Vanhempani ajelivat eilen illalla pakettiautolla Ylivieskasta tänne Tampereelle ja olimme sopineet viettävämme tämän päivän yhdessä ruokaa tehden ja laittelemalla meidän kodin pikkujuttuja kondikseen. Olin niin kovasti odottanut, että saisimme vihdoinkin sen uuden sängyn, se on nimittäin ollut maalautettavana ja jemmassa siellä Ylivieskassa jo lokakuusta lähtien.

Siirsimme vanhan sängyn pois uuden tilalta ja hihat oli kääritty valmiiksi sängyn kokoamishommia varten. Aika pian kuitenkin selvisi, että tärkeät pienet palaset olivat jääneet luultavasti maalaamoon, eikä sänkyä voinut siksi kasata ollenkaan. Tuolla se nyt on viidessä osassa meidän makkarin nurkassa, damn! Miten noin pieni juttu voikin ärsyttää niin paljon? Kaltaiselleni supermalttamattomalle tyypille tämä oli kauhea takaisku, olen puolisolleni suorastaan kateellinen, sillä häntä ei mitkään viivästymiset paljoa paina – ei tunnu missään, vaikka ne sängyn osat lojuisivat puolivuotta siellä meidän makkarissa.

No hyvä ruoka ja parempi mieli – eikös niin? Me Samuelin kanssa halusimme tehdä tortilloja, lapsetkin pääsivät pilkkomaan ja osallistumaan ruuanlaittoon. Meikäläinen loisti guacamolen teossa, hahah, rasti seinään?

Nyt olen lasten kotona  kolmisin ja täällä on ihanan rauhallista, muut suuntasivat kaupunkiin. Vanhempani menivät kuuntelemaan jazz-musiikkia ja Miikan kaveriporukka oli sopinut illanvietosta. 

Niin, ette sitte tulekaan näkemään niitä lupaamiani kuvia uudistuneesta makkarista, mutta olkkarissa on kuitenkin jotain pientä tapahtunut – aiheesta on tulossa postaus, kunhan vain saan ensin napattua kuvat.  :)

-Maj

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. laura 21.2.2016

    Arrgh oikein verenpaine nousee tommosta lukiessa! Itsekin olen melko malttamaton, tuossa tilanteessa olisin varmasti soittanut maalaamolle raivopäisen puhelun jota olisi sitten myöhemmin katunut…ois kyllä helpompaa olla joskus vähän kärsivällisempi!

    Vastaa
    • Maj 22.2.2016

      Haha, kiva saada vähän vertaistukea :) Mä en tiedä, että onko ne osat löytyneet – enkä todella tiedä mitä teen jos niitä ei löydy O__O

      Vastaa
  2. HR 21.2.2016

    Moikka! Olen jo vuosia seurannut ihanaa blogiasi, en tiedä miksi en ole saanut aikaiseksi kommentoida ja kiitellä! Viime viikolla tuskastuin Ikeassa kun mieheni tapansa mukaan jäi suustansa kiinni vanhan pelikaverinsa kanssa (niitä riittää!), hämmästyin kun tajusin sen olevan Miika. Pienet on piirit täällä Mansessa. :) Ihanaa kevään odotusta teidän perheelle!

    Vastaa
    • Maj 22.2.2016

      Moikka! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ihan todella siistiä kuulla, että oot jaksanut lueskella mun juttuja – ja vielä vuosia, huh :”) Musta kans tuntuu, että niitä Miikan vanhoja ja uusia futiskamuja tupsahtelee joka paikassa vastaan, aika hauskaa :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *