Tämä viikko on kulunut vähän tahkeasti, olen ollut alavireinen ihan ilman mitään fiksua syytä. Keskiviikkona sain piristystä päivääni, kun Ida pyysi minut avecikseen syömään Von Nottbeckiin Näsilinnaan. Santeri Vuosara oli kutsunut kasaan tämän pienen porukan, mutta hän kieltäytyi silti ottamassa illan isännän viittaa harteilleen. illallisen ideana oli maistella ravintolan ruokia ja antaa niistä palautetta ravintolalle. Ehdittiin jo sopia alustavasti samalla porukalla uusista treffeistä, on aina ilo tutustua uusiin tyyppeihin. 

Näissä asukuvissa ei ole sitten juuri mitään järkeä, mun pokka ei meinannut pysyä, eikä vaatteissanikaan ollut tolkkua, mutta kuvausmiljöömme eli ravintolan naistenhuone oli sentään upea.

Pengoin jostain vaatekaappini perältä hätäpäissäni tuon liian lyhen poolokauluksisen mekon tai tunikan, pahimmassa tapauksessa paidaksikin sitä voisi ehkä kutsua. Rehellisesti sanottuna en olisi pukenut sitä tähän tilanteeseen päälleni, mutta ehdin jo vetää kireän poolokauluksen pääni yli (hiukseni oli jo ihan riittävän sähköiset) ja kiirekin puski päälle, kun huomasin tilanteen. En vaan jaksanut enää miettiä muita vaihtoehtoja, joten olin liikenteessä siis käytännössä paidassa ja sukkiksissa, toivotaan että kukaan ei huomannut mitään?

Niin ja hei nuo rillit, ne on J.Lindebergin – mitä pidätte?

-Maj

0 Comments

  1. savusuolaa Janica 24.10.2015

    Hah! Ja mä kun stressasin koko illan, että voi ei, olen tällaisessa paikassa ylläni collegepaita, mitä noi muut oikein ajattelevat. :D Mutta poolo/mekko/tunikasi oli varsin tyylikäs, eli täydestä meni! Kiitos kivasta seurasta ja nähdään taas!

    Vastaa
    • Maj 26.10.2015

      Haha :P Mä oon saanut hyvän ohjeen tämmösiin tilanteisiin: Turha murehtia omaa habitustaan, koska kaikki ihmiset ovat niin keskittyneitä omaan itseensä, että he eivät kuitenkaan hoksaa mitään… Tai jotenkin noin se meni :) Oli hauska tutustua ja toivottavasti nähdään taas pian :)

      Vastaa
  2. Inkkarit 25.10.2015

    Nätisti sopii nut lasit sinulle.

    Vastaa
    • Maj 26.10.2015

      Voi kiitos :)

      Vastaa
  3. Helinä 25.10.2015

    Tyylikkäät lasit & rento mekko – kaikki hyvin :)

    Vastaa
    • Maj 26.10.2015

      Hehee, kiitos :*

      Vastaa
  4. Tuulia 25.10.2015

    Sähän näytät ihan älyttömän hyvältä, wau!! Yksinkertainen on kaunista, niin monessa asiassa😀

    Vastaa
    • Maj 26.10.2015

      No ohhoh, kauniisti sanottu, rillirousku kiittää :)

      Vastaa
  5. hanni 26.10.2015

    Sä oot aina niin rento ja tyylikäs! Toi on just hyvä look! :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *