*Yhteistyössä Nespresso

Minun, kuten ei varmaan monen muunkaan teistä päivä lähde käyntiin ilman isohkoa kupposellista kahvia. Kahvihetkeni on tullut aamuihini jäädääkseen, se kuuluu aamurutiineihin vähän samaan tapaan kuin hampaiden peseminenkin. Eipä tuosta ihan älyttömän montaa vuotta ole, kun en voinut edes sietää kahvia. Myönnetään, taisin oikeasti aloittaa kahvin juomisen väsymyspäissäni. Nykyään kahvihetket ovat minulle arjen pientä luksusta, kahvi maistuu hyvältä ja sillä on positiivisen piristävä vaikutus.

Keittelen kahvini vähän vaihdellen tavallisella kahvinkeittimellä tai Nespresso Latissima Touch -kahvikoneelleni. Olen myös innostunut käyttämään soijamaitoa tavallisen maidon sijasta, oletteko testanneet koskaan? Aluksi ihmettelin miksi kahvi tulee pienissä alumiinkapseleissa, eikä esim. pahvisissa, mutta alumiini kuulemma suojaa parhaiten herkkiä kahvin aromeita valolta ja kosteudelta. Nespresso laajentaa käytettyjen alumiinikapseleiden keräyskapasiteetin sataan prosenttiin kaikkialla, missä heillä on liiketoimintaa, kasvattaen siten kierrätysastetta.

Kahvikapseleiden kierrätys on tärkeä osa sitoutumista kestävään kehitykseen, tähän pystyy meistä jokainen myös osallistumaan arjessa omalla panoksellaan. Kahvikapselien kierrättäminen on tehty erittäin helpoksi, sillä ne voi kierrättää 100%:sti kahvinpuruineen pienmetallin keräyspisteissä Suomessa. Kierrättäminen ei vaadi siis kovinkaan paljoa. Meillä kerätään käytetyt kahvikapselit muovipurkkiin, jonka sisältö on kätevä tyhjentää kauppareissun yhteydessä lähimarketissamme sijaitsevaan keräyspisteeseen. Tässä taloudessa ollaan muutenkin tsempattu kierrättämisen suhteen tosi paljon, myönnän olleeni aika nolo jätteiden lajittelija vielä pari vuotta sitten. Kahvikapselit kiertävät takaisin teollisuuden käyttöön, jossa niistä valmistetaan mm. uusia kahvikapseleita, golf-mailoja, autojen alumiinivanteita… Muistattekos vielä Outi Pyyn Linnan Juhlille suunnittelman kahvikapseleista valmistetun juhlamekon? Se oli ihan mielttömän upea!

Nespresson The Positive Cup -vastuullisuusohjelman yleisvisio on tuottaa kupillinen kahvia, jolla on positiivinen vaikutus maailmaan. Nespresso sitoutuu tarjoamaan 100% kestävästi tuotettua kahvia, 100%:sti kierrättämään alumiinin jota kahvikapseleista kertyy sekä 100%:sti neutraloimaan hiilijalanjälkensä. Tämä on tosi hyvä juttu, hienoja lupauksia ympäristön ja tulevaisuutemme hyväksi.

Vinkkaanpa vielä kaikille kahvin ystäville uutuusmauista joita sain hiljattain testiin eli ihastuttavat Ristretto Limited Edition -kahvit: Tribute to Milano & Palermo. Kahvien maku on rikas ja melko vahva, ne ovat saaneet makunsa italialaisesta kahvikulttuurista. Nämä ovat myynnissä vain rajoitetun ajan, joten jos uskot makujen miellyttävän, niin kannattaa laittaa tilaukseen.

nespresso1 nespresso2

Nespresso haastoi nuoret suunnittelijat osallistumaan avoimeen The Positive Cup-kilpailuun tekemään kierrätettävistä Nespresso-kahvikapseleista suomalaiseen tyyliin sopivaa designia. Voittajaksi selviytyi ylemmässä kuvassa näkyvä Kirsi Rannan suunnittelema Woodland-ryijy.

Suunnittelukilpailun töitä pääsee ihailemaan The Positive Cup -designnäyttelyyn, joka on esillä 21.9.–20.10. Nespresso Boutiquessa Helsingissä. Näyttelyn tavoitteena on edistää suomalaisten kuluttajien kierrätyshalukkuutta ja tietoisuutta  – työt ovat hämmästyttävän upeita. Suosikkiaan äänestäneillä on mahdollisuus voittaa Nespresso Latissima Touch -kahvikone. Löydät lisätietoa designkilpailusta löydät tästä.

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *