*kaupallisessa yhteistyössä Zadaan ja Allerin kanssa

Käsi ylös, jos olet ostanut tai myynyt vaatteita ja asusteita nettikirppiksellä? Niin, moni meistä on löytänyt aikamoiset kirppisapajat kätevästi verkosta. Itsekin olen myynyt useamman kerran sekä omia sekä lastenvaatteita netissä ja kokemukseni ovat pääosin positiivisia. Vitsien kohteina olleiden Facebook-kirppareiden touhu on kieltämättä välillä aika hurjaakin, kun kamoja varaillaan, jonotellaan ja taas vapautellaan seuraavalle. Varmasti yksinkertaisesti monien aika (ja hermot) ostajana ei riitä turhaan sähläämiseen ja siksi löydöt jääkin tekemättä.

Omaan vaatekaappiini on kertynyt vähän liikaakin vaatetta ja henkarit on käymässä vähiin eli aika laittaa kamaa kiertoon. Lähdin siis erittäin mielelläni kokeilemaan suomalaisen startupin kehittelemää Zadaa-kirpputorisovellusta näin yhteistyön merkeissä. Zadaa on siis ilmaiseksi App Storesta tai Google Playsta ladattava puhelinsovellus, jossa kirpparimeininki on viety ihan uudelle tasolle –  ja tehty ihanan yksinkertaiseksi niin ostajalle kuin myyjällekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Latasin Zadaa-appin puhelimeeni ja rekisteröidyin käyttäjäksi kätevästi Facebookin kautta. Ensimmäisenä profiiliin täytetään omat mitat eli paino, pituus, kengän koko yms. Osan voi halutessaan piilottaa muilta käyttäjiltä, kuten itsekin tein. Sen jälkeen Zadaa etsii juuri sinulle sopivan kokoisia myynnissä olevia vaatteita, pääset shoppailemaan sekä laittamaan tuotteita myyntiin. Haun kautta voit määritellä näytettäväksi vaikka vain lempimerkkisi tuotteita.

zadaa3

Koko prosessi hoidetaan helposti puhelimella, aina tuotteiden kuvaamisesta lähtien. Määritellessäsi myytäville vaatteille hintaa, näet kuinka paljon sinulle jää komission jälkeen. Mulla on tällä hetkellä myynnissä kymmenisen tuotetta, joista jokaisesta lähtee pieni lahjoitus hyväntekeväisyyteen. Avustusta kerätään kotimaan sekä ulkomaan lasten hyväksi, Pelastakaa Lapset ry:lle. Vaatteita myyntiin laittaessa voit halutessasi klikata päälle ”donate” ja valita summan, pienin lahjoitettava summa on euro tai halutessasi voit lahjoittaa vaikka koko summan. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ostaminen ja maksaminen tapahtuu puhelimella, rahat siirtyvät suoraan myyjän pankkitilille, eikä tuotteita ei pysty mitenkään ennakkoon varailemaan, nopeat syövät hitaat siis! Ostotapahtuman jälkeen myyjän ja ostajan välille avautuu chat. Zadaa tarjoaa myös ostajalle turvaa: maksua pidätetään niin kauan, kunnes ostaja ilmoittaa vastaanottaneensa kuvauksen mukaisen tuotteen.

zadaa4

Zadaasta ei vielä pysty hakemaan tyyppejä käyttäjänimen perusteella, mutta etsikäähän vaikka Minimum-merkin vaatteita, niin pääsette shortsien kautta profiiliini (Mari S). Sitten kun nämä kohteet menevät kaupaksi, laitan myöhemmin lisää tuotteita myyntiin.

Jos olette vasta nyt lataamassa appia puhelimeenne niin hyödyntäkäähän mun koodi MS3048 niin saatte itsellenne 5 euroa shoppailurahaa!  Jännittävää, löytyyköhän sieltä ruutujen takaa kanssani saman vaatekoon ja maun omaavia tyyppejä?! Mä haastan mukaan Mou Mou -blogin Iinan myymään vaatteitaan – ja tietysti lahjoittamaan!

-Maj

Suositellut postaukset

11 Comments

  1. Minna 3.6.2016

    Tässä on vaan huono, ettei voi kirjautua kuin facebookin kautta ja itse en ainakaan facessa ole.

    Vastaa
    • Maj 4.6.2016

      Moikka MInna! Mä ymmärrän kyllä, en tiedä onko asiaan tulossa muutosta, mutta hyvä kun laitoit palautetta. Tuolla alla vastasinkin muutamaan Facebookia koskevaan kommenttiin :)

      Vastaa
  2. keittiön hana 3.6.2016

    mielenkiintoinen

    Vastaa
    • Maj 4.6.2016

      Totta, kannattaa tutustua :)

      Vastaa
  3. Pihka 3.6.2016

    Liittyisin tähän heti, jos se onnistuisi ilman fb-profiilia. Toivottavasti se mahdollisuus tulee vielä. Huutonetissä ei tunnu menevän enää kaupaksi mikään. Kaikki on tainneet siirtyä muualle.

    Vastaa
    • Maj 4.6.2016

      Toivottavasti sovellusta kehitellään siihen suuntaan, että liittyäkseen ei tarvitse olla FB:n käyttäjä, että yhä useampi pääsisi kierrättämään vaatteitaan – ja tekemään löytöjä :)

      Vastaa
  4. Helli 3.6.2016

    Hei, tässä myös se ongelma, että en ole FB. Muuten olis kyllä tosi kätevä ja höydyllinen ohjelma😊

    Vastaa
    • Maj 4.6.2016

      Hyvä kun annatte palautetta :)

      Vastaa
  5. Amaalia 3.6.2016

    Tosiaan ärsyttävää, että fb sivu täytyy yhdistää zadaaseen. Latasin sovelluksenkin jo, mutta jäi kirjautumatta kun en halua kaikkien fb kavereiden tietävän touhujani :)

    Vastaa
    • Maj 4.6.2016

      Toivottavasti tästä on jotain hyötyä: ”FB ei saa Zadaan käyttäjistä mitään dataa, ainoastaan sen kautta haetaan profiilikuva, nimi sekä sähköpostiosoite. Julkisesti näkyy vain profiilikuva, etunimi ja sukunimen alkukirjain”

      Vastaa
      • Salaliittoteoreetikko :D eli Amaalia 4.6.2016

        Niin mutta mitä tietoja Zadaa saa fb:n kautta ja mitä se tallentaa tietoihinsa? Kavereiden sähköposteja, tietoja ym.?? Alkaako tulla spämmimailia? Jos kaksi tiliä yhdistetään, luontevaa on, että tietoa siirtyy. Ja koska fb kerää valtavan määrän tietoa käyttäjistään alkaen, missä verkkosivuilla vierailee, on hiukan riskialtista yhdistää kaksi tiliä. Eikä pelkästään se, että Zadaa kerää jotain tietoja, mutta mikä on Zadaan (uusi, pienehkö palvelu) tietoturvan tilanne? Entä jos kolmas osapuoli pääsee palveluun, on varastettavien tietojen määrä valtaisa? Tahtooko joku jakaa sellaisia tietoja kelle vain?

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *