Kävin hiljattain kamuni kanssa keskustelua siitä, että kenellä on oikeus olla alakuloinen? Onko ok olla allapäin, masentunut tai surullinen, vaikka kaikki isot asiat olisivakin hyvin? Onhan sekin nyt, kun kaikki edellytykset olisi olla superonnellinen ja silti vain onkin pohjattoman surullinen? Helposti tulee tuomittua turhankin napakasti joku toinen ihminen valittajaksi, etenkin jos näyttää siltä, että se masistelija elää ulospäin (sinun) unelmaelämääsi. ”Miksi tuonkin pitää synkistellä, vaikka sillä on kaikki – ja etenkin kaikkea?”

Tulimme siihen tulokseen, että ihmisen mieli on vähän monimutkaisempi juttu, se ei aina toimi käskystä niinkuin toivoisi tai haluaisi. Onnelliseksi on vaikeaa, mahdotonta pakottautua. Vaikka itsellänikin on monet unelmat ja haaveet toteutuneet, niin silti oloni ei välttämättä aina ole ollut sellainen, mikä se omasta ja muidenkin mielestä olisi kuulunut olla. Silloin sitä saattaa vajota entistä alemmas, kun omat odotukset mielialasta ei täyty ja vielä tuttavatkin heiluttelevat kuvainnollisesti sormea nenän edessä, äläpä siinä valita. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki on suhteellista, ja kaikilla on omat taakkansa kannettavana. Eihän sitä voi todella tietää, millaista on olla minä tai millaista on olla sinä. Voin kertoa, että ainakin minuna elämä on aikamoista tunteiden vuoristorataa päivästä toiseen. Haluaisin kyllä mennä sinun ihosi alle ja olla hetken sinä, katsoa miltä maailma tuntuu ja näyttää sinun saappaissasi. Ja varmasti sen jälkeen ymmärtäisin niin paljon enemmän.

Sellaisesta ihmisestä, jolla on omassa elämässään meneillään jotain todella raskasta, vaikkapa kivulias eroprosessi, oma tai läheisen sairaus, saattaa tuntua turhauttavalta jonkun toisen masistelu, etenkin jos tällä on  kaikki elämän peruspalaset kunnossa. Joskus myös alakulo saattaa iskeä vasta jälkikäteen, pitkän taistelun jälkeen, vasta sitten kun kaikki on jo hyvin. Uskoisin sen olevan itseasiassa todella yleistä, ihminen on tosi sinnikäs olento. Ja sitten taas joku urpo katselee sivusta päätään puistellen, että mitä se nyt siinä poraa, kun kaikki on vihdoinkin kunnossa. On se vaan niin helppoa sanoa. Onneksi niistä sormenheiluttelijoista ja päänpuistelijoista ei tarvitse piitata (helpommin sanottu kuin tehty), sillä jokainen kun kulkee omaa polkuaan ja elää omaa elämäänsä. Jokaisen surut ja ilot on siinä omassa mittakaavassa, isoja tai pieniä. Kyllä, olen myös sitä mieltä, että toisille on annettu aivan liian suuri taakka kannettavaksi, eikä siitä kuulu selvitä ilman toisten apua, mutta elämän epäreiluus on jo ihan toinen aihe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuri nyt aurinko paistelee mulle ja viihdyn ihan hyvin minuna. Toki välillä tulee huonoja päiviä, se kuuluu asiaan, eihän ne kivat päivät tuntuisi muuten miltään. Lasten kanssa ollessani löydän itsestäni vieläkin enemmän eri tunteiden vivahteita, tavalliset päivätkin ovat välillä supertunteellisia, viisari värähtelee huolella, rakkaudenpuuskasta raivoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vielä kun itse aina muistaisi pitää mielessä, että ei ikinä lähde arvostelemaan muita. Lopputuloksemme on: jokaisella on oikeus olla juuri sellaisessa mielentilassa kuin on – eikä kukaan toinen saisi vähätellä sitä.

Ps. seuraavaksi on ihan pakko kuunnella Olavi Uusivirran ”nuori ja kaunis” <3

-Maj

13 Comments

  1. Heippa,

    näitä asioita olen itsekin pohdiskellut lähiaikoina ja kirjoitellutkin niistä aika paljon blogissa. Ja totta puhut, kaikilla on oikeus tuntea kuten tuntee, eikä kenelläkään ole siihen mitään sanavaltaa.

    Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua <3

    Vastaa
  2. NooraH/Nolibre 1.7.2016

    Voi Maj! <3 Nyt iski ja kovaa tämän hetken tunteeseeni. Lohdutti todella paljon juuri tätä hetkeäni. Sain yliopistopaikan tänään ja sain tietenkin monia onnitteluita läheisiltäni. Tuntuu että ovat iloisempia kuin minä. Ikävä kyllä mulla edelliset kokemukset kirvoittaa myös muunlaisia tunteita, vaikka tietysti olen myös iloinen paikasta. Mutta niinkuin sanoit, mieli on monimutkaisempi kuin äkkiseltä ajattelisikaan. Päätin että kirjoitan blogiini illalla tästä aiheesta. Tykkään muuten näistä sun pohdiskelevista teksteistä! Sulla on hyvä sydän.

    Vastaa
  3. inkkari 1.7.2016

    Hyvä kirjoitus. Muistetaanpa tuo asia edes tämä viikonloppu!

    Vastaa
  4. Aino 1.7.2016

    Ihana teksti ja niin totta! Kaikilla on omat taakkansa ja on ihan täysin ok tuntea kaikenlaisia tunteita. Täältäkin peukku pohdiskeluteksteille. Vaikka ollaan aivan eri elämäntilanteissa ja eri ikäisiä, aiheesi ovat todella samaistuttavia. Ihan tippa linssissä herkistellen luin sydän syrjällään-postausta ♥♥

    Vastaa
  5. Hän 1.7.2016

    Kiitos <3

    Tällä hetkellä asiat ovat lähteneet vyöryvän lumipallon lailla paisumaan ja tietysti huonompaan suuntaan.. Työttömyys (parin päivän pätkätyöt kerran kuussa on ihan buu), oman asunnon puuttuminen ja muiden nurkissa majailu, koiran sairaus ja siitä aiheutuvat kulut.. Lisäksi vuosi sitten hankittu ulkomaan matkalle lähtö parin päivän päästä, joka maksettu ja ei pysty perumaan kuluitta. Ahdistaa. Välillä en ymmärrä ihmisiä jotka pyytävät ajattelemaan valoisia puolia… Ei aina vaan jaksa yltiöpositiivisuutta tässä tämän kaiken keskellä…

    Vastaa
  6. Katja 1.7.2016

    Hyvä teksti aiheista, joita itsekin olen mietiskellyt. Luen vielä uudestaan huomenna. Nyt kysyn vain tuosta käsikorustasi, että mistä se on? 😊

    Vastaa
    • Maj 1.7.2016

      Aiii, se unohtui, rannekoru on mun ystävän Saaran itse askartelema <3

      Vastaa
  7. Erff 2.7.2016

    Harvemmin mitään kommentoin ylipäätään kenenkään blogeihin, mutta nyt tämä kirjoitus oli aika lähellä itseä. Mun ystävällä oli rakastava puoliso, työpaikka, koti, kavereita, perhe ja raha-asiat kunnossa ja silti hän teki itsemurhan. Päällisin puolin kaikki siis hyvin eikä mitään varsinaisia konkreettisia ongelmia joihin puuttua. Monesti tuli itsekin ajateltua että miksi tuo masentelee, sillähän on kaikki just niinku pitääkin. Mutta kun toisen ihmisen pään sisälle ei koskaan voi 100% päästä, tai tuntea ja kokea asioita samalla tavalla kuin toinen. Itselle pieni vastoinkäyminen voi olla toiselle niin iso, että yli ei pääse tai toisinpäin. Ainakin sen opin, etten koskaan enää kyseenalaista toisen murheita vaan siksi, että ne itsestäni tuntuvat mitättömille asioille.

    Vastaa
  8. essiliina 4.7.2016

    Ihana teksti, kiitos! Se lohdutti ainakin itseäni, joka välillä kamppailen noiden asioiden kanssa. Minulla on vakiduuni, poikaystävä, ystäviä – kaikki asiat aikalailla hyvin, mutta silti välillä jokin epämääräinen alakulo ja paha mieli vaivaa. Uskon sen tosin olevan jokin kriisivaihe ja pohdinta-aika kuka olen ja mitä elämältä haluan.
    Huvittavaa, että lukiessa esim. sinun blogiasi tulee olo, että voi kun tuon ihmisen elämä on niin täydellistä ja upeaa :D joten on toisaalta lohduttavaa ja ihanaa lukea, että sinullakin mieli kulkee välillä alamaissa, eikä kaikki suinkaan ole ruusuilla tanssimista koko ajan.
    p.s Kiitos ihanasta blogistasi, jota olen lukenut montamonta vuotta, tämä taisi kuitenkin olla ensimmäinen kommenttini. :)

    Vastaa
  9. Satu 7.7.2016

    ❤️

    Vastaa
  10. Neiti kesäheinä 8.7.2016

    Ihan tosi hyvin kirjoitettu! Oon aatellu samoja asioita, mutta koskaan en oo osannut pukea niitä tällä tavoin sanoiksi! Kiitos ❤️

    Vastaa
  11. Heidi 8.7.2016

    On todella ihanaa kun kirjoitat myös näitä pohdiskelevia ja ehkä aika henkilökohtaistakin tekstejä. Silti paljastamatta liikaa, siis itsesi kannalta. Tulee ihan tunne että olisipa kiva tutustua suhun -just sellaisena kun olet hyvine ja huonoinesi. Kuten joku kirjoitti; sulla on hyvä sydän. Kiitos blogistasi ja halit <3

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *