Täällä vietetään ihanan tavallista viikonloppua, nautin kun en ole sopinut mitään erityistä tälle päivälle, joten aikatauluttamisen voi kerrankin unohtaa. Eilen haettiin Makuunista kaikille omat irttaripussit ja katsottiin Heinähattu ja Vilttitossu -lastenelokuva tai oikeastaan koko perheen elokuva. Rebekka rakastaa Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja ja hän on jo usemman kerran toivonut, että katsottaisiin leffa, jossa kirjan päähenkilöt seikkailevat. Heinähattu ja Vilttitossu -elokuva on ilmestynyt jo vuonna 2002, eikä sitä meinannut löytyä mistään, mutta lopulta Satakunnankadun Makuunista tärppäsi. Oletteko sattumoisen katsoneet sen? Päähenkilöt ovat ihan kuin meidän lapset. Toinen tunnollinen ja vakava, toinen uhmakas pieni riiviö.

Meillä ulos lähdettäessä toimitaan melkein aina samalla kaavalla. Minä kaivelen esiin kaikki tarvittavat tamineet ja heitän ne kahteen kasaan lattialle. Rebekka pukee oikeastaan kaiken itse ja Samuelkin kovasti yrittää – toki toisinaan hän heittäytyy täysin autettavaksi. Jos pukemisessa tarvitaan apua, niin Miika on se joka auttaa. Me vanhemmat keräämme omat kimpsut ja kampsut vasta sitten, kun lapset ovat valmiina.

Välillä pukemisesta saa Sampan kanssa vääntää hikihatussa. Rebekkakin saattaa auttaa veljeä, vetää vetoketjun, asettelee toppahousujen henkselit kohdilleen tai laittaa napit kiinni.

Silloin kun ollaan menossa vaan auton kautta suoraan sisätiloihin, niin lapsilla ei välttämättä ole toppahousuja jalassa. Samalla sekunnilla kun ulko-ovi on avautunut, alkaa tapahtumaan, Samppa syö lunta, kaatuilee, pyörii lumikasassa ja nauraa päälle. Rebekka yrittää auttaa ja selittää, että kaikki vaatteet kaastuu, hän puhdistelee lunta veljensä vaatteista ja tuskailee.

gugguu asusteet, lasten vaatteet, talvi, gugguu asusteet, lasten vaatteet, talvi, mini rodini

Mutta minkäs teet? Tämä meidän ”Vilttitossu” on mitä hän on.

Samuel
Pipo ja tuubihuivi – Gugguu *giveaway
Käsineet – Lindex
Takki – Mini Rodini
Farkut – Polarn O. Pyret
Kengät – UGG

Rebekka
Pipo ja tuubihuivi – Gugguu *giveaway
Käsineet – Kivat
Takki – Zara
Farkut – H&M
Kengät – UGG

Kuvat kertonevat jo jotain?!

Voitko olla hetken hiljaa? Äiti, Sampan pölötystä ei jaksa kuunnella. Samppa syö lunta, Samppa sotkee leikit, Samppa piirtää pöytään, Samppa tekee kaikkea tuhmaa. 

Sellaisia ne pienemmät sisarukset taitavat olla, ainakin itse muistelisin veljeni olleen todellinen maanvaiva – joskus tuntui tosi epäreilulta, ihan kuin hänelle olisi annettava kaikki anteeksi vain koska hän nyt sattui olemaan kolme vuotta nuorempi.

Tämä velikulta osaa myös ihan älyttömän hyvin anteeksipyytämisen. Katuva ilme kasvoillaan hän halaa siskoa, ”Anteets, Lepekka” – ja sisko leppyy helposti. Rebekka sanoo usein Samppaa söpöksi ja hassuksi, mutta millainen se sellainen sisarus olisi, joka ei välillä ärsyttäisi?

Asuuko siellä teidän kodeissanne Heinähattuja ja Vilttitossuja? 

-Maj

0 Comments

  1. Esteri 23.1.2016

    Ah miten tuttua, taitaa tosiaan olla pikkusisarusten juttu toi ovelta autolle rypeminen; vaikka matka on meilläkin vaan parikymmentä metriä niin saan herkeämättä vahtia jos haluan hänen vaatteensa pysyvän puhtaana/ lumettomana. Isomman kanssa ei ole mitään ongelmia :) Kiva oli myös postaus Sampan vaatekaapista, näkyi että suosit aika harmonisia sävyjä, siinä on kyllä ideaa koska vaikeampihan se on yhdistellä jos on monta räikeää ja moniväristä vaatetta..! :) Innolla odottelen Reben vaatekaapin sisältöä!

    Vastaa
  2. -K- 23.1.2016

    Vitsi miten ihanasti kirjotettu juttu – jälleen kerran!
    Tykkään niin sun tyylistä kirjottaa!
    Ja kuviin oot saanu tallennettua niin hyviä ilmeitä :)
    Suloset R & S! <3

    Vastaa
  3. Netta 23.1.2016

    Heinähattu ja Vilttitossu-elokuva on tosiaan ehkä maailman sympaattisin leffa. Ei voi aikuinen ihminen sitä katsoa nauramatta ja lopussa muutamaa kyyneltä tirauttamatta. Siinä elokuvassa vaan on niin ihana fiilis<3 Ja kyllä isosiskona voin todeta täysin samat asiat kuin Rebekka, mutta oma pikkuveli on silti kyllä maailman rakkain:) Teidän heinähattu ja vilttitossu ovat kyllä niin suloisia!

    Vastaa
  4. Tanja 23.1.2016

    Onko siitä elokuvan tulosta jo kohta 14 vuotta?? Apua :Dd

    Vastaa
  5. Inkku 23.1.2016

    Ihna juttu ja kuvat kyllä kertoo paljon!

    Vastaa
  6. Annu 23.1.2016

    Olen kattonu sen leffan, kröhöm, aikuisiällä, ilman lapsia ja minusta se oli ihana!
    Hauskasti näkyy muksujen ero tuossa kuvassa jossa vierekkäin seisovat, aika vekkuleita:)

    Vastaa
  7. Elina 24.1.2016

    Ihana postaus! Meillä ei ole vielä katsottu Heinähattua ja Vilttitossua, mutta nyt pitää se hankkia. Gugguun pipot ja huivit on ihanat!

    Vastaa
  8. Anu 24.1.2016

    Heinähattu ja Vilttitossu on ollut meidän lasten suosikkielokuva ja katsovat sitä vieläkin välillä yhdessä ja ikää 12v ja 9v :) Ihana elokuva ja hyvä! :)

    Vastaa
    • Maj 24.1.2016

      No olihan se kyllä aika liikkis! Pitääkin katsella jos sitä vielä löytyis jostain, niin ostaisin meillekin:)

      Vastaa
  9. Elinaaa 25.1.2016

    Ihana kirjoitus! Olisi kiva joskus lukea enemmänkin lastenne keskinäisestä suhteesta, siitä miten tulevat toimeen ja miten erilaisia ovat. :) Omasta lapsuudestani muistan samantyyppisiä asioita, pikkuveljeni on 1,5 vuotta nuorempi, hän oli se hulivili ja minä rauhallinen ja huolehtiva isosisko.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *