Tänään olimme juhlimassa lasten isomummoa ja Miikan mummoa, hänellä tuli täyteen pyöreät 90-vuotta, aika hurjaa, eikös? Jos koko perheen pitää olla tietyyn aikaan jossain, niin meillä tulee poikkeuksetta aina kauhea lähtöhässäkkä ja kiire. Asiaa ei tunnu auttavan vaikka varaisin miten paljon aikaa valmistautumiseen. Olemme useimmiten ainakin vähän myöhässä aikataulusta.

Hahaa, tällä kertaa olimme kuitenkin ajoissa, vaikka piti vielä kurvata kukkakaupan kautta. Kotiin ei jäänyt kuin lasten puuhakassit ja vihkisormukseni, olipas muuten outoa olla ilman sitä.

Lapsemme olivat ainoat alle 18-vuotiaat koko tilaisuudessa ja jos joku tiedustelisi juhlien sujumista, niin toki vastaisin, että hyvin meni, vaikka ensimmäisen 10 minuutin aikana Rebekka törmäsi alkumaljoja kannattelevaan tarjoilijaan ja koko tarjotin laseineen lensi maahan. Kai sitä alkaa olla tässä kuuden vuoden aikana tottunut pieneen härdelliin, lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, se nyt vain on sellaista. Rebekkaa sitä paitsi harmitti ja hävetti ihan mielettömästi se törmääminen, vahinko ei johtunut riehumisesta tai muutenkaan huonosta käytöksestä.

Mun oma juhlakuntoon laittautuminen on nopeaa, eilisen kiharat käänsin viidessä minuutissa nutturaksi ja perusmeikin olen tottunut sutimaan kasvoilleni vauhdilla. Päälle valikoitui vakkaripikkumusta ja mustat avokkaat heitin laukkuun – valmista! Ennen lapsia käytin valmistautumiseen, meikkaamiseen ja muuhun laittautumiseen tunteja, oi niitä aikoja. Nykyään tulee puettua ja laitettua ensin lapset valmiiksi, jonka jälkeen vasta keskityn itseeni. Toisinaan muu perhe istuu jo autossa, kun mä vielä kierrän kämppää ja poimin tavaroita laukkuuni, tästä syytän vain ja ainoastaan metatyötä!

-Maj

0 Comments

  1. meilu 24.2.2016

    Tuo takki <3 Nuo hiukset <3 Esitän samalla postaustoiveen: miten saa hiukset laitettua noin hienosti?

    Ja mistä löytää noin ihania takkeja? :D

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *