*kaupallisessa yhteistyössä Rochen kanssa

Ihan ensimmäisenä kerron teille ylpeänä, että olen osallistumassa elokuun alussa 6.8.2016 Helsingissä järjestettävälle Twilight Runille Rochen tiimissä.  Twilight Run & Walk -juoksutapahtuma tukee Syöpäsäätiötä tuoden ihmiset yhteen liikunnan sekä hyväntekeväisyyden merkeissä, let’s beat cancer together!

Juoksen tosiaan Rochen tiimissä, lääkeyhtiö on erikoistunut täsmähoitojen kehittämiseen vakaviin sairauksiin. Roche on johtava syöpälääkkeitä kehittävä yritys, joka on tukemassa Twilight Run & Walk -juoksutapahtumaa.  Hyväntekeväisyystapahtuman koko tuotto lahjoitetaan Syöpäsäätiölle. Tapahtumaan on mahdollista ottaa osaa niin lasten kuin aikuistenkin, alle 13-vuotiaat lapset voivat osallistua 800 metrin juoksuun ja aikuisilla on valittavana joko 5 kilometrin kävely, kympin juoksu tai puolimaraton.

Mä ilmoittauduin puolikkaalle, jonka ajattelin juosta ihan oman fiiliksen ja kunnon mukaan. Lähtekää tekin messiin juoksemaan hyvän asian puolesta, jos ei ihan puolikkaalle, niin vaikka kympille? Tai jos juoksu ei tunnu omalta jutulta, niin voit ottaa silti tapahtumaan osaa ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi. Hyväntekeväisyystapahtumassa kaivataan vapaaehtoisia erilaisiin tehtäviin, kuten reitinvalvontaan, huoltoon tms.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä ei ole mulle mikä tahansa kampanja, vaan henkilökohtaisesti erittäin tärkeä aihe ja olen iloinen, että saan olla mukana tukemassa näin tärkeää asiaa. Itseasiassa on erittäin vaikeaa kirjoittaa tätä postausta itkemättä.

Vuonna 2014 loppukesästä oma maailmani romahti, kun tuolloin 2-vuotias poikamme sairastui aivan yllättäen. Terveyskeskusreissulta kiidettiinkin yhtäkkiä lastenosastolle tutkimuksiin. Kolme epätietoista vuorokautta tuona kesänä oli tähänastisen elämäni pisimmät ja raskaimmat päivät. Yksikään ihminen ei siinä kohtaa pystynyt sanomaan meille, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, että tästä selvitään kyllä. Sanottiin vain, että toivotaan niin. Oman lapsen sairastuminen tuntui epätodelliselta painajaiselta, ja ajattelin itsekkäästi, mutta varmasti samalla tavalla kuin monet muutkin vanhemmat: miksi juuri minun lapseni?

Samuel sairastui rajusti autoimmuunihemolyyttiseen anemiaan eli AIHA:aan, jota todetaan vuosittain Suomessa alle sadalla henkilöllä. AIHA on hoidettavissa oleva sairaus. Totuus kuitenkin on, että ilman sairaalassa saamaamme hoitoa, meillä ei olisi enää poikaa. Varmasti on sanomattakin selvää, kuinka kiitollinen olen kaikesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samuel oli sairaalassa yhtäjaksoisesti parisen viikkoa. Erilaisia sairauksia suljettiin pois yksi toisensa jälkeen ja kun syy oireisiin lopulta selvisi, voitiin aloittaa hoitokin. Pojan vointi alkoi kohenemaan, veriarvot alkoivat pysyä vakaina ja pääsimme yhdessä kotiin. Arki muuttui vähän, hän ei voinut käydä päiväkodissa, kerhoissa tai synttäreillä infektioriskin vuoksi, joten olimme kahdestaan kotona kunnes loppuvuotta kohden tilanne arvioitiin uusiksi.

Olin sairaalassa Samuelin kanssa päivät ja yöt, hän ei saanut poistua huoneestaan edes käytäville. Välillä käväisin kotona, puin juoksulenkkarit jalkaani ja annoin mennä. Itkin ja juoksin. Juokseminen helpotti, palasin aina sairaalaan vahvempana, pystyin olemaan tukena ja turvana pienelle. Tiedän, että me oltiin onnekkaita. Tiedän, että kaikkien tarina ei pääty näin hyvin. Ystäväni kouluikäinen poika kamppaili samaan aikaan syöpää vastaan. Katselessani sairaalan ikkunasta pihalle tuotua karusellia ja pieniä kaljuja potilaita sen kyydissä, elämä tuntui niin epäreilulta. Ensimmäistä kertaa todella tajusin, kuinka lähellä syntymä ja kuolema ovat toisiaan, kuinka mikään täällä ei ole itsestäänselvää. En koskaan tule unohtamaan sitä. Ystäväni poika sai pitkän ja raskaan taistelun jälkeen terveen paperit viime maaliskuussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä ensimmäiseen puolimaratoniini tulee, en varmasti unohda sitäkään koskaan. Epäröin osallistua juoksutapahtumaan, koska se oli sama vuosi 2014, elokuun loppu. Miika toi kalpean, kellertävän, juuri sairaalasta päässeen pojan radan varteen vilkuttamaan. Sieltä isänsä sylistä hän kannusti ja huusi ”hyvä, äiti!” Hiekkatie sumeni silmissäni, karuselli pyöri mielessäni ja juokseminen tuntui niin naurettavan pieneltä ponnistelulta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juoksu on mulle terapiaa, molemmat juoksemani puolikkaat tuntuvat henkilökohtaisesti kovin tärkeiltä, ymmärrätte nyt varmaan miksi. Juoksu saa tuntemaan itseni voimakkaaksi ja edelleenkin usein juostessani tunnen ihollani kylmät väreet ja silmät kostuvat, mutta se on toisaalta hyvä asia, se muistuttaa nauttimaan ajastani tässä ja nyt. Samuelin AIHA on onneksi toistaiseksi pysynyt oireettomana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki maailman sanat kuulostavat tässä kohtaa laimeilta, mutta koko sydämestäni toivon voimia teille, jotka taistelette sairautta tai lähimmäisen sairautta vastaan.

”Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Pidän aina lähellä
Kuljen matkan vierellä”

Lohtu.

-Maj

30 Comments

  1. Nimetön 10.6.2016

    Kiitos perjantai-itkuista ;)
    Olet mukana tosi tärkeässä jutussa, kiitos siitä. Aihe on mulle itselleni liian lähellä, ja huomaan että tietoisesti vältän kaikkia tällaisia tapahtumia. Se on sääli, mutta en voi sille mitään. :/
    Olen sairastanut itse syöpää yli kuusi vuotta. Se pysyi poissa jonkun aikaa, mutta palasi takaisin levinneenä. Siitäkin on jo 4,5 vuotta. Välillä hoidot on rankempia, välillä helpompia. Koko ajan kuitenkin hoidetaan. Juuri nyt tilanne on todella hyvä, parempi kuin aikoihin. Uusin lääke tuntuu toimivan hienosti.
    Ja onhan tämä rankkaa, sitä en kiistä. Rankinta on ne kolmen kuukauden välein olevat kontrollit. Silti. Silti jaksan ajatella että tämä ei ole pahinta. Pahempaa olisi jos tämä olisi mun lapsella. Paljon pahempaa.
    Ja täytyy vielä sanoa että en ole katkera, enkä jaksa kysellä miksi tämä tapahtui mulle, ja vielä näin nuorena. Elän koko ajan niin täysillä kuin pystyn, teen asioita mahdollisimman normaalisti, käyn töissä lähes normaalisti aina kun on helpompi hoito päällä, kuten nyt. Saan olla äärimmäisen kiitollinen siitä että tänä päivänä syöpähoidot ovat Suomessa näin hyviä. On vaihtoehtoja mitä kokeilla.

    Tsemppiä juoksutapahtumaan ja kaikki toivo sille että Samuelin sairaus pysyy oireettomana.

    Vastaa
  2. mn 10.6.2016

    <3

    Vastaa
  3. am 10.6.2016

    Kyyneleet silmissä täälläkin. Hienosti kirjoitettu <3 mahtavaa että tuollaisia tapahtumia järjestetään :)

    Vastaa
  4. Milla 10.6.2016

    Itku tuli <3

    Vastaa
    • Maj 10.6.2016

      Näppäimistölle ropisi kyyneleitä kun tätä kirjoitin, ja se on varmasti ihan ok <3

      Vastaa
  5. Saana K 10.6.2016

    Voi että, sait kyyleneet silmiin. En osaa sanoa tähän oikein mitään. <3

    Vastaa
    • Maj 10.6.2016

      Ei tarvikkaan, rakkautta, rakkautta vaan. <3

      Vastaa
  6. jenny 10.6.2016

    <3

    Vastaa
  7. Tyllerö 10.6.2016

    Hei! Saanko poiketa täysin aiheesta ja kysyä mistä niken toppisi on :)

    Vastaa
    • Maj 10.6.2016

      Juu, toki, mä olen saanut sen lahjaksi, joten en yhtään tiedä :)

      Vastaa
  8. Riikka 10.6.2016

    Voi Maj, oot ollut tosi urhea! ja Samppa tietenkin myös <3

    Vastaa
    • Maj 10.6.2016

      S oli kyllä uskomattoman reipas ja on edelleen. Verikokeiden ottaminenkaan ei tunnu enää missään <3

      Vastaa
  9. Suvi 10.6.2016

    :,) Juuri koskaan en oo kommentoinu, eikä mulla ees oo lapsia mut tää kosketti.

    Vastaa
  10. RR 10.6.2016

    Juoksisin vaikka maailman ääriin, kun vaan kaikki pienet tytöt ja pojat sais elää ihanaa onnellista lapsuutta <3

    Vastaa
  11. Irkku 10.6.2016

    Ihana sinä <3

    Vastaa
  12. Ulla 11.6.2016

    Varmasti maailman rankinta, kun oma lapsi sairastuu. Itku tuli täälläkin. <3

    Olisi kiva, jos joskus kirjottaisit juoksuharrastuksestasi ( kuinka olet aloittanut jne.. ) ja muutenkin elämäntavoistasi :)

    Vastaa
    • Maj 23.6.2016

      Ulla! Sydämiä sinne! Ja hyvä idis, mä voisin todella kertoa juoksusta, muistan vielä ihan hyvin ne ajat, kun jaksoin juosta juuri ja juuri tyyliin yhden ”sähkötolpan välin” :)

      Vastaa
  13. Päivi 11.6.2016

    <3 Valitettavasti tämä asia on tullut itsellekin tutuksi viime aikoina lähipiirissä. Hienoa, että lähdit mukaan tukemaan tätä kamppista! PS: Tsekkaa myös Fuck Cancer-kampanja, joka nostaa esiin syöpään sairastuneet nuoret aikuiset (www.fuckcancer.fi)

    Vastaa
    • Maj 12.6.2016

      Moikka Päivä! Mä jumituin tuonne sivustolle ja luin kaikkien tyyppien tarinat. Vitsit miten rohkeita ja upeita tyyppejä jokainen ja niin hienoa, että vertaistukea on tarjolla <3

      Vastaa
      • Mari 11.8.2016

        ❤️ Ihanaa että teidän poika selvinnyt ja toivottavasti tulevaisuudessakaan ei tulisi mitään! Niin koskettava kirjoitus.. Nyt osaa taas arvostaa omia lapsia vielä enempi. Kiitos kun jaoit kokemuksen!

        Vastaa
  14. Norppa 11.6.2016

    Todella koskettava teksti, kiitos kun jaoit tämän kanssamme. Tänä aamuna omat lapseni saivat muutaman ylimääräisen suukon ja pidin heitä hiukan kauemmin kainalossa ajatellen kuinka kiitollinen olen heistä. En voi kuvitellakaan mitä olette käyneet läpi. Ihanaa, että Samuel on kunnossa. Tsemppiä juoksuun! :)

    Vastaa
  15. Irene 11.6.2016

    Kuten muillakin, tekstisi sai silmäni kostumaan. Kiitos, että jaoit kokemuksesi kanssamme ja sait ainakin minut taas laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Itse ainakin saatan liian herkästi valittaa pikkuasioista, mutta aina tällaiset tekstit saavat oman elämän asiat raiteilleen ja huomaamaan, kuinka hyvin asiat ovat. Toivotaan, että pikku-Samuel saa elää sairautensa kanssa mahdollisimman oireettoman ja hyvän elämän! Kiitos blogistasi ja hyvää kesää teille!

    Vastaa
  16. Sannasavu 11.6.2016

    💝

    Vastaa
  17. Sini 12.6.2016

    Todella koskettava kirjoitus. Kiitos, että jaoit sen. Terveys ei ole itsestäänselvyys, mutta harmillisesti se meiltä kaikilta välillä unohtuu. Kiitollisuudessa on hyvä elää. Kaikkea hyvää teidän perheelle<3

    Vastaa
    • Maj 23.6.2016

      Kiitos Sini, mä oon pitkään pyöritellyt tätä aihetta mielessäni ja on ollut selvää, että haluan siitä jossain vaiheessa kirjoittaa. Sairastuminen vaikutti tosi isosti meidän elämään – ja muutti mua myös ihmisenä, niin kliseiseltä kuin se ehkä saattaa kuulostaakin. Sinne myös kaikkea hyvää <3

      Vastaa
  18. Elppis 13.6.2016

    Voi miten koskettava ja kaunis kirjoitus, kiitos siitä <3 Kyyneleet tuli silmiin täälläkin. Minulla ei itselläni lapsia ole, mutta alkuvuodesta seurasin läheltä hyvän ystävän lapsen vakavaa sairastumista. Omat mitättömät murheet sai taas kerran oikeat mittasuhteet. On ne nuo pienet potilaat kyllä hämmästyttävän urheita tapauksia <3 Rakkautta teille – ja meille kaikille <3

    Vastaa
  19. Marika 18.6.2016

    Kyllähän moinen sai silmät kostumaan, mutta ihanaa että nyt elämä hymyilee. Mistä muuten tuo takki on ostettu ?

    Vastaa
    • Maj 23.6.2016

      Kyllä! Takki on ostettu jo aikoja sitten H&M:ltä :)

      Vastaa
  20. Marta 11.8.2016

    Pienen pojan äitinä itku silmässä luin tätä. Maj ❤️

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *