kuin väritykseltäänkin. Pikkumustan elävä pinta ja punainen huulipuna, vitsit kun hyvä yhdistelmä :) Äänestän kumminkin kokonaisuutta numero 3, paljettijakku ja musta kapea hame tasapainottavat toisistaan täyden kympin kokonaisuuden!

    Vastaa
  32. Eila Ukkola 21.10.2015

    Paras on mielestäni nro 3.

    Vastaa
  33. sussu 21.10.2015

    Nro3 on suosikkini..toi jakku on vaan niin hieno ja tuo ah.. niin turvalliseen mustaan kivasti sitä jotakin :) haluisin jotain vastaavaa pikkujouluihin..

    Vastaa
  34. Tuija 21.10.2015

    Eka asu on ihana, tosi klassinen ja hillitty. On muuten aika kaukana sinun tyypillisestä tyylistä, mutta sopii silti sinullekin kivasti. Ja ihanat meikit, kuten aina 😊

    Vastaa
  35. Päikkis 21.10.2015

    Nro 3 ehdottomasti! Syksyllä tarvitaan blingblingiä ;)

    Vastaa
  36. Ramona 21.10.2015

    Toi ensimmäinen on kyllä ehdottomasti lemppari! Ihana kokonaisuus

    Vastaa
  37. M 21.10.2015

    En osaa päättää 2 ja 3 kohalla mut 2 taitaa viedä voiton, koska musta on aina varma valinta. :)

    Vastaa
  38. Helena 21.10.2015

    Asu nro 3! Tuo paljettijakku raikastaa mustan asun ja tuo siihen tosi kivan fiiliksen :) Sopisi hyvin omaankin kaappiin perusmustia asuja piristämään!

    Vastaa
  39. julia 21.10.2015

    Todella kauniita asuja! Tuo pikkumusta näyttää niin upealta, että asu 2 taitaa viedä voiton :)

    Vastaa
  40. Maisa 21.10.2015

    Asu nro 2 on minun suosikkini, tosi kaunis! :)

    Vastaa
  41. Vii 21.10.2015

    Hienoja asukokonaisuuksia kaikki! Suosikkini näistä kuitenkin nro 2.

    Vastaa
  42. Katri N 21.10.2015

    Suosikkiasuni oli nro 3. Paljettijakku on söpö!

    Vastaa
  43. janina 21.10.2015

    2 on ihana!

    Vastaa
  44. Päivi 21.10.2015

    Asu nro 1. Kaunis kokonaisuus sopii monenlaisiin tilaisuuksiin.

    Vastaa
  45. Saila 21.10.2015

    Nro.3 näyttää erityisen ihastuttavalta vaatekerralta minun silmiini.

    Vastaa
  46. maija 21.10.2015

    Numero kolme on suosikkini.

    Vastaa
  47. Tawunen 21.10.2015

    Ihastuin kolmoseen, niin tyylikäs! :)

    Vastaa
  48. Minna M 21.10.2015

    Asu nro 3! Upea sinun päälläsi, kelpaisi myös minulle ;)

    Vastaa
  49. marika.t 21.10.2015

    Numero 2. Pikkumusta on aina tyylikäs ja sellainen pitää löytyä jokaisen vaatekaapista. Takki myös on kaunis.

    Vastaa
  50. Eveliina 21.10.2015

    Ehdottomasti oma lempparini on tuo viimeinen! Kynähameet sopivat itselle parhaiten, sillä on pitkä ja minulla on pitkät mutta tasapaksut jalat sekä lantionseutu, kynähameella saa kivasti korostettua lantion seutua ja tuommoinen lyhyt jakki tuo kivasti vyötärön esille. :) Tykkään myös tuosta sopivan hillitystä bling-blingistä jakussa!

    Vastaa
  51. Anni 21.10.2015

    1. asu on jotenkin ihanan freesi ja kuitenkin klassisen tyylikäs!

    Vastaa
  52. Maria M 21.10.2015

    Suosikkiasuni on asu nro 3. Arvonnassa mukana.

    Vastaa
  53. Venla 21.10.2015

    3.asu lemppari, koska paljetit 😍

    Vastaa
  54. Silja 21.10.2015

    Nro 3 ehdottomasti! Paljettijakku on tuo särmää asuun, mutta silti kokonaisuus pysyy asiallisena. Stailauspalvelua kiinnostaisi kyllä joskus kokeilla, vielä en ole sellaisessa koskaan käynyt.

    Vastaa
  55. Anna 21.10.2015

    Asu nro 2 oli ehdottomasti eniten mieleeni. Voisin hyvin lähteä pikkujoulujen viettoon tässä asussa :)

    Vastaa
  56. Erika 21.10.2015

    Kyllä eka asu vie voiton! Kellohame on niiiiin kauniinsävyinen <3 Ihana arvonta myös!

    Xo Erika

    Vastaa
  57. Mira 21.10.2015

    Siis vau!! Loistat joka kuvassa, mutta kuvan 1 asu on mahtava ja pukee sinua hyvin, vaikka ei ehkä ominta tyyliäsi olekaan. Hame on hauskan erilainen ja todella juhlava. Olet kuvissa hurjan kaunis.

    Vastaa
  58. Helinä 21.10.2015

    Ihanan naisellista ja siroa!
    Itselleni iski eniten tuo pikkumusta ja tosi kaunis takki – klassikot :)

    Vastaa
  59. riikka 21.10.2015

    Paljettijakku! Kaikki kauniita ylläsi, mutta hohdokas jakku on pirskahtelevan upea juhlakauteen!

    Vastaa
  60. Ester 21.10.2015

    Numero kolme iskee juuri nyt parhaiten! Vaikka vähän aikaa sitten paljetit tuntui jotenkin ”vanhanaikaiselta”, nyt silmä iskee niihin harakan lailla. Ihana asu! :)

    Vastaa
  61. Kaisa 21.10.2015

    Asu 2 on mieluisin.

    Vastaa
  62. Johanna 21.10.2015

    Kakkosasu klassisen kaunis ja aina muodissa.

    Vastaa
  63. Sofia A. 21.10.2015

    Ehdottomasti asu numero kaksi! Pikkumusta on aina pikkumusta :)

    Vastaa
  64. piia 21.10.2015

    Paljettiasu paras asu! Mulle pikkujouluihin kiitos! :)

    Vastaa
  65. katri 21.10.2015

    Asu 3. Tuon paljettijakun haluan itsellenikin. Vastaavaa olen etsinyt ja nyt se löytyi! :)

    Vastaa
  66. Katriina 21.10.2015

    Asu numero 3 miellytti silmääni! :) Yhdistää ihanasti paljettijakun ja pikkumustan idean :)

    Vastaa
  67. Saila 21.10.2015

    Päälläsi kaikki asut näyttivät todella hyvältä! Suosikkejani olivat 1 ja 3, niistä jälkimmäinen vie voiton jos oikein asiaa funtsii. :)

    Vastaa
  68. jenppu 21.10.2015

    3. on mieluisin :)

    Vastaa
  69. Miia 21.10.2015

    Ehdottomasti kolmonen! Sopii sinulle kuin valettu ja suoralinjaisuus sopii uuteen hiusmalliisi oikein mainiosti, ihan kuin kaikki olisi mätsätty toisiansa varten, hiuksetkin. Kiva nöhdä sinulla mielenkiinnosta pyöreäkärkiset pirteän tavalliset kengät, yleensä käytät (no, suoralinjaisia, päivän sana) päinvastaisia. Upea lookki!

    Vastaa
  70. Sofia 21.10.2015

    Asu 3 istuu sinulle todella hyvin! Minun silmääni miellyttää ensiten asu 2, pikkumusta ja villakangastakki.

    Vastaa
  71. Marija 22.10.2015

    Asu nro 2 klassisine elementteineen miellyttää mun silmääni kovasti. Kokonaisuus on tyylikäs ja varma valinta – sen kanssa on vaikea mennä pieleen. Asustepuoli huulipunineen kaikkineen myös todellakin toimii tässä, koska tylsäksi perusvarma kokonaisuus ei ole jäänyt :)

    Vastaa
  72. momo 22.10.2015

    tosi kauniita ja erittäin tyylikkäitä asukokonaisuuksia! tykkään kuitenkin kaikkein eniten pikkumustasta. se on mielestäni erittäin chic ja jotenkin vaan hienoin.

    Vastaa
  73. Jenni 22.10.2015

    Asu nro.2 yksinkertaisen tyylikäs kokonaisuus. Erilaisilla tekstuureilla ja asusteilla saa hyvin lisäilmettä kokomustaan asuun.

    Vastaa
  74. marjukka 22.10.2015

    Asu 2 tyylikäs klassikko. Asusteilla voi muunnella aina tilanteen mukaan.

    Vastaa
  75. p 22.10.2015

    Kakkoseen se on kallistuttava, vaikka kokomusta ei tietenkään kuvissa näytä samalta kuin livenä. Klassiset elementit toimii aina ja koska tuo näyttää kuvassakin tosi hyvältä, on se livenä varmasti upea!

    Vastaa
  76. Henna 22.10.2015

    Sinun ylläsi jokainen asu näyttää upealta, mutta kallistun pikkumustan puoleen. Pikkumustan kruunaisi tuo ihana paljettijakku! :)

    Vastaa
  77. Heidi.H 22.10.2015

    Numero 1 vie voiton näistä! Hame ihanan värinenen ja yhdistelmänä pooloneuleeseen on erilainen, mutta todella tyylikäs.

    Vastaa
  78. Karoliina 22.10.2015

    Asu nro 2 :) yksinkestaisen tyylikäs!

    Vastaa
  79. Sirkku 22.10.2015

    Minusta asu 1 oli paras, vaikka kaikki asut olivat kyllä kauniita ja juhliin sopivia.

    Vastaa
  80. Hanna-Maria 22.10.2015

    Loppuvuoden pimeydessä pienet väripilkahdukset juhlavaatetuksessa piristää kummasti ja tuo eloa asuun. Suosikkiasuni on nro 1. :)

    Vastaa
  81. Ellla 22.10.2015

    Ehdottomasti 3 oli lemppari, tosi tyylikäs!:)

    Vastaa
  82. Aurora 22.10.2015

    Tykkään erityisesti tuosta kellohameen ja poolopaidan yhdistelmästä :) Itselleni ei poolopaidat sovi, mutta tuon kellohameen kelpuuttaisin omaan vaatekaappiinikin ilomielin!

    Vastaa
  83. Neea 22.10.2015

    3 ehdottomasti! Upea jakku!! :)

    Vastaa
  84. Pia 22.10.2015

    Nro 3 on aivan ihana!

    Vastaa
  85. Outi Koistinen 22.10.2015

    Vaikea valinta 2. ja 3. vaihtoehtojen välillä! :) Molemmat niin klassisen kauniita/tyylikkäitä. Valitsen vaihtoehdon 2.

    Vastaa
  86. Eija 22.10.2015

    Paljettijakku ja kynähame eli nro 3 oli paras

    Vastaa
  87. jennie 22.10.2015

    Vaikka kellohelmat suosikkejani ovatkin, niin näistä valitsen kuitenkin asun numero 2. mustaa mustalla. Tyylikäs asu ja aivan ihana tuo takki!

    Vastaa
  88. Anna-Maija Tuomisto 22.10.2015

    3. on paras!

    Vastaa
  89. Eija 22.10.2015

    Minun asuvalinta on 2, todella tyylikäs ja helppo yhdistää muihin.

    Vastaa
  90. HENU 22.10.2015

    Vaikea valinta. Kaikista tykkäsin, paljetit on aina kivoja, mutta kyllä toi pikkumusta-look vie nyt voiton (nro. 2).

    Vastaa
  91. Heidi 22.10.2015

    Kaikki ovat hienoja, mutta ääni lähtee asulle nro 2!

    Vastaa
  92. tarja 22.10.2015

    Kaikki asut olivat kauniita, mutta asu nro 3 oli kauneinen

    Vastaa
  93. Sirkka 22.10.2015

    Minun silmiä miellyttivät 2 ja 3. Kun yksi pitää valita niin sitten se on nro 3; siinä on pientä piristystä :)

    Vastaa
  94. Mio 22.10.2015

    Numero 2 oli suosikkini. Pikkumusta on aina varma valinta. Klassinen kokonaisuus.

    Vastaa
  95. maiju 22.10.2015

    Pikkumusta kohokuvioinnilla on vaan luottokamaa. Toimii vuodesta toiseen. Mutta näytät ykkös- ja kolmoskuvissa upealta hymysi vuoksi :)

    Vastaa
  96. SofiaN. 22.10.2015

    Paljettijakku on aivan ihana, mutta itse yhdistäisin sen housuihin. Siksi joudunkin antamaan ääneni kakkoselle.

    Vastaa
  97. Elina 22.10.2015

    Hienoja kaikki mutta vaihtoehto 1 kellohameineen on suosikkini. Tosin omalle kropalleni poolot eivät valitettavasti sovi, joten noista vaihtoehdoista minut pitäisi pukea paljettijakkuun ja kynähameeseen.

    Vastaa
  98. Johanna 22.10.2015

    Nro 2 oli paras. Selkeä pikkumusta.

    Vastaa
    • Katri 22.10.2015

      Suosikkini on ajaton ja tyylikäs asu nro 2.

      Vastaa
  99. Marja 22.10.2015

    Vaikea valinta….2 vai 3, joista pikkumusta eli 2 vei rimaa hipoen voiton yksinkertaisella tyylikkyydellä!

    Vastaa
  100. Lea Kajasmaa 22.10.2015

    Asu numero 1 mielestäni paras.Hame juhlava ja pusero laadukkaan näköinen

    Vastaa
  101. anna 22.10.2015

    Kolmonen on minulle mieluisin. Syksyn pimeyteen kaipaa vähän bling-blingiä :)

    Vastaa
  102. Pia 22.10.2015

    Nro 3 eli paljettijakku ja kynähame olis mun tyylinen.

    Vastaa
  103. Sini 22.10.2015

    3. on tyylikäs!

    Vastaa
  104. Meri 22.10.2015

    Suosikkini on asu nro 2

    Vastaa
  105. Lena 22.10.2015

    Asu 2. on kaunein!

    Vastaa
  106. Mini 22.10.2015

    Kivoja asuja kaikki, mutta 3. saa ääneni :)

    Vastaa
  107. Henna 22.10.2015

    2. asukokonaisuus on mieleeni :)

    Vastaa
  108. Taina 22.10.2015

    Ehdottomasti 2. kokonaisuus omalla ajattomuudellaan viehättää minua. Glitteriä voi lisätä sitten koruilla tai vaikka hiuksiin pikkujoulukauden kunniaksi :)

    Vastaa
  109. Päivi 22.10.2015

    3. asu on upea!

    Vastaa
  110. SAMP 22.10.2015

    Viimeinen asukokonaisuus paljettijakkuineen on ehdoton suosikkini 😄

    Vastaa
  111. Nina 22.10.2015

    Numero 3 on mun suosikkini, tyylikäs, selkeä ja selkeästi juhlava. Jakku on tosi kaunis ja taipuu monenlaiseen.

    Vastaa
  112. A 22.10.2015

    2

    Vastaa
  113. miida 22.10.2015

    Nro 2 on ehdottomasti eniten mun mieleen! :)

    Vastaa
  114. Leena 22.10.2015

    Nro 2 on todella ihana, ehdoton suosikkini. Todella tyylikäs pikkumusta ja upea takki alkavaan pikkujouluaikaan.

    Vastaa
  115. Virve 22.10.2015

    Ykkönen näyttää tosi kivalta.

    Vastaa
  116. Heli 22.10.2015

    Minä ihastuin heti asukokonaisuuteen 2. Kaikki ovat kyllä hienoja.

    Vastaa
  117. Jaana Mustonen 22.10.2015

    Paras on mielestäni nro 2

    Vastaa
  118. Maija Kakkori 22.10.2015

    2 oli paras. Klassisen kaunis.

    Vastaa
  119. Raija Selivuo 22.10.2015

    Asu numero 1 kellohame ja poolo on minun suosikkini. Hameessa on ihat värit.

    Vastaa
  120. Barbara Heinonen 22.10.2015

    Nr. 2. Käytännöllisyys. Ajaton.

    Vastaa
  121. LauraM 22.10.2015

    Asukokonaisuus 3 on aivan ehdoton pikkujouluvaatetus. Blingbling vaan kuuluu pikkujouluihin!

    Vastaa
  122. Katri 22.10.2015

    Asu nro 2 miellyttää minua eniten. Takki on klassikko ja kengät ihanat. Uskon, että mekollekin käyttöä kohta löytyy.

    Vastaa
  123. Raija AH 22.10.2015

    Asu 2. Klassikko

    Vastaa
  124. Sanne 22.10.2015

    1,2,,3? Mhmm, kyllä mä luulen, et se on nr 3. Pikkujoulun juhlissa olisin aika tyylikäs. Voisin kokeilla, en ole kyllä bling- blingin ystävä :):).

    Vastaa
  125. Kaisa 22.10.2015

    Viimeinen eli numero 3 oli todella tyylikäs ja ehdottomasti paras, vaikka muutkin asut olivat hyviä.

    Vastaa
  126. Anni 22.10.2015

    Asu 2 on perfect! Tosin kolmonenkin on kiva, eikä ykkönenkään ollenkaan huono…

    Vastaa
  127. Jenni 22.10.2015

    Tykkäsin kaikista asuista, mutta numero kaksi ja pikkumusta veivät skaalallani voiton! Pikkumusta on klassinen, mutta siitä löytyy juuri sopivasti spesiaalia särmää erottuakseen silti joukosta:)

    Vastaa
  128. Sanna 22.10.2015

    1 ja 3 on kauneimmat. Varsinkin tuo 1 käy värien puolesta sulle todella hyvin. 3 olisi ehkä itselleni hyvä myös.

    Vastaa
  129. Marja 22.10.2015

    Ehdottomasti asu nro 1, yksinkertainen musta poolo toimii hyvin tuollaisen hameen kanssa.

    Vastaa
  130. Satu 22.10.2015

    Asu nro 2 on kaikkein tyylikkäin!

    Vastaa
  131. Pilvi 22.10.2015

    Asu nro:2 on paras :-) Ajattomin!

    Vastaa
  132. Nina 22.10.2015

    Asu 2 on klassinen ja toimii aina. Muutkin ihan ok.

    Vastaa
  133. Emilia Viberg 22.10.2015

    Kaikki ovat upeita, mutta koska yksi pitää valita, valitsen 2. Näytät todella elegantilta. :)

    Vastaa
  134. Paulina 22.10.2015

    Ehdottomasti nro.2,upea sinä!!!

    Vastaa
  135. Rii 22.10.2015

    Olen sen verran harakka, että kolmas asu iskee ja kovaa. Paljetteja on niin erilaisia, mutta tuo kuviointi näyttää todella hyvältä, tarpeeksi ”tiiviiltä” jotta livetilanteessakin pääsee oikeuksiinsa :)

    Vastaa
  136. Johanna 22.10.2015

    Olet todella kaunis! : )
    Tyylikkäin asu on nro 2, niin tyylikästä, ajatonta, eleganttia…. : )

    Vastaa
  137. mses 22.10.2015

    Vaihtoehto 2 on upein!

    Vastaa
  138. Sanna 22.10.2015

    1. Kellohame ja poolopaita

    Vastaa
  139. Jossu 22.10.2015

    Asu nro 2 on klassisuudessaan paras!

    Vastaa
  140. Yvonne 22.10.2015

    Nro 3 on minun suosikkini.

    Vastaa
  141. SUVI 22.10.2015

    Ensimmäinen on sopiva rentoihin juhliin, se on myös tyylikäs.

    Vastaa
  142. Merja 22.10.2015

    Asu 2 on minun suosikki ja sen kanssa kampauksesi on todella tyylikäs! :) Itsellä ei olekaan vielä asua pikkujouluihin.. ;)

    Vastaa
  143. Mari 22.10.2015

    Kakkoseen kallistun. Kuvassa on tiettyä taikaa ja asussa on sitä jotakin, vaikka klassikko onkin.

    Vastaa
  144. Anuliini 22.10.2015

    Kauniita kaikki, ja pakko sanoa että tummat hiukset kyllä niin sopii sinulle :) Suosikkini on asu nro 2.

    Vastaa
  145. Satu 22.10.2015

    Kaikki asut kauniita mutta, kun pitää valita, niin nr 3 :-)

    Vastaa
  146. Saara 22.10.2015

    Klassinen pikkumusta on todella tyylikäs! :)

    Vastaa
  147. Anne-Mari 22.10.2015

    Nro 3 on mielestäni kaunein asukokonaisuus.

    Vastaa
  148. maya 22.10.2015

    2, vaikka kokomusta onkin :D

    Vastaa
  149. Sinikka 22.10.2015

    Upeita ja tyylikkäitä asukokonaisuuksia. Suosikkini näistä on nro 1, koska pidän väreistä ja hame oli sen vuoksi todella valloittava.

    Vastaa
  150. M-L 22.10.2015

    Asu nro 1 on kaikista onnistuneista se hienoin. Yksinkertaisen tyylikäs kokonaisuus, jossa ihanasti myös väriä

    Vastaa
  151. Sari 22.10.2015

    Asu nro 2 paras, vaikkakin kaikki näyttää tosi hyviltä :-)

    Vastaa
  152. Hanna 22.10.2015

    Kaikki hienoja, mutta 2 paras! Nuorekkain mun mielestäni :)

    Vastaa
  153. Megan 22.10.2015

    Asu nro 3 , häikäisevä yhdistelmä ja helposti myös muunneltavissa.

    Vastaa
  154. Megan 22.10.2015

    Asu nro.3, häikäisevä yhdistelmä ja helposti myös muunneltavissa.

    Vastaa
  155. apple 22.10.2015

    Suosikkini on asu nro 2. Klassinen ja tyylikäs, mutta kuitenkin pienellä twistillä :)

    Vastaa
  156. Miiaaa 22.10.2015

    Pikkumusta ei petä koskaan, joten siksi asu numero 2 on paras ja tyylikkäin! Näytät upealta!

    Vastaa
  157. Titti 22.10.2015

    Ehdottomasti nro 2. Tyylikäs ja varma asu mihin tilaisuuten tahansa. Pidän klassisesta tyylistä.

    Vastaa
  158. Päivi Laakso 22.10.2015

    Nro 3 paras.

    Vastaa
  159. Paula 22.10.2015

    Asut 2 ja 3 erityisen kauniita, näistä 3 ehkä suosikein :)

    Vastaa
  160. Cherrymarja 22.10.2015

    Viimeinen asu, kynähame on puuttunut kaapista jo vuosia :)

    Vastaa
  161. Anne Lind 22.10.2015

    Ihana toi paljettijakku, joten suosikkini on siis nro. 3

    Vastaa
  162. outi 22.10.2015

    Yksinkertaisesti kaunis numero 2

    Vastaa
  163. Riina 22.10.2015

    PIkkumusta ja villakangastakki on kaunis yhdistelmö! Tuo kellohame on myös aaaivan ihana!

    Vastaa
  164. sarinna 22.10.2015

    Asu numero 1 on minun suosikkini 😃

    Vastaa
  165. Minnam 22.10.2015

    Asu nro 2 on suosikkini!

    Vastaa
  166. Ninka 22.10.2015

    Asu numero 1. Se on tyylikäs, mutta samalla näyttää rennolta ja päällä mukavalta.

    Vastaa
  167. Niina 22.10.2015

    Rakastuin kokonaisuuteen numero 2 sen ”kroppa-armollisuuden” takia, eli tyyli istuu monelle vartalotyypille sekä moneen erilaiseen menoon ja meininkiin. Tämä olisi ehdottomasti minun pikkujoulujen must-asu! :)

    Vastaa
  168. vappu bergström 22.10.2015

    Ykkösen hame on herkullisin, mutta itse valitsen aina niin käytännöllisen ja nyt niin kivasti pitsisen mustan 2. asun.

    Vastaa
  169. Nora 22.10.2015

    Ääni asukokonaisuudelle numero 1. Raikas ja nuorekas :)

    Vastaa
  170. kirsi 22.10.2015

    Kaunein asu oli mielestäni no.2

    Vastaa
  171. Satu 22.10.2015

    Kaikki ovat tyylikkäitä, mutta 2. vie voiton. :)

    Vastaa
  172. Suski 22.10.2015

    Suosikkini on nro 2 – yksinkertaisen tyylikästä ja kaunista!

    Vastaa
  173. Sunday 22.10.2015

    2. on todella kaunis, ajaton ja sopii minkä ikäiselle vaan. Takki on täydellinen!

    Vastaa
  174. Jenni 22.10.2015

    Asu nro 2, yksinkertaisen tyylikäs

    Vastaa
  175. Anne 22.10.2015

    2. Ihanan simppeli ja helposti lähestyttävä.

    Vastaa
  176. Päivi 22.10.2015

    Klassikko on aina klassikko eli asu no:2

    Vastaa
  177. Mari 22.10.2015

    Asu 2

    Vastaa
  178. Halina 22.10.2015

    Valitsin voittajaasun sen mukaan, miltä haluaisin itse näyttää!:) ja ehdottomasti voittaja on nro. 2! :) tyylikäs ja monikäyttöinen.

    Vastaa
  179. Heidi 22.10.2015

    2. asu on suosikkini. Sopii moneen tilanteeseen.

    Vastaa
  180. Sirkka 22.10.2015

    Kaikki kokonaisuudet ovat onnistuneita, mutta eniten glamouria on asussa 3.

    Vastaa
  181. Hanna 22.10.2015

    Numero 2. Se on tyyliini sopiva.

    Vastaa
  182. Bino 23.10.2015

    Voi että, miten ihania! Numero kakkonen on kyllä suosikkini.

    Vastaa
  183. sirpa 23.10.2015

    no:3 on kaunein!

    Vastaa
  184. Suvi Alainen 23.10.2015

    Suosikkini on ehdottomasti asu numero 2. Kohokuvioinen pikkumusta saattaakin olla seuraavan shoppailunreissun sovituslistalla. :)

    Vastaa
  185. Nomppu 23.10.2015

    Numero 2 on oma suosikkini, asu on tyylikäs ja käy moneen eri tilaisuuteen.

    Vastaa
  186. Eve 23.10.2015

    Asu nro 3 on mun juttu, ihana paljettijakku!

    Vastaa
  187. Stiina 23.10.2015

    Hei,

    Ihania kaikki!
    kyllä 2. ja 3. kolahtivat täysin- niille myös nyt tarvetta.

    Vastaa
  188. Tiitu 23.10.2015

    Kaikki omalla tavalla hyviä. Asu kaksi ehkä kuitenkin paras.

    Vastaa
  189. Outi 23.10.2015

    Pirteä kellohame asussa yksi miellytti.
    Siis valintani nmro 1

    Vastaa
  190. Nina cabell-af Björksten 23.10.2015

    Paljetti ja pikkumusta on paras

    Vastaa
  191. Tepa 23.10.2015

    Ihanan sävyinen kellohame -asukokonaisuus oli kaunis. Tosin itse ei pysty poolopaitoja käyttämään, mutta kuvan henkilölle sopii kyseinen asukokonaisuus.

    Vastaa
  192. leila partanen 23.10.2015

    Kolmonen, todella tyylikäs ja erottuu joukosta.

    Vastaa
  193. Mari 23.10.2015

    Näistä kokonaisuuksista ehdottomasti asu 2! Nuorekkain ja eniten sähäkkä.

    Vastaa
  194. Taru 23.10.2015

    numero 3, helposti yhdisteltävissä muihin Your Facen vaatteisiin. Just mun tyylii.

    Vastaa
  195. Kira 23.10.2015

    Asu nro 3 on ihana, sopii sinulle!

    Vastaa
  196. Tiina 23.10.2015

    Asu numero 2 on suoksikkini!

    Vastaa
  197. marianne00 23.10.2015

    2. Klassinen, mutta niin tyylikäs

    Vastaa
  198. Sela 23.10.2015

    Asu nro:3 oli suosikkini.

    Vastaa
  199. Piia 23.10.2015

    Kolmonen sopii sulle parhaiten, skarppi mutta raikas!

    Vastaa
  200. PM 23.10.2015

    Ehdottomasti 3. Asiallinen, siisti asu, jossa sopivasti bling blingiä. Ostaisin omaankin kaappiini!

    Vastaa
  201. mur 23.10.2015

    Asukokonaisuus nro 2, ihana pikku musta, ajaton klassikko jota voi piristää aina sopivilla asusteilla.

    Vastaa
  202. -Hennu- 24.10.2015

    Kolmonen,tyylikäs kokonaisuus pienellä twistillä.

    Vastaa
  203. Heidi 24.10.2015

    Ykkönen oli minusta paras. Ihana tuo kellohame.

    Vastaa
  204. Mints 24.10.2015

    Paljetit kuuluu ehdottomasti loppuvuoden juhliin, eli numero 3 on suosikkini!

    Vastaa
  205. Maikki 24.10.2015

    Tykkään eniten nro 2.

    Vastaa
  206. Sari 24.10.2015

    Paljetti yhdistettynä pikkumustaan tai kynähameeseen on paras….juhliin laittaisin kuitenkin ohuemmat/juhlavammat sukkikset.

    Vastaa
  207. Erja 24.10.2015

    Kolmonen ehdottomasti paras!

    Vastaa
  208. Viivi 24.10.2015

    Numero 3 ehdottomasti! Paljettijakku ja musta hame ovat sellaiset mitkä itsekin voisin valita itselleni. :) Toisena numero 2 joka sopii juhlaan kuin juhlaan. :)

    Vastaa
  209. Heidi 24.10.2015

    Nro2 ehdoton suosikkini. Hyvänä kakkosena asu nro3.

    Vastaa
  210. Ilona Kiiveri 24.10.2015

    Asu numero 1 on suosikkini. Sopisi minulle työasuksi, raikas, keveä ja tyylikäs mutta ei esittele liiaksi muotoja tai kaula-aukkoa kumartuessa tai kurkottaessa.

    Vastaa
  211. Anna 24.10.2015

    Asukokonaisuus 2 on klassisen tyylikäs.

    Vastaa
  212. Veera 25.10.2015

    Ykkönen on paras, sopisi töihin ja juhliin.

    Vastaa
  213. Heidi 25.10.2015

    Ykkönen! Näyttää huikean hyvältä ja mukavalta päällä :)

    Vastaa
  214. Laur 25.10.2015

    vaikea valinta! Klassinen pikkumusta ja Rilsin villakangastakki oli kuitenkin niin klassinen ja jotenkin dramaattinen valinta, joten tämmöisenä leppoisana sunnuntaina valinta kohdistuu siihen!

    Vastaa
  215. Maarit 25.10.2015

    Asu nro.2. Tyylikäs ja klassinen.

    Vastaa
  216. Anni-Maija Muurikainen 25.10.2015

    Numero 2 on mielestäni tyylikkäin kokonaisuus.

    Vastaa
  217. jaanaca 25.10.2015

    Ykkönen on tosi kaunis asu.
    Varsinaista stailauspalvelua en ole käyttänyt, mutta henkilökunta on todella ammattitaitoista ehdottaessaan asuja sovitettavaksi.

    Vastaa
  218. H 25.10.2015

    Tykkän eniten asusta numero 1.

    Vastaa
  219. Lille Veira 25.10.2015

    3 oli suosikki

    Vastaa
  220. SW 25.10.2015

    Asu nro 2 on mielestäni kaunein: klassinen, mutta kuosi tuo siihen Jonkin jujun.

    Vastaa
  221. Heli 25.10.2015

    Ehdottomasti no 2.

    Vastaa
  222. tiiali 28.10.2015

    Paras on asu nro. 3. Tosi tyylikäs asukokonaisuus, jossa on jotain särmää. I like!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *