*kaupallisessa yhteistyössä K-ruoka

Sain kamppiksen myötä itselleni Kauppias & 3 kokkia -kirjan, josta löytyy paljon yksinkertaisia, selkeitä, reseptejä moneen makuun. Te tiedätte, että rakastan hyvää ruokaa, vaikka en ole mikään masterchef ja tosi mielelläni annan jonkun toisen hääräillä keittiössä(ni) puolestani. Ruuanlaitto silti kuuluu, ainakin jollain tasolla, ihan jokaiseen päivään.

Asetin tänä syksynä itselleni kokkaushaasteen ja sen myötä olen testaillut uusia reseptejä. Parasta on huomata, että välillä onnistuu tekemään aivan kohtuullista ruokaa ja tajuaa, että ei tässä välttämättä sittenkään ihan toivottomia tapauksia olla. Innostun eniten kasvis- ja kalaruuista, punainen liha on hiljalleen jäänyt vähemmälle, vaikka toisinaan sitäkin syön. Näin syksyllä huomaan kaipaavani vähän tulisempaa ruokaa – ja kasviskeitot maistuvat taas superhyvälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKauppias ja 3 kokkia -kirjassa on sen verran helppoja ohjeita, että niiden testaamiseen ei ole liian suurta kynnystä. Kirja sopii mielestäni vaikka ihan esimmäiseksi keittokirjaksi, reseptejä on tosi laidasta laitaan. Kirjasta löytyy kolmen kokin eli Pertti Kallioisen, Pekka Terävän ja Aki Wahlmanin reseptejä, jotka K-kauppias Hannu Aaltonen on koonnut kirjaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKirjan jokainen resepti koostuu raaka-aineista, jotka esitellään kuvin, kurkkaahan tuosta yläpuolelta. Kaikki tarvittavat raaka-aineet löytyvät hyvin varustetuista ruokakaupoista. Selailin kirjan läpi ja innostuin tekemään perunapitsaa, se vaikutti mielenkiintoiselta, sekä myös helpolta toteuttaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPerunapizza
(1 annos pizzataikinaa)
1/2 dl oliiviöljyä
150 g savujuustoa viipaileina
300g varhaisperunaa ohuina viipaleina
50g anjovista
50 g parmesaania
1 rkl tuoretta timjamia
1/2 mieto chili viipaleina

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKauli pizzapohja noin 5 mm paksuiseksi. Laita pohjan päälle oliiviöljyä, savujuustoviipaleet, perunaviipaleet ja anjovikset. Raasta pinnalle parmesaania ja lisää timjami ja chili. Paista 250 asteissa uunissa 10 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATein pitsaa koko pellillisen, osa porukasta ei innostunut anjoviksesta, joten laitoin puoleen pellilliseen ilmakuivattua kinkkua. Timjamia en myöskään ollut muistanut ostaa, joten silmusalaatti sai toimia korvaajana, soveltaminen on aina sallittua, eikö vain?Perunat kannattaa leikata ohuiksi juustohöylällä – tai niin ainakin itse tein! Pizzasta tuli niin hyvää, olin tietysti tosi innoissani onnistumisesta ja suunnittelin tekeväni tätä toistamiseen eräälle pizzaa rakastavalle ystävälle, kunhan vain saan hänet kylään ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKirjasta löytyy muitakin kivoja reseptejä, haluaisin testata ainakin vielä vegepihviä ja grillikaalia. Rocky Roadia me voitaisiin tehdä myös pitkästä aikaa lasten kanssa. Kauppias ja 3 kokkia -kirja on tuore tapaus, sillä se ilmestyi vasta 30.9. – ja sitä saa tällä hetkellä K-citymarketeista sekä Turun Kansallisesta Kirjakaupasta, hintaan 15 euroa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAArvon myös yhden Kauppias & 3 kokkia -kirjan kaikkien tähän postaukseen 31.10. mennessä kommentoineiden kesken. Lisää inspiroivia reseptejä löytyy K-ruoan verkkosivulta ja tietty myös K-Ruoka-lehdestä. Psstt… sieltä löytyy myös vinkit hauskoihin Halloween-herkkuihin, lastenkemuissa haamubanaanit saattaisivat olla kova juttu!

Ihanaa viikonloppua toivottelee,
Maj

Alla kuvassa näette maailman parhaimman lukunurkan, joka löytyy, mistäs muualtakaan kuin lapsuudenkodistani. Rakastan tuota upottavan pehmeää tuolia, siihen voi hautautua pakoon ulkomaailmaa, vetää viltin päälle ja heittää jalat lepoasentoon rahin päälle. Tuolin takana piileksii lukuvalo, jonka loisteessa lueskelin kirjoja muun perheen jo nukkuessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATänä syksynä  olen pyrkinyt toteuttamaan ajatustani ”viltistä ja kynttilöistä”, muistatteko? Olen tarttunut kirjaan näytön tuijottamisen sijaan  – ja se on kuulkaa tehnyt hyvää, ihan kuin nukkuisinkin paljon rauhallisemmin. Ensimmäinen tänä syksynä lukemani kirja oli paljon hehkutettu, Paula Hawkinsin kirjoittama Nainen junassa -jännitysromaani. Etenin hitaasti, tuntui, että se nainen istuu siellä junassa päivätolkulla, eikä mitään tapahdu, mutta pienen alkukankeuden jälkeen lukeminen lähti luistamaan ja yllätyin positiivisesti. Kirja kertoo naisesta, joka tosiaan matkustaa päivittäin junassa samaa reittiä. Nainen seurailee elämää radan varrella, mutta yhtenä päivänä hän tekeekin järkyttävän huomion, iiks! Kirjasta ollaan tehty hiljattain elokuva, itseasiassa se pyörii parhaillaan leffateattereissa.

Cala Bonan lomalla aloitin Karita Sainion esikoiskirjan, Me emme elä samassa maailmassa kuin te, jonka juoni tempaisi mukanaan niin lujasti, että se tuli luettua loppuun melkein yhdeltä istumalta. Heti kirjan ensimmäsillä sivuilla kuvaillaan veljen kuolema, ja siitä eteenpäin tarinaa kerrotaan takautuvasti, vuorotellen siskon ja veljen näkökulmasta. Teos on synkkä, mutta se ei silti jää kalvamaan, vaan kirjan viimeisen sivun käännettyäni olo oli oudon helpottunut. Siirryinkin siitä suorilta ahmimaan seuraavaa kirjaa, summamutikassa lentokentältä ostamaani Lars Keplerin ”Tulitodistajaa”. Tulitodistaja nosti sykettäni vähän liikaakin, huh! Se alkaa todella raa’asti ja pitää kyllä otteessaan aina viimeiselle sivulle saakka. Kirja kertoo nuorisokodissa tapahtuneesta nuoren tytön julmasta murhasta. Tyttö löytyy oudossa asennossa kädet kasvoille aseteltuna ja tuntuu, että kukaan ei ole syyllinen – tai toisaalta ihan kuka tahansa voi olla syyllinen murhaan. Epäröisin ehkä vähän tarttua tähän kirjaan, jos asuisin yksin – tai no, ajoittaisin lukemisen niihin hetkiin, kun ulkona riittää vielä valoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERATulitodistaja oli niin koukuttava, että ostin kotiin päästyäni koko boksin Keplereitä, joita luin sitten tärinöissäni menemään. Nyt  olen aloittelemassa Idalta lainaamaani Mia Kankimäen kirjoittamaa, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Parin sivun perusteella en osaa vielä sanoa mitään, mutta ystävältäni kirja sai vahvan suosituksen. 

Ennen joulua ajattelin lukaista vielä ainakin Donna Dartin Jumalat juhlivat öisin, onko teille tuttu kirja? Mä sain niin hyvän myyntipuheen, että on ihan pakko lukaista. Onko teillä mielessä kirjoja, mihin kannattaisi ehdottomasti tarttua? 

-Maj

 

1 2 3 4 5 12