*kaupallisessa yhteistyössä K-ruoka

Kokoonnuimme viime viikonloppuna täällä Tampereella asuvien serkkujeni ja heidän puolisoidensa kanssa viettämään iltaa pikkujoulujen merkeissä. Kaikilla oli toiveissa rento ilta, tarjoilut hoidettiin helpoimman kautta eli perinteisellä nyyttärimeinigillä. Työviikon jälkeen halusimme päästä vain nauttimaan hyvästä seurasta, viinistä ja safkasta. Oman veljeni lisäksi tänne Tampereelle on muuttanut myös kaksi serkkupoikaani, jotka ovat keskenään veljeksiä. Meillä on vain pieni ikäero ja olemme käytännössä syntymästä asti kasvaneet yhdessä Pohjanmaalla. Onhan se ihan mielettömän ihanaa, kun omasta suvusta löytyy niin hauskoja, samanhenkisiä ja tietenkin rakkaita tyyppejä, joihin voi varmasti luottaa kaikissa asioissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATarjolla oli freesiä salaattia, poropiirakkaa, juustoja, persimonpipareita sekä muuta pientä naposteltavaa. Me Miikan kanssa toimme Pirkan parhaat -juustolajitelman, joka on muuten todella kätsy napata kaupasta mukaan, vaikka ihan matkalla illanistujaisiin. Juustojen kanssa oli myös omaa lemppariani, viikunahilloa. Pirkan Parhaat -sarjasta löytyy monenlaisia hilloja, joista esimerkiksi kirsikkahillo toimii myös loistavasti juustojen kanssa, oletteko testanneet?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERATein myös maailman helpoimpia persimonpipareita, joiden ”reseptin” löydät uusimmasta K-ruoka-lehdestä sekä myös täältä. Oma versioni reseptistä oli vielä astetta pelkistetympi, piparit maistuivat loistavilta myös persimonien, Pirkka-vuohenmaitojuuston sekä paahdettujen cashew-pähkinöiden kanssa. Astetta nirsompi miesväki nyrpisteli ensin vähän nenäänsä näille erikoisemmille pipareille, vaikka lopulta koko satsi (itseasiassa seuraavakin) katosi lautaselta. En ole itsekään aikaisemmin tajunnut oikein käyttää persimonia, mutta sehän sopii tosi moniin erilaisiin yhdistelmiin – tai ihan vaikka leivänkin päälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERALäpi koko illan naposteltiin juustoja, eikä poropiirakkakaan ehtinyt paljon pöydässä vanheta, haha, olemme nälkäistä jengiä. Ohjelmassa oli tietenkin myös perinteiset pikkujoululahjat, sekä jokainen serkku järjesti pienen ohjelmanumeron. Pikästä aikaa sai nauraa vatsansa kipeäksi, niin että tässä jo ihan kevätjuhlia odotellaan!

Juustonystäviä suosittelen kurkkaamaan kauppareissulla Pirkan Parhaat -juustolajitelman, joka pitää sisällään brieta, vuohenjuustoa, emmentalia, sinihomejuustoa ja cheddaria. Lajitelma on mielestäni kiva idea ja juustot ovat juurikin sopivan kokoisia maisteluun,

-Maj

5 Comments

  1. inkkari 1.12.2016

    Kiitos vinkeistä!

    Vastaa
  2. Tiina 1.12.2016

    Juuri tällä viikolla bongasin tuon juustosetin meidän paikallisesta k-kaupasta ja mietin heti että milloin juustoiltamat :D Kivankokoinen setti kahdellekin kun haluaa maistella monta lajia.

    Vastaa
    • Maj 5.12.2016

      No totta, ehkä tämä juustosetti periaatteessa olisi kiva just kahdelle, mutta toisaalta se oli just sopiva näihin meidän kekkereihin :)

      Vastaa
  3. Juustolajitelma testattu, ja maukkaaksi havaittu :) Kiitti vinkistä!

    Vastaa
    • Maj 5.12.2016

      Hei, ihan mahtava juttu! Tuo lajitelma on niin kätsy :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *