Kukaan ei varmasti ole voinut välttyä kuulemasta Pokemon Go-pelistä? No kyllä vaan, täälläkin pelataan Pokemon Go:ta koko perheen voimin. Koiran iltapissatuslenkit ovat muuttuneet jännittäviksi Pokemonien metsästysretkiksi. Itse fanitin pienenä Pokemoneja, mutta aika maltillisesti kuitenkin, kai ne kortit vielä jostain jemmasta löytyy ja rakettiryhmän lallatuksen sanat ovat ikuisiksi ajoiksi syöpyneet mieleeni; ”On totuus ja rakkaus raukkoja varten on tähdet ja galaksit kuningatarten…”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juttelin tänää ystävieni kanssa lasten Pokemon Go:n pelaamisesta, tulimme yhdessä siihen tulokseen, että se on ihan positiivinen ilmiö ja lapset voivat puolestamme pelata Pokemon Go:ta valvotusti – mutta ei kuitenkaan tunti tolkulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun mielestä on tosi hienoa, kun kännykään ladattava peli on saanut ihmiset (etenkin ne, jotka eivät muuten ole liikkumisesta koskaan innostuneet) kävelemään ennätyspitkiä matkoja ja ulkoilemaan. Toisaalta olen meinannut kaupungilla törmätä tyyppeihin, jotka ovat niin uppotuneita pelaamaan, että eivät seuraa yhtään mitään ympärillä tapahtuu. Oli kurja kuulla, että jengi on painanut sisälle Pikku Kakkosen puistoon nokka niin kiinni puhelimessa, että portit olivat jääneet auki. Toki siellä puhelimessa voi ihan hyvin olla auki vaikka Instagram tai mikä tahansa muu sovelluskin. Tällä kertaa kuitenkin ne portin jättäneet tyypit olivat innoissaan heiteleet Pokepalloja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peli on myös varmasti yhdistänyt ihmisiä, mekin ollaan juteltu Pokemonien ansioista ennätysmäärällä uusia ihmisiä, ihan parasta. Tässäkin asiassa on ikävä kyllä kääntöpuolensa, koukuttava peli saattaa viedä mukanaan ja läsnäoleminen kärsii. Kyllähän siinä parisuhdekin saattaa jo rakoilla, jos toinen pokettelee päivät pitkät, siis kuulostaa ehkä hassulta, mutta todellakin, se on mahdollista – vai mitä te sanotte?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä mieltä te olette tästä Pokemon-villityksestä, oletteko messissä vai eikö voisi vähempää kiinnostaa? Jos olette hurahtaneet, niin saanko kysyä, että mikä tiimi ja millä levelillä sitä ollaan menossa?

-Maj

9 Comments

  1. Tanja 26.7.2016

    Messissä pelissä ollaan oltu jenkkien julkaisupäivästä asti, ja vähän hämmensi kun siitä tulikin niin iso ilmiö :D tiesin, että siitä suosittu tulee, mutta ajattelin suosion pysyvän niiden ihmisten kesken ketkä esimerkiksi edellisiä Pokemon-generaation pelejä ovat edelleen pelanneet (itseni mukaanlukien). Itelläni pelaaminen on ehkä vähän hidastunut launchin jälkeen, tykkään lenkillä käydessäni keskittyä lenkkiin ja pelatessani istua tietokoneen ääressä paikallani, mutta minusta on superhienoa että omassakin vähän ”nörtihtävässä” kaveripiirissäni tyypit ovat innostuneet lähtemään ulos pokemonjahtiin! Puistokaljailuunkin tulee ihan uusi näkökulma pelin myötä ;) Ja hei, team mystic ftw!

    Vastaa
    • Maj 27.7.2016

      NO TEAM MYSTIC todellakin, en kestä :D Mun lenkit kans vähän meinaa kärsiä pokettelusta :/

      Vastaa
  2. Anniina 26.7.2016

    Hahaa :D Olen kyllä pelannut, mutta en ehkä nyt aivan hurahtanut. Levelillä 9 mennään ja gymillä en oo taistellut vielä ollenkaan :D Välillä meinaa mennä hermo kun poikaystävällä on peli koko ajan auki, parisuhde saattaa tosiaan kärsiä jos meno jatkuu… :D

    Vastaa
    • Maj 27.7.2016

      Mä taisteilin pari päivää sitten gymillä ekaa kertaa – ja voitto tuli heti, joten rohkeasti sinne vaan! Miikallakin on Pokemon Go, mutta se kyllä pelailee aika hillitysti. Mä veikkaan, että Miikalle on tärkeintä olla vaan askel edellä mua ja Rebeä, haha :D

      Vastaa
  3. taru 26.7.2016

    Kohtuus kaikessa… pätee tähänkin. ;)

    Vastaa
    • Maj 27.7.2016

      No todellakin, pätee useimpiin asioihin ;)

      Vastaa
  4. Maria 26.7.2016

    En ole vielä asiaan hurahtanut. Lukenut kyllä paljon ja on hiukan ristiriitaiset ajatukset. On kyllä hyvä, että ihmiset liikkuu, mutta juuri tänään kuulin ikävästä tapauksesta (joka tapahtui tutulleni), että oli onnettomuus lähellä vain sen takia kun nuori oli niin uppoutunut peliin. Joten enpä siis tiedä… Pitää miettiä uudestaan, jos lapset kyseistä sovellusta toivoo; vielä ei ole otettu asiaa esiin

    Vastaa
  5. Minna M 27.7.2016

    Team Mystic tottakai ja me mennään levelillä 20 vai 21 😂😂 Hyvä peli ja hienoa, että ne pimeissä peliluolissaankin kaiket päivät istuvat lähtevät ulos aurinkoin ja liikkumaan, me toki ollaan pihalla muutenkin aina 😂

    Vastaa
  6. Piia 27.7.2016

    Meillä peli on teinipojalla ja kyllä, hän on juuri näitä, joita onneksi tämä peli kannustaa liikkumaan. Ja ovat pikkuveljetkin päässeet mukaan! Itse en peliä tarvitse, mutta mukana olen kyselemällä.

    Ystäväni tuumasi mökkeillessään Pohjois-Karjalaisella pikkukylällä, ettei ole koskaan ennen nähnyt siellä niin paljon nuoria.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *