Viime vuonna sähköisessä muodossa jaettuihin joulukorttikuviin tuli kommentteja joissa sanottiin, ”niin söpöt tytöt teillä”. Se on jotenkin hassua, kun Samuelia luullaan yhä useammin tytöksi, me kun luonnollisesti tiedämme hänet pojaksi. Yksi kaverini sekoitti taannoin Samuelin Rebekaksi ja joulupukkikin puhutteli ostoskeskuksessa tyttöjä. Eihän siitä voi tietenkään loukkaantua, mutta aina se silti vähän hihityttää, etenkin kun tyypit hiukan menevät hämilleen siinä vaiheessa kun – tai jos asian korjaa.

Parikymmentä vuotta sitten pikkuveljelläni oli sama kohtalo, lopulta hän kyllästyi tytöttelyyn ja vaaleat kutrit saivat kyytiä, saapa nähdä miten Samuelin käy? Mä olen yrittänyt ihan muista syistä saada poikaa parturiin, ihan vain vähän siistiytymään, mutta vastaukseksi olen saanut tiukan EI!:n. Kerran esittelin hänelle kuvia eri hiusmalleista, mutta poika tyrmäsi jokaisen, kunnes näytin hänen omaa kuvaansa, joka oli kuulemma ”täydellinen” :D Ensinnäkin pystyn samaistumaan ihan täysin hänen tilanteeseen ja toiseksi, siitähän saattaisi kehkeytyä vaikka identiteettikriisi. Enkä muutenkaan raaski pakottaa pientä parturiin, koska pojan ja isän mielestä näin on hyvä.

Tähtisilmän uusi lempparipaita on ”auringonvärinen” muumicollege, jonka ostin muutama viikko sitten Lindexistä. Päiväkodissakin paitaa on ihasteltu, kannattaa käydä kurkkaamassa Lindexillä, siellä oli muitakin kivoja muumi-aiheisia vaatteita, isommille ja pienemmille, tytöille ja pojille. Supermukavat ja ohuet harmaat collegehousut ovat löytö Seppälästä.

S rakastaa autoja ja palomiehiä. Jalkapallokentällä hän tuijottelee mielummin maisemia ja kiipeilee katsomossa, mutta aikoo silti aloittaa harrastuksen ensi kesänä. Isona Samppa aikoo olla juuri niinkuin isä, hän kasvattaa hiuksia ja partaa sekä aikoo mennä samaan työpaikkaankin. <3

-Maj

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. Elina 25.12.2015

    Pakko kommentoida :) Meidän 1,5v pojalla on myös pitkät hiukset ja häntä on myös luultu tytöksi, vaikka hänellä on aina tummia ja sinisiä vaatteita. En tiedä koska hennomme edes hieman lyhentää söpöjä hiuksia… Nyt ongelmana on otsahiukset jotka tahtoo mennä silmille. Pienillä pojilla saa olla pitkät hiukset, ne on hurjan suloiset. Ihanaa joulua!

    Vastaa
    • Maj 27.12.2015

      No niiiiin, mä olen ainoa meidän perheestä, jolle on ongelma S:n silmille (ja suuhun) menevät hiukset!!? :D

      Vastaa
  2. Sini 25.12.2015

    Voi ihana Samuel ❤️ Kun asuimme Jenkeissä, esikoistamme (tuolloin 2,5v) luultiin aina tytöksi, koska emme olleet vielä leikanneet hänen ihanaisia kiharaisia kultakutrejaan. Usein hänellä oli päällään myös paita suosikkivärissään punaisena…ilmeisesti punainen katsotaan rapakon takana ”tyttöjen väriksi”. Joskus joku tuttumme jopa hyväntahtoisesti sanoi meille, että kyllä teidän pitäisi leikata pojan hiukset! Minusta ne olivat niin suloiset :) Tyttäremme puin taas usein tummansiniseen, joten häntä luultiin sitten aina pojaksi. Meidän kolmas lapsemme on poika ja hänen sukupuolesta ei vain voi erehtyä 😄 kaikki ovat niin sanoneet 😂😂😂

    Vastaa
    • Maj 27.12.2015

      Näen niin tuon! Mä en kyllä koskaan loukkaannu, kun Samuelia luullaan tytöksi, mutta jos joku ulkopuolinen alkaisi painostaa poikaa parturiin, niin saattaisin jo vähän napauttaa :D :F

      Vastaa
      • Sini 28.12.2015

        Joo kyllähän se vähän erikoiselta tuntui, että joku kehtasi niin suoraan vinkata, mutta olin jo niin tottunut siellä tietynlaiseen kapeakatseisuuteen mitä tuli ”tyttöjen ja poikien juttuihin”, etten voinut kuin naureskella partaani. Kovin on nyt pojan näköinen tuo nykyisin 5-vuotiaamme, ettei olisi amerikansetien tarvinnut kantaa huolta 😂

        Vastaa
  3. Päivi 25.12.2015

    Mua luultiin aina p0jaksi lyhyiden hiusten ja collegeasujen takia. Eipä tuo onneksi traumoja aiheuttanut. Tsekkaapa vaikka todistusaineistot mun fb-kuvista ;) Välillä jopa toivoin olevani poika, jotta olisin samanlainen kuin meidän pappa :D

    Vastaa
    • Maj 27.12.2015

      En kyllä edes oikein osaisi kuvitella sua pitkissä kutreissa, lyhyet hiukset on jotenkin niin sun tavaramerkki! Voi teidän pappa <3

      Vastaa
  4. emma 26.12.2015

    Mun mielestä Samppa näyttää supersöpöltä sydämensulattajalta! :) Muakin luultiin vauvana pojaksi, kun tukkaa ei oikein kasvanut. Mitäpä siitä sitten! :D Leppoisaa lomailua teille!

    Vastaa
    • Maj 27.12.2015

      Ihana Emma! Todellakin, mitäpä sitten? :)

      Vastaa
  5. Jonnaps 27.12.2015

    Hei, pakko kommentoida, että näköjään sitä voi tuollaisesta asiasta loukkaantua. Olen uimahallin kassalla töissä ja aiemmin annoimme asiakkaille avaimet kassalta maksun yhteydessä. Joskus kun erehdyit luulemaan lasta (esim. 8-9v, jolloin poika ei voi mennä äidin kanssa naisten puolelle eikä tyttö miesten) virheellisesti tytöksi tai pojaksi, useat vanhemmat loukkaantuivat suunnattomasti.

    Erityisesti talvisin erottaminen on huomattavan vaikeaa, kun paksujen vaatteiden, pipojen ja kaulahuivien alta näkyy vaan silmät ja nenänpää.

    Joskus on ankarasti turhauttanut, kun äiti-ihminen on repinyt pelihousunsa siitä, kun sitä mamman omaa martti-petteriä on erehtynyt pitkien vaaleiden hiusten ja vaaleanpunaisen toppatakin vuoksi luulemaan tytöksi :D

    Vastaa
    • Maj 27.12.2015

      No eiiikä, tuntuupa vähän jotenkin hassulta mun mielestä. Ehkä mamma oli jo vuosia tuloksetta koittanut painostaa Martti-Petteriä parturiin :””D

      Vastaa
  6. Laura 27.12.2015

    Komea poika on <3 :) Minun silmiini ei tyttöön voisi sekoittaa. Toinen kuva ihan paras, sydäntensärkijä <3

    Vastaa
    • Maj 27.12.2015

      No jooo<3 Kiitos :)

      Vastaa
  7. Piia Lindblom 27.12.2015

    Niin söötti tapaus tämä ”Samuel-tyttö”!! <3

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *