Tähän syksyyn on mahtunut paljon kaikenlaista, myös ei niin kivoja asioita. Oma jaksamiseni arjessa on ollut toisinaan niin ja näin, myös useammalla ystävälläni on ollut isoja asioita meneillään. Sellaisia juttuja, missä tarvitaan läheisiltä paljon tukea. Elämä on välillä painavaa ja raskasta, ehkä myös siksi, että toisena hetkenä se voi olla jälleen taas kevyempää ja kuplivaa.

Musta marraskuu. On ollut hetkiä, kun en ole millään meinannut nähdä asioiden hyviä puolia, sellaisia hetkiä kun en ole saanut arkisista asioista iloa, en ollenkaan sellaista tavallisen hyvää fiilistä mitä ne ovat ennen minulle tuoneet. En osaa oikein hahmottaa, kuinka paljon olen täällä blogissa asiasta kirjoittanut.

Tänään olin Samuelin kanssa kahdestaan liikenteessä, istuimme miltei pari tuntia syömässä  kavereiden kanssa Fazerilla. Kerroin, että askel on viime kuukausina ollut painava – ja jotenkin kerroin siitä sillä tavalla, kuin se olisi nyt takanapäin, ehkäpä näin on? Jokatapauksessa, erittäin ilomielin päästän irti tästä marraskuusta, heippa vaan.

Ai niin, suosittelen kahville lähtemistä ilman aikataulua, tekee hyvää vaan tilata vähän kaikkea mitä mieli tekee ja istuskella höpöttämässä asioista. Ehdottomasti puhelin äänettömällä. Fazerilla santsikuppi ei maksa mitään.

-Maj

0 Comments

  1. ida365 30.11.2015

    <3

    Vastaa
  2. Minna 30.11.2015

    Nyt on pakko kommentoida ihan vaan siksi, koska täällä on ollut ihan samoja tuntemuksia.. omassa elämässä ollut kaikenlaisia haasteita pitkin syksyä ja sen lisäksi ikävät uutiset ja maailman meno on ahdistanut..en tosiaankaan ole yleensä melankoliaan taipuvainen tyyppi ja osaan yleensä olla ajattelematta asioita joihin en voi vaikuttaa ja kääntää ajatukset iloisiin juttuihin. Tässä syksyssä vaan on ollut jotain! Nytkin pitäisi jo nukkua kun kello soi 5.30 ja alkaa päiväkotiin-töihin-kotiin rumba mutta halusin vielä kurkata lemppari blogeihin josko sieltä saisi iloa ja valoa pimeyteen :) ihanaa, onneksi kohta on joulu, joka vietetään kiitollisena, ilon ja lämmön ja rakkaiden kanssa! <3
    Hyvää joulua!

    Vastaa
  3. Inkeri 1.12.2015

    Voi tuota Samuelia, hän on kyllä söpö! Mustavalko kuvat on välillä kivannäköisiä.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *