Yhtenä iltana olin viemessä Rebekkaa jumppatunnille ja jälleen kerran lähtö oli vaivalloista. Hänestä olisi ollut kai hauskempaa jäädä leikkimään ystävien kanssa kotiympyröihin, eikä voimisteluhommat tai siis treenaaminen kiinnostellut. Aina aikaisemmin olen kannustanut Rebeä jatkamaan jumpassa ja tsempannut lähdöissä, hän kuitenkin tulee aina iloisena ja energisenä pois treeneistä. Mielellään hän myös esittelee jumpassa opittuja liikkeitä kotona tai isovanhemmilla – ja vetää minullekin venyttelytreenejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOn silti tosi turhauttavaa maanitella toista harrastuksen pariin, kerta toisensa jälkeen. Se tavallaan tuntuu puoliksi pakottamiseltakin. Istuimme autossa matkalla treeneihin ja juttelimme. Sanoin, että nyt on sitten hyvä hetki lopettaa jumppaharrastus, jos se ei yksinkertaisesti kiinnosta tai ole tarpeeksi kivaa enää. Niin, että äiti ei halua enää tapella joka viikko siitä, lähdetäänkö jumppamaan vai ei. Sanoin, että jumpassa ei tarvitse käydä meitä vanhempia varten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERATakapenkiltä kuului heti terävä vastalause, että ei missään nimessä lopeteta jumppaa. Ei, ei, ei. Hän jatkaisi jumpassa kyllä, esiintymiset ovat niin kivoja ja leirillekin olisi mahtavaa päästä. Lähteminen vain tuntuu hankalalta ja harmittaa, kun kaverit jää pihalle leikkimään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERASovittiin kuitenkin yhdessä, että jos harrastusta jatketaan, niin treeneihin pitää lähteä reippaasti. Mietin, että kuinkakohan käy? Unohtuvatko lupaukset seuraavaan kertaan mennessä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAEi muuten unohtunut! Keskustelusta on nyt muutama viikko aikaa, ja hän on siitä lähtien reippaasti vetänyt trikoot jalkaan kaksi kertaa viikossa. Valmentajaltakin on tullut palautetta, että kaikki sujuu erittäin hyvin. Rebekka nauttii, hän tanssii ja jumppaa jatkuvasti kotosallakin, toisinaan kadullakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERALähtemisen vaikeudesta oltiin kyllä puhuttu aikaisemmin, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Kai tyttö vaan tiesi, että taitaa tuo mamma olla tällä kertaa tosissaan – ja kuulkaa, niin minä olinkin! Olin päättänyt, että ketään me ei enää ”raahata” harrastuksen pariin, mutta koska tiesin hänen nauttivan jumppaamisesta, niin en ollut luovuttanut. Ei se kyllä itsellänikään ole aina helppoa lähteä liikkeelle, mutta aina liikunnan jälkeen on ihana fiilis. Mikä meininki teillä on lasten harrastamisen kanssa? Onko kenelläkään ollut vastaavia kokemuksia ja millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet?

-Maj

8 Comments

  1. Mirtsu 25.9.2016

    Olipa helpotus lukea, kun meillä painitaan saman asian kanssa. Telinevoimisteluun lähtö on tappelua lähes joka kerta, vaikka myös meillä on ylpeä mitä on oppinut ja esittelee taitojaan jatkuvasti. Oma olo on vaan kauhea kun tuntuu että pakottaa lasta. Lähdön hetkellä olisi vaan niin kiva pelata pleikkaa, jahdata pokemoneja tai olla kavereiden kanssa. Vähän helpotti kun kuulin yhdeltä äitiltä että heillä oli tappelua kaksi vuotta lähtemisestä ja nyt lapsi ei voisi tyytyväisempi harrastuksesta olla. Kuuluu siis ilmeisesti ikään/asiaan. Meillä siis saman ikäinen lapsi kun Rebekka.

    Vastaa
    • Maj 27.9.2016

      No jep, se voi olla juurikin näin :) Meillä tuo astetta vakavampi juttutuokio tosiaan muutti tilannetta, edelleen treeneihin on lähdetty reippaasti – ja toivottavasti sama meininki jatkuisi!

      Vastaa
  2. Jr 25.9.2016

    Ihania kuvia tyttösestä!:)
    Sellaista pitäis kysyä,ku teillähän on Iidan nahkasohva, et kuinka kauan se on teillä ollut ja ootko ollut tyytyväinen laatuun?:) Entä oletko kuullut,että onkohan se samantapainen sohva, jota nykyisin myydään, yhtä hyvälaatuinen ku teillä? Meillä sohvahankinta edessä ja mieluusti nahkaisen ostais, ja ikean sellaisen raaskis ostaakin mikäli se kestää hyvännäköisenä.
    Kiitos jo etukäteen vastauksista!:)

    Vastaa
    • Maj 25.9.2016

      Haha, ihan oma se on, no ei vaan :) <3 Laatu on ollut loistava, ei yhtään mitään valittamista, nappivalinta lapsiperheelle. Uudesta mallista ja sen laadusta mulla ei kyllä ole mitään tietoa, mutta epäilisin, että hyvä sekin on :)

      Vastaa
      • Jr 25.9.2016

        Voi ei, tää kännykkä käänsi saman ikea iidaksi :D:D
        Mut kiitos pikaisesta vastauksesta!:)

        Vastaa
        • Maj 27.9.2016

          Mä hoksasin, mutta en voinut vastustaa kiusausta :*

          Vastaa
  3. Aakoo 25.9.2016

    Itse työskentelen taitoluisteluvalmentajana ja olen huomannut että varsinkin kesän jälkeen yhdellä jos toisella lapsella on vaikeuksia tulla harjoituksiin, vaikka sitten itse harjoitukset menevätkin hyvin. Veikkaan että kesän jälkeen kun ns. Normaali arki alkaa rullaamaan:päiväkoti/ koulu / kaverit niin lapset haluavat ottaa siitä kaiken ilon irti + ikäkin vaikuttaa paljon. Pääasia että lapsi tykkää harrastuksesta ja sielä on kivaa, vaikka välillä lähteminen ei ole niin helppoa. Eikä se niin nuukaa ole jos joskus kaverit vievät voiton ;)

    Vastaa
    • Maj 27.9.2016

      Varmasti se on juurikin näin! Mä oon sen verran topakkaka Rebelle, että treeneissä käydään, jos halutaan harrastaa, sillä kavereiden kanssa saa leikkiä kyllä joka päivä. Eri asia jos on jotain tosi spessua tiedossa :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *