Mulla on muutama kuva vielä jemmassa reissulta, joka kuten tavallista, alkaa tuntua jo  näin parin viikon jälkeen jotenkin kaukaiselta. Meidän lomakohteemme, Cala Bona, on pieni turistikylä Mallorcan itärannikkolla. Kävelymatkan päässä Cala Bonasta sijaitsee Cala Millor, josta löytyy vähän enemmän rafloja, kauppoja ja yöelämää. Sesonki alkaa olla lopuillaan, ja pientä syksyistä melankoliaa oli jo havaittavissa. Kaduilla oli kellastuneita lehtiä ja neulepaitaa tarvittin iltaisin. Parina päivänä satoi vähän rankemmin, mutta muuten kyllä tarkeni, merivedessä tai uima-altaalla oli ihana käydä vilvoittelemassa.

Me Idan kanssa toivottiin matkalta samoja asioita, aurinkoa ja rauhaa ja valittiinkin juuri siksi sellainen kohde, missä voitiin vaan olla, tuntematta huonoa omaatuntoa kaikista missatuista nähtävyyksistä ja mestoista. Vuokrattiin fillarit ja tutkiskeltiin lähialuetta, Cala Bonassa on kyllä nättiä, vaikka se onkin tosi perinteinen turistikylä, jossa esim. kivat ravintolat tuntuivat olevan kiven alla. Hyvän safkan ystävinä me käytettiin tosi paljon aikaa ravintoloiden metsästämiseen ja onnistuttiin löytämään pari ihan kohtuullistakin paikkaa, joiden nimiä en tietenkään kuollakseni enää muista.

Cala Bonassa oli todella paljon eläkeläisiä ja lapsiperheitä nauttimassa rauhallisesta lomasta sekä alkusyksyn miellyttävistä lämpötiloista. Toki myös sieltä harmaahapsien ja perheiden massasta löytyi muutamia poikkeuksiakin, siis meidän lisäksemme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAHymyilyttää vieläkin kun näitä kuvia plärätessäni palailin mielessäni loman tunnelmiin. Niin ihania muistoja ja tietty hauskoja hetkiä, sekä vähän kommelluksiakin. Me kaksi hilpeinä kävelemässä illalliselle, uppoutuneena kirjoihimme, laatimassa toimintasuunnitelmaa tälle syksylle, kameroiden kanssa heilumassa, huolettomina fillaroimassa. Muistan myös yhden iltapäivän, kun näpyttelin rauhassa läppäriäni, sade ropisi kattoon ja ystäväni tuhisi vieressäni päiväunilla.

Oman arjen pyörittämisestä irrottautuminen on aina tehnyt minulle hyvää, nytkin sain ajatukseni kirkkaammiksi – ja entistäkin enemmän arvostan sitä, mikä minua kotona odottaa.

-Maj

Suositellut postaukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *