Sandro on yksi suosikkiravintoloistani Helsingissä, sanoisin rohkeasti, että Sandrosta saa Suomen parasta kasvisruokaa. Raflassa on juuri täydellisen rento tunnelma omaan makuuni. Annokset ovat värikkäitä, reiluja ja niin maukkaita. Olen edelliset neljä kertaa tilannut vuorotellen Sabich ja Shasuka -annoksia, molemmat taisivat olla hiukan alle 20 euron hintaisia – ja niin täyttäviä, että en toistaiseksi vielä koskaan ole pystynyt syömään lautastani ihan tyhjäksi. Listalta löytyy myös vaihtoehtoja liharuokien ystäville.

Idan kanssa me ollaan istuttu Sandrossa niin monet kerrat, lounaalla ja illallisella, mutta itseasiassa mulla on testaamatta vielä paljon kehuja saanut brunssi. Sandroja löytyy Helsingistä kaksi kappaletta, Eirasta ja Kalliosta.

Sabich – grillattua munakoisoa, vuohenjuustoa, falafelia ja paljon muutakin. Annoksessa on paljon erilaisia makuja, jotka toimivat hyvin yhdessä.

Viimeksi pari viikkoa sitten istuskelimme ystävien kanssa monta tuntia Tehtaankadun Sandrossa, aina sulkemisaikaan saakka. Päädyimme maistelemaan pääruokien lisäksi myös teetä, jälkiruokaa ja tilattiin vielä drinkitkin. Vahva suositus raikkaalle Momo Collins -drinksulle. Kannustan herkkusuita testaamaan jälkkäripöydän antimia – sieltä löytyy kaikkea ihanaa liiaksikin asti, joten kannattaa varautua siihen, että ravintolasta saattaa joutua pyörimään ulos ;)

Sandro, tulisitko tänne Tampereellekin? Tässä kaupungissa olisi tilausta juuri kaltaisellesi ravintolalle.

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *