Eilen loikin vesilammikoiden yli vihreässä mokkahameessani. Pitkästä aikaa puin päälleni muuta kuin nuhjuiset trikooni, joten sen kunniaksi otettiin Nooran kanssa muutamat asukuvat. Olette ehkä huomanneet asukuvien vähentyneen täällä blogissa? Toki nyt edelliset pari viikkoa olen hiihdellyt paikasta toiseen sporttivaatteissa, mutta on siihen toinenkin syy, arvaatteko? Luottokuvaajani lähti nimittäin kaupungista, jo pari kuukautta sitten.

Itkin tuolloin vuolaasti, ihan kuin pieni lapsi, en kuvaussessioiden takia, vaan ystäväni perään. Toki olin samalla todella onnellinen ja ylpeä Idan kuvioista uudessa kaupungissa, enkä epäillyt yhtään, etteikö ystävyytemme kestäisi, vaikka se muuttuisikin. Teimme vain niin paljon arkisia asioita (ja töitä) yhdessä, että tiesin muutoksen olevan iso. Räkä vaan valui suuhuni, kun sopersin kyynelten takaa puhelimessa, että kuka nyt katsoo kanssani Hiljaisia Siltoja, kenen kanssa nyt menen joogaan ja jaan arkeni kommellukset? Kuka muu muka jaksaa katsella lasteni riehumista hymyillen kärsivällisesti tai lähteä kanssamme Särkänniemeen ja Hop Lopiin vapaaehtoisesti? Eihän kenenkään muun pylly mahdu takapenkin keskelle kahden turvaistuimen väliin. En tiedä, onko se vähän jopa noloa, kuinka kova pala ystäväni muutto minulle oli. Mieheni lohdutteli ymmärtäväisenä, että olemmehan kuitenkin molemmat samassa maassa edelleen.

Nolo tai ei, mutta niin se vain oli rankkaa – eikä edes hävetä. Kaikkeen sitä tottuu kuitenkin, asioilla on yleensä myös positiiviset puolensa. Taskurakettini pamahtaa tänään Tampereella, ja olemme sopineet kaikkea yhteistä tekemistä huomiselle. Tulipas avaudutta, alunperin piti vaan niitä asukuvia tänne tiputella…

Paita ja hame – Bik Bok
Sukkikset – Pieces
Kengät – Zara

Nämä kuvat otti suloinen Noora Näppilä – kiitokset, olen varmasti maailman vaikein kuvattava, en pysy paikallani yhtään – ja jos pysyn niin joudun keksittymään niin paljon, että näytän todella vakavalta. Oikeastihan…

Mä enimmäkseen sähellän ja näytän vähän liiankin riemukkaalta :D Ida on monesti napakasti komentanut  kameran takaa: ”koita nyt pysyä hetki paikallaan”.

Onko teille ystävän (tai oma) muutto ollut kova pala, aikuisiällä? Entä osasitteko muuten edes kaivata näitä pönötyskuviani?

-Maj