Ao Nangin ranta oli Krabin lomalla meidän ”kotirantamme”. Istuskelimme hiekalla nauttimassa mietteliäinä auringonlaskuista, välillä se tietynlainen kiirettömyys tuntui jopa epätodelliselta.Olihan se tosi erilaista ja toisinaan vähän outoakin olla reissussa ilman lapsia.

Nelihenkisessä perheessä ainakin yhdellä on aina ”meneillään jotakin”, tiedättekös mitä tarkoitan? Sitä on niin tottunut siihen, että jollakin on nälkä/jano/pissahätä/kiukku – tai jotain vastaavaa. Harvoin sitä pienten lasten kanssa vaan istuskellaan paikallaan ihmettelemässä tuntikaupalla, toimintaa ja ääntä riittää, ainakin meillä.

Osasin nauttia yksinolostani, en jatkuvasti ikävöinyt perhettä – vaan ajattelin enemmänkin pienen ikävän olevan hyvä asia. Toivoin voivani reissun jälkeen paremmin arvostaa, sitä mitä minulla kotona on. Painoin sen kaipauksentunteen mieleeni.  Joskus pitää lähteä kauas nähdäkseen lähelle, niin kliseistä kuin se onkin.

-Maj