Perinteinen pistetaulukko on tehnyt paluun! Keittiön seinään on ripustettu piiitkään tauon jälkeen A4, jossa on Rebekalle ja Samuelille omat ”lokerot”, joihin kertyy heidän kilteistä teoistaan pisteitä eli tarroja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rebekalla on neljä pistettä ja Samuelilla kaksi. Tarroja saa hyvistä teoista, esimerkiksi siitä jos auttaa vähän kotiaskareissa tai siivoaa mukisematta lelut yläkertaan – tai muuten vaan käyttäytyy hyvin yms. Aikuiset jakavat pisteitä. Samuel on kunnostautunut astianpesukoneen tyhjentämisessä, hänen hommansa on laittaa lusikat, haarukat ja veitset paikoilleen. Rebekka taas lenkittää koiraa ja kerää sillä pisteitä. Jo annettuja pisteitä ei voi ottaa pois, vaikka välillä tekisi mieli, esimerkiksi tänään kun toinen antoi kunnon litsarin toisen poskelle, niin että vedet valuivat silmistä. Hyvät teot on kuitenkin jo tehty, eikä niitä kuulu mitätöidä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sovimme, että 15:sta kertyneestä pisteestä seuraa jotain kivaa. Pääsee leffaan, kahvilaan tai muuta sellaista, mutta jokatapauksessa jotain lapselle mieluista puuhaa. Pistetaulukkoja tuli muuten printtailtua sen verran, että ne eivät ainakaan heti ole loppumassa kesken :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeksi meillä taisi olla vähän vastaavanlainen hymynaama/surunaama-taulukko kun Rebellä oli uhmaikä pahimmillaan. Muistelen, että siskoni liimaili taulukon täyteen hymynaamoja ja poisti kaikki surunaamat – ja sitten koko taulukko unohdettiin.

Katsotaan nyt kuinka kauan tämä pistehomma pyörii tällä kertaa! Tämä palkitsemishomma juolahti mieleeni yhden aivan kamalan päivän jälkeen, kun kaipasin jotain positiivista kannustinta lasten toimintaan – täällä nimittäin ajoittain joka päivä väännetään kättä lähes kaikesta, lapset keskenään – ja myös lapset vs. vanhemmat. Pyysin Miikaa lisäämään papereihin myös äidin sarakkeen, mutta hän jätti sen pois, olen kuulemma tarpeeksi kiltti ja ahkera muutenkin. Hetken mietittyään hän kuitenkin lisäsi, että ainakin mun kuuluisi olla.

Onko teillä ollut koskaan vastaavaa pistetaulukkoa, jos on, niin toimiko se? Vai onko teidän mielestänne tämä aivan hölmö ajatus? Millä systeemillä homma pyöri ja miten palkitsette lapsen vai ovatko tarrat palkinto jo sellaisenaan?

-Maj

5 Comments

  1. Kiti 13.7.2016

    Hei, kiitos hyvästä ideasta! Taidan kokeilla tätä.

    Mielestäni on hyvä ajatus, että hyvät teot huomataan/ huomioidaan ja niistä voi hyvin saada palkinnon. Lomalla 7v ja 5v yksin huomaa, että välillä sitä kaiken tappelun keskellä tulee huomanneeksi vaan ne asiat mitkä pitäisi tehdä toisin. Kuka jaksaa kuunnella aitä kun välillä tuntuu et ei itsekään jaksa kuunnella itseään :)
    Mietin et voisin ottaa mukaan myös arkisempia hyviä asioita, esim. Hampaiden oma-aloitteinen pesu, vaatteet pyykkikoriin, omat tiskit suoraan koneeseen jne.. Eli huomioisin ne ihan pienetkin jutut. Ehkä se toimii kannustimena :)

    Lupaan palata miten meillä meni ja lisäksi seurata/kysyä miten teillä meni. Jotenkin sitä kokee et kyllä arki ja rytmit on hyväksi meille kaikille :) ja palkinnot voisi olla juuri jotain kivaa yhdessä tehtävää, niin et lapsi saa päättää..

    Ihanaa kesää!

    Vastaa
  2. Juuli 13.7.2016

    Meillä oli pienenä tollanen rastitaulukko. Yks rasti oli 1markka ja euroaikana sitte 20snt. Rastin sai esim. pyykkien laitosta, tiskikoneen tyhjennyksestä, pienempien sisarusten vahtimisesta yms. Toimi erityisesti kesäsin ku halus lomareissuille vähä karkkirahaa :P

    Vastaa
  3. ambranen 13.7.2016

    Apua, hetkeksi masennuin kommentistasi, mulla on 1- ja 3-vuotiaat lapset ja melkein joka päivä tuntuu että kaikki on yhtä huudosta toiseen siirtymistä, ja olen ajatellut että kyllä tämä helpottaa kun lapset kasvavat, mutta eikö sittenkään?! :D Meillä on ollut tarrataulukko esikoisen ollessa n. kaksi-vuotias, mutta oli silloin vielä liian pieni ymmärtämään ideaa eikä sitten ollut kovin innostunut tarroista.

    Vastaa
    • ambranen 13.7.2016

      Tai siis en kommentistasi vaan koko tuosta kirjoituksestasi :D ja en siis aivan oikeasti… No joo :D

      Vastaa
  4. Leija 15.7.2016

    Tää on ihan loistava idea. Viime aikoina on ollut juurikin sellainen olo että minä vain valitan ja moitin lapsia, ja kyllähän ne pahojaan ovat jatkuvasti tekemässä, mutta myös niitä hyviä tekoja. Tämä voisi olla hyvä muistutin niin minulle kuin lapsillekin, että kyllä he käyttäytyäkin osaavat :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *