Kaipaan aamukahvin kanssa jotain makeaa syötävää ja olenkin kehitellyt itselleni jonkinlaisen riippuvuussuhteen banaanipannareihin. Banaanista ja kananmunasta tehdyt lätyt ovat kyllä ihan fiksu vaihtoehto epäterveellisimmille herkuille. Noin vuoden päivät olenkin niitä aamuisin paistellut ja edelleen maistuvat oikein hyvin.  Aina ei ole aikaa, eikä vaan huvita kaivaa paistinpannua esiin – ööö, syökö edes kukaan normaali ihminen samaa aamupalaa vuodesta toiseen? :D Surauttelemani smoothiet (Alpron tuotteet jäivät pysyvästi käyttöön kamppiksen jälkeenkin) korvaavat välillä banskulätyt – ja nyt hiljattain ystäväni muistutteli minua vanhasta herkustani eli tuorepuurosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kylmään kookosmaitoon sekoitetut puolukka-kaurapuurohiutaleet valmistuvat kiireessä nopeasti. Mikä parasta, tuo pöperö vie ainakin suurimmaksi osaksi makeanhimoni. Puuron voi sekoittaa jogurttiin, silloin siitä tulee vähän tuhdimpaa, toki riippuen mitä jogurttia käyttää, koostumus on ainakin ihanan täyteläinen. Sekoitan puuroni yhdestä annospussillisesta hiutaleita ja desistä kylmää kookosmaitoa. Annan puuron tekeytyä pienen hetken verran pakastimessa ja ripottelen päälle vähän banaaninviipaleita ja/tai marjoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Söpössä paketissa piileskelevät Berrypicker-hiutaleet ovat vielä astetta terveellisempi vaihtoehto, sillä ne sisältävät hitaita hiilareita ja makeutukseen on käytetty isomaltuoosia valkoisen sokerin sijaan. Isomaltuoosi on hidas hiilari, jota löytyy luonnosta esimerkiksi hunajasta.

berry picker

Herkuttelu silloin tällöin on ihan ok, mutta sokerikoukussa roikkuminen on jopa vähän ahdistavaa. Pakkomielteisestä sokerin himosta on vaikea päästä eroon (kokemusta on), toivotan tsemppiä kaikille kaltaisilleni herkkuhimon kanssa taisteleville. Tiedän, että puuro ei ole sama asia kuin vaikkapa leivos, mutta kannattaa silti testata!

Rehellisyyden nimissä on kyllä myönnettävä, että lorautin puuroannokseni puolukoiden päälle ihan pienen tipan vaahterasiirappia, mihinpä koira karvoistaan pääsisi? 

-Maj

0 Comments

  1. Nannil 28.4.2016

    Wild oregano oil, mihin käytät? Olen käyttänyt sitä (suolisto)hiivan häätöön, joka tulee aina sokerikausien myötä, Yyh!

    Vastaa
    • magicpoksmaj 28.4.2016

      Moikka Nannil! No se just estää bakteerien ja sienten kasvua. Auttaa myös yskässä ja hengitystietulehduksessa, jota justiisa sairastin. Mulla on ollut jotenkin vähän väliä vähän nuhainen fiilis, ärsyttävää :/

      Vastaa
  2. Jannile 28.4.2016

    banaanipannarit on kyllä ihania! Itse tykkään tuunata niitä vielä superfoodeilla tms herkuilla. Marjatkin sopivat ihanasti siihen päälle :)

    Vastaa
    • Maj 29.4.2016

      Toki, mä laitan useimmiten banskupannareiden päälle mustikoita, anopin metsästä poimimia, nekin on mun mielestä superfoodia parhaimmillaan.

      Vastaa
  3. Sasuki 29.4.2016

    Nam! Näyttääpä hyvältä aamupalalta!
    Myydäänkö noita hiutaleita ihan tavis kaupoissa vai? en ole ainakaan itse vielä niihin törmännyt :)

    Vastaa
    • Maj 29.4.2016

      Kyllä, Prismasta pitäisi löytyä, en tiedä onko ihan jokaisen Prisman valikoimassa, mutta kannattaa tsekata :)

      Vastaa
  4. Nadege 6.5.2016

    Maj, pakko kommentoida, vaikka et ehkä enää näin ”vanhojen” postausten kommentteja luekaan, mutta kokeilin eilen tuota tuorepuuroasi ja se oli ihan superhyvää! Laitoin päälle kohmeisia Lidlin ”Exotic Fruitseja”, sopi superhyvin. Kiitos, tästä tuli minun uusi lempiaamiainen/iltapala/makeannälän tainnuttaja!

    Vastaa
    • Maj 6.5.2016

      Hehee, miten ihana kuulla, huippujuttu! Ja eikö ihan oikeastikin auta vähän makeannälkään? :)))))

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *