Ihan kuin olisin koko viikonlopun vain ja ainoastaan syönyt – tai vähintäänkin istuskellut ruokapöydässä & häärinyt keittiössä. Viimeiset pari päivää ovat siis olleet erittäin ruokapainotteisia ja oikeastaan koko viime viikko. Testasin maanantaina ensimmäistä kertaa Trattorian lounaan, tiistaina olin Tampere Food Clubin bloggaajien kanssa Tillikassa – ja äitienpäivänä herkuteltiin sushilla Marusekin buffassa, huh!

Napsin puhelimella usein kuvia ruuista, mutta harvemmin kuitenkaan innostun jakamaan niitä missään, jokusen kuvan olen ladannut nyt viime aikoina Instaan. Omaksi huvikseni olen pitänyt eräänlaista lounaspäiväkirjaa. Teen töitä enimmäkseen kotona, joten useimpina päivinä kokkailen lounaani itse ja syön sen myös yksinäni. Joskus pyydän kavereita tänne meille lounaalle, samallahan siinä tulee tehtyä safkat kahdelle ja kiva saada välillä seuraa. Syön muuten pelottavan usein sitä samaa salaattia, en kyllästy varmaan koskaan kana- tai juustosalaatteihin.

Ravintolaesittelyihin tai ruokapostauksiin ei yleensä juurikaan kommentoida täällä blogissa, mutta silti multa kysellään todella paljon ravintolavinkkejä Tampereelle, usein sähköpostillakin. Jaksatteko silloin tällöin lueskella jotain ruoka-aiheisia juttuja? Tämän blogini pääpaino ei koskaan tule olemaan ruuassa, mutta silleen, joskus? Toki ruoka meikäläisenkin elämään päivittäin kuuluu, vaikka en kovin hääppöinen keittiössä olekaan :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samuelin lautaselta löytyi viime kesän grilliherkku ja suuhun on juuri menossa hänelle uusi ruokatuttavuus, halloumi-juusto. Rebekka ja Samuel molemmat söisivät vain maissia, Rebelle maistuu myös grillattu lohi. Joskus olen tehnyt myös vartaita, ne menevät ihan ok:sti alas. Mitä te grillailette lapsille?

ruokaviikonloppu2

Kesäsafkaa Kangasalla! Grillattua lohta, siirapilla höystettyjä grillikasviksia, perunaa & tillikermaviilikastiketta – niin ja lasten tekemää salaattia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taiteilin kakkupohjan ”ylijäämäpaloista” suklaaleivoksia, kaikki rakastivat näitä, jes! 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaina herkuteltiin juuri remontoidun Marusekin sushibuffassa, oijoij! Lapset vähän maistelivat, mutta ehkä juuri yhden palan verran. Minä ja Miika vedettiin pienet överit…

ruokaviikonloppu5

Äitienpäivänä mulle tehtiin iltapalaksi smoothieta ja hedelmäsalaattia. Mukista löytyy mangoa, pinaattia, kookosmaitoa, banskua, ananasta + koristeluina oli mansikkaa, kiiviä ja chia-siemeniä. Itse asiassa piilotin lasten juomiin maitohappobakteerijauheen, kätsyä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taas maissi. No maissi on kyllä hyvää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Marusekin jälkkäri. Suunnattiin suoraan ravintolasta mummolaan, jossa anoppini painosti mua ottamaan tiramisua ja muita herkkuja, mutta en oikeasti enää kyennyt venymään!

ruokaviikonloppu8

Aamiaiseni äitienpäivänä: banskupannareita, päällä rahkaa, tuoretta ananasta & mansikoita, nam! Huomaatteko, tuonne kahvinkupin viereen oli aseteltu sydämenmuotoinen suklaakeksi <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

AH, ystäväni leipomaa raparperipiirakkaa ei voita mikään!

Sellainen pieni katsaus viikonlopun ruokiin – ja taas tuli nälkä :D Teiltä kaipaisin vinkkejä grillailuun, kertokaapa mikä on teidän lempi grillisafka, etenkin kasvisjutut kiinnostelee! Entä mitä grillata lapsille, joille ei kana, pihvit tai makkarat oikein uppoa? Mikä on teidän lastenne grilliherkku? 

-Maj

Ps. Kai testaatte tätä  parsakeittoa? Se oli oikeasti niin hyvää!

ruokaviikonloppu10

7 Comments

  1. Eve 9.5.2016

    Mä tykkään ihan hirveästi, ruokajutut on tosi jees! Suosittelen testaan Sorsapuisto kupeesen tullutta Sasor – Restaurant & Winebaria :)

    Vastaa
    • Maj 9.5.2016

      Moikka Eve! Aamulehdessä olikin juttua Sasorista, pitäis kyllä käydä testaamassa joku kerta, oliks ihan superhyvää?

      Vastaa
      • Eve 10.5.2016

        Täytyy kyllä sanoa että oli hyvää! Ja ihan huikea viinivalikoima. :-) ps. tänään testiin sun parsakeitto… :-D

        Vastaa
        • Maj 10.5.2016

          Uuu, kyllä kiinnostelee :) Pitää laittaa kesän to do-listalle :)

          Vastaa
  2. Ellu 9.5.2016

    Onpa kätsyn näköset noi ”maissinpidikkeet” , mistäpäs tuommoiset löytäisi? :) niin joo ja ruokajututkin kyllä uppoaa!

    Vastaa
  3. Aino 9.5.2016

    Ruokapostaukset olisi tosi jees! Ne sun kokkailutkin :) Meidän lapset syö grilliruoasta onneksi melkein kaikkea, mutta grillikala, esi. juuri lohi, jää taas lautaselle. Sen sijaa kana, bratwurstit ja muut makkarat, kasvikset ja halloumit uppoaa. Kysyin juuri lempparia nuoremmalta, ja kuulemma papan pihvi. :) Ja tietty se maissi, oikein voilla.. Maistuu se kyl itsellekin… ;)

    Vastaa
  4. Enni 11.5.2016

    Meillä lapset syö kyllä paljon makkaraakin grillatessa ja sitä maissia :) joskus laitetaan vartaaseen nakkeja ja lihapullia sekä kalkkuna- ja kanavartaat uppoavat hyvin!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *