Ähäkutti, vastaus otsikkoon on: ei mitenkään! Varmaan jokainen tietää, että ei kroppaa niin vaan yhdessä kuukaudessa muuteta radikaalisti, ei vaikka noudattaisi supertarkkaa ruokavaliota ja tiukkaa kunto-ohjelmaa. Mun ystävät aina vitsailevat laihduttamisesta yhden yön aikana. Esimerkiksi tärkeiden treffien lähestyessä kaikki keinot on käytettävä – ja tavoitteena on aina vaatimattomasti ”laihtua 100 kiloa päivässä”.

Viime viikolla alkoi kesä ja varmasti monen mielessä on käynyt oma bikinikunto tai etenkin sen puuttuminen. Itse olen sitä mieltä, että bikinikunto saavutetaan niinkin helposti kuin pukemalla biksut päälle ja lähtemällä rantsuun – that’s it.

Jos kuitenkin haluaa jotenkin vaikuttaa omaan ”bikinikuntoon” (miten ärsyttävä sana?) näin kesän kynnyksellä, niin mitä sitten on tehtävissä? Meikäläinen on tavislenkkeilijä, innostun välillä kokeilmaan eri lajeja ja kuntosalilla tulee treenattua vähän kausittain, joten oma tietämykseni ei riitä muiden neuvomiseen. Päätin kysellä muutamia vinkkejä oman kuntosalini, Fressin, PT:ltä, Heikki Kannistolta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mihin kannattaa keskittyä, kun haluaa saada oman vartalon näyttämään mahdollisimman hyvältä uikkareissa – ja on vain kuukausi aikaa?
– Tingi hiilareista, unohda pullan ja leivän mussuttaminen. Vältä alkoholia, se hidastaa palautumista ja turvottaa. Treenipuolella kannattaa panostaa liikkuvuuteen ja treenata ryhtiä, keskity yläselän ja keskivartalon harjoittamiseen. Kuukaudessa ei saada ihmeitä aikaiseksi, pitkäjännitteinen treeni ja terveellinen ruokavalio on se mikä kannattaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesä ja juoksutapahtumat lähestyy, miten kaltaiseni peruslenkkeilijän kannattaa treenata salilla?
– Kannattaa keskittyä monipuolisesti koko kroppaan. Salilla keskitytään nimenomaan liikkuvuuteen ja keskivartalon lihaksistoon. Juoksukaudella 1-2 ylläpitävää salitreeniä viikossa on riittävä määrä lenkkien ohella. Tämäkin riippuu niin paljon juoksijan kunnosta ja tavoitteista.

Mikä toimii pika-apuna silloin, kun oma vartalo tuntuu pöhöttyneeltä ja turvonneelta?
– Yleensä jos kroppa on tuollaisessa tilassa, niin syy löytyy puhtaasti ruokavaliosta. Pahinta on alkoholi, rasvaiset ruuat ja tietenkin sokeri. Joillekin vaan esimerkiksi leipä ei sovi ja kannattaakin tutkiskella omaa ruokavaliota ja jättää kokeilumielessä vaikka juuri leipä pois ja katsoa miten se vaikuttaa omaan oloon. Pika-apuna toimii myös liikunta, ei niin väliä mikä on laji, tärkeintä tehdä jotakin, mikä tuntuu itsestä mukavalta.

Mä itse keskityn kesällä lenkkeilyyn – ja salille yritän myös päästä käymään, kun saan revittyä siihen jostakin aikaa. Mä tykkään treenata salilla omissa oloissani, aika usein käytän kahvakuulaa tai teen liikkeitä kehon omalla painolla. Haluan tehdä monipuolisesti koko kroppaa, enkä jaksa jäädä salille hengailemaan pitkäksi aikaa. Kahvakuulat voi hankkia kotiinkin ja nopsan treenin voi suorittaa vaikka omalla pihalla, samalla saa kivasti aurinkoa ;)

Me ollaan ihan pian lähdössä reissuun ja hotellistamme löytyy kuntosali. Tässä alla noin 20 minuuttia kestävä viiden liikkeen treeni, jossa käytän kahvakuulia – yritän kipaista hotellin kuntosalille tekemään tämän ja kai mä juoksulenkkaritkin pakkaan mukaan.

Kahvakuulatreeni 

  • koko vartalolle kiertoharjoitteluna
  • 30 sekuntia per liike
  • vedetään läpi 4-6 kertaa
  • liikkeiden välissä ei pidetä taukoa, mutta kierrosten välissä voi huilata vaikka minsan verran.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Punnerrus
Punnerra keskivartalo tiukkana, kyynärpäät 45 asteen kulmassa. Käännä kuulien pohja alas ja ota kahvoista kiinni, jos haluat enemmän haastetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja hop, 30 sekuntia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2. Kulmasoutu
Selkä suorana, vedä lavat yhteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Kyykky (hymy huulilla:D)
Jalkaterät hieman auki, polvet jalkaterien kanssa samaan suuntaan ja paino kantapäillä alaspäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvällä ryhdillä alas – ja taas ylös!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4. Suorin jaloin maastaveto yhdellä jalalla
Tämä liike harjoittaa tasapainoa, mikä ainakin itselläni tulee erittäin tarpeeseen. Vältä selän pyöristymistä ja tee rauhallisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

5. Istumaannousu
Haastava liike mun kierolle selälle! Lattialta noustaan tähän asentoon hallitusti. Pidä kädet kohtisuoraan kattoa kohden ja keskity pitämään yläasennossa selkä suorana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten vaan kaivamaan niitä biksuja, eiks niin? Mun tavoitteena on juosta kesällä puolimaraton tai kaksi – ja hoitaa valmistautuminen kerrankin niin, että ei tarvitsisi maata kaksikerroin kylppärin lattialla suorituksen jälkeen. Siinäpä sitä tavoitetta kerrakseen! Niin ja mulla ei ole mitään erityistä ruokavaliota, syön ja juon mitä mieleni tekee :)

Kiitoksia vinkeistä Heikille, hän toimii Tampereen Fressin PT:nä ja vetää Crosscore- sekä Warrior-X-ryhmäliikuntatunteja. Suosittelen tutustumaan molempiin, jos kaipaat vähän raskaampaa lihaskuntotreeniä, jossa sykkeet ovat korkealla. Niin ja kummallakaan tunneilla EI tarvitse osata askelkuvioita, joten mun kaltaiset kömpelömmätkin yksilöt uskaltaa testata ;)

Heikki on muutenkin aivan ihana tyyppi ja osaa neuvoa ravinto- ja liikuntahommissa siten, että ihan tavallinenkin kuntoilija hoksaa, mistä on kyse.

-Maj

14 Comments

  1. Mimmi 12.5.2016

    Ei saa mitään tolkkua noista liikkeistä ja niiden selityksistä. Video ois varmaan ollut parempi.

    Vastaa
    • Tiina 13.5.2016

      Kyllä niistä mielestäni saa tolkun oikein hyvin.

      Vastaa
      • Maj 13.5.2016

        Kiitos Tiina, oon helpottunut! Perusliikkeitähän nää on – ja mä en niitä videoita oikein handlaa, pitäis tsempata!

        Vastaa
        • Katariina 29.5.2016

          Pakko lisätä kommentti liittyen tuohon että kuvat ovat muka epäselviä eikä liikettä ymmärrä niistä – todella selkeät kuvat ja liikkeet ymmärtää helposti, verrattuna esimerkiksi joidenkin fitlehtien piirroskuviin jotka ovat usein hyvin tulkinnanvaraisia ;)

          Vastaa
    • Maj 13.5.2016

      Totta, video olis kyllä monessa jutussa parempi, mutta nämä on perusliikkeitä, jotka helposti löytyy vaikka googlaamallakin jos on epäselvää :)

      Vastaa
  2. Sara 12.5.2016

    Mitä sitä hakemalla rantakuntoa hakemaan, biksut päälle vain! Mutta noi on kyllä hyviä liikkeitä ympärivuotisen kunnon ylläpitämiseen.

    Vastaa
    • Maj 13.5.2016

      No jooo, niinhän se on, mutta jos nyt kumminkin haluaa tehdä u kno, vähän jotain, vaikka ihan siks et itelle tulis parempi fiilis?

      Vastaa
  3. sussu 12.5.2016

    Hei,
    Kyselit aiemmin millainen blogisi on muutoksen jälkeen käyttää.?
    Vältän yleensä huonon palautteen antamista,mutta mulla ainakin tää tökkii tosi paljon ja välillä koko teksti ei ees näy. Pakko sanoo,et aiempi versio oli miellyttävämpi.

    Vastaa
    • Maj 13.5.2016

      Tuohan on tosi asiallinen palaute, laitan viestiä eteenpäin, kiitos!

      Vastaa
  4. Ramppa 12.5.2016

    Warrior X on niiin mun ja miehen suosikki — espoossa sitä on vain kahtena päivänä viikossa, ja se on harmi, sillä jos toinen jää välistä niin kerta vkossa on tod vähän,, kahvakuulatuntejakin on vähennetty niin paljon meidän Fressistä. Tuohon crosscoreen täytyis tutustua, onkohan meidän salilla sitä, tutkintaan!

    Vastaa
    • Maj 13.5.2016

      No hei, mukava kuulla! Mä itse sekoon jalkoihini, enkä saa oikein tehoja irti sellaisilta tunneilta, missä pitää osata askelia, siksi kahvakuula ja crosscore <3

      Vastaa
  5. Cillatar 13.5.2016

    Hyödyllinen ja pilke silmäkulmassa kirjoitettu postaus, kiitti :)! Haen vertaistukea napalävistyksen omanneista äiti-ihmisistä. Mulla on nuorena ollut ja kahden lapsen syntymän jälkeen napa on vähän erinäköinen, kuin mitä se olis ilman lävistysreikää. Oon kans hoikka. Ootko Maj itse huomannut samaa ja onko asia häirinnyt sua ikinä?! Itse vähän harmittelen, miksi ikinä meninkään lävistyksen ottamaan. Oot hyvässä kunnossa ja hyvä esimerkki meille kaikille :)!

    Vastaa
    • Maj 13.5.2016

      Hei! Kiitos huipusta kommentista :) Tiedätkö mullakin on ollut napakoru, huomasitko kuvasta? Otin se samantien pois, kun sain tietää ekasta raskaudesta. Se meni nopeasti umpeen, kyllähän tuossa pieni jälki on, mutta ei se mua mitenkään haittaa. Samalla taisin napata 15-vuotiaana laitetun kielikorunkin veke xD

      Vastaa
  6. Anitta 26.5.2016

    Miten saan litte vatsan?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *