Tässä asussa osallistuin eilen Tampereen Työväen Teatterilla järjestettyyn bloggaajien teatteripäivään. Se oli muuten aika hauska kokemus, pääsimme pienellä porukalla tutustumaan teatterin tilohin, kurkistelemaan kulissien taakse ja lopuksi seurasimme yhdessä muun yleisön kanssa teatterin avoimia harjoituksia, siitä vielä lisää myöhemmin. Asukuvat tuli napsaistua nopeasti TTT-klubin kulmilla vähän ennen tapahtuman alkamista.

Minimumminimum

Valkoiset housut ovat mietityttäneet minua kovasti tänä keväänä. Valkoiset farkut eivät sitten mitenkään päin istu omaan tyyliini, tulin myös ostaneeksi Zarasta valkoiset culottes-malliset pöksyt, mutta ne lähtivät kuitenkin palautukseen. Sitten sattumalta löysin nämä Minimumin rennon mallliset housut ja päätin sovittaa, jonka jälkeen kylläkin jätin ne vielä kauppaan. Parin päivän harkinnan jälkeen tulin toisiin ajatuksiin ja palasin hakemaan ne itselleni. Näin päädyin valkoisten housujen omistajaksi pitkän tauon jälkeen, edellisen kerran olen käyttänyt vastaavia varmaankin yläasteella ja voi pojat sentään, ne olivat sellaiset reisitaskulliset ihanuudet, hahah!

minimum mokkajakku

Jakku – Minimum *saatu
Paita – Bik Bok
Housut – Minimum
Laukku – Furla
Aurinkolasit – Fendi
Korvikset – & Other Stories
Kengät – Zara

Mitä tuumaatte valkoisista housuista, löytyykö teidän vaatekaapistanne?

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *