Myönnetään, että Mammatyylit on ehkä vähän lattea ja hölmökin nimi blogille, mutta se on mun omaa huumoria. Samalla tavalla kun mun läheisimmät ystävät kutsuu mua muoriksi, sekin on vitsi – ja silaus ehtaa rakkautta. Yksi ystävistäni kyllä sanoi, että ihan jo pelkästään mamma-sana saa hänessä aikaan lievän oksennusreaktion, mutta silti hän seuraa Mammatyylit-blogia ;) Mammatyylit on siis toinen kirjoittamani blogi tai palsta, kuinka vain.

Mammatyylit-blogin ajatuksena on tuoda esiin erilaisten äitien ja heidän lastensa tyylejä. Halusin näyttää, että ei ole edes olemassa mitään yhtä mammatyyliä, mihin kaikki äidit voisi kategorisoida. Äidit on cooleja, äidit on mun idoleita, äidit on yksilöitä. Mammatyyleissä on nähty kaikkea laidasta laitaan. Äitejä, jotka pukeutuvat urhellisesti, rennosti, tavallisesti, naisellisesti, klassisesti, rokahtavasti, ekologisesti…

Mun kameran edessä on usein naisia, jotka sanovat, että heillä ei ole mitään omaa tyyliä. He ovat kuulemma vain aivan tavallisia. Jokaisella meistä on tyyli, ja ihan jokainen meistä on omanlaisensa. Ajattelin erilaisia tyylejä esittelevän blogin olevan inspiroiva ja tosiaan idis on siinä, että kaikki blogiin kuvattavat & haastateltavat ovat äitejä – tai odottajia. Pari isääkin on joukkoon saatu ja toivottavasti saadaan joskus vielä lisääkin, ainakin Esko Kyrö on lupautunut tulemaan kameran eteen, terveisiä vaan :D

Ensin Mammatyylit-postauksia oli satunnaisesti vain täällä Magicpoksissa, suostuttelin kuvattavakseni ystäviä ja tuttujani. Mammatyylit muutti myöhemmin omalle alustalleen syksyllä 2014 – ja siitä asti sinne on viikoittain ilmestynyt postauksia, joissa on aina uusi tyyppi kertomassa tyylistään. Onhan se ihan kreisiä, että olen kuvannut yli 100 äitiä blogiin, SATA, voitteko kuvitella? Lisäksi olen kirjoitellut blogiin muutamia muitakin postauksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAAlkusyksystä kuvatut Janika ja Vili.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAKaksi edellistä kuvaa ovat tänään julkaistusta postauksesta napattu. Kaisulla ja hänen lapsillaan on inspiroiva tyyli, vaikka Kaisu sanookin vetävänsä joka päivä jalkaan legginsit ja tällä hetkellä niiden päälle vielä jotain muutakin, että tarkenee. Lasten kanssa touhutessa mukavuus menee usein edelle pukeutumisasioissa – ei toki ihan kaikilla, mutta ainakin useimmilla äideillä, ainakin oman kokemukseni mukaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMammatyylit  kävi nvierailulla tänä syksynä kotikaupungissani Ylivieskassa. Syksy oli juuri parhaimmillaan ja Jasper innoistui heittelemään lehtiä. Pojan äiti, Tintti, oli ihan mielettömän upea tyyppi. Istuskeltiin kylän ainoassa kahvilassa tuntitolkulla höpöttelemässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAViime viikolla pyörähti käyntiin uusi ”Mitä kuuluu nyt?” -postaussarja, jossa päästään kurkkaamaan blogissa aikaisemmin raskausajan tyylistään kertoneiden (ex-)odottajien kuulumisia synnytyksen jälkeen. Sujuiko kaikki kuten etukäteen oli suunniteltu? Millaista arki äitinä on, tuliko yllätyksiä – ja miten on äidin ja lapsen tyyliasioiden laita? Kuvan kaunis Jannina suostui pienen Noel-poikansa kanssa tulemaan sarjan pilottipostaukseen ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERATalvi on vähän haastellisempaa aikaa kuvata, mutta toistaiseksi urheita äitejä on riittänyt. Saapa nähdä miten käy tänä talvena? Ehkä mun täytyy jatkossa mietiskellä jotain sisäkuvaspaikkoja, jotka ovat kyllä tiukassa. Tässä viime talvena otetussa kuvassa söpöilevän Tessan äiti, Annika, kertoi hurahteneensa lastenvaatteisiin ihan totaalisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAYstäväni Eve ja Inna uhmasivat pakkasta Mammatyylien kuvauksissa viime tammikuussa. Omatkin näppini olivat niin kohmeessa, hyvä kun sain kameran nappia painettua. Saatiin kaikista haasteista huolimatta ihanat kuvat aikaiseksi.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAVälillä olen onnistunut saamaan myös odottajia kameran eteen! Mammatyylien Raskautesti-postauksissa haastateltava vastailee 10 kysymykseen ja yhteen extra-kysymykseen, jonka edellinen odottaja on heittänyt ilmoille. Toivoisin saavani enemmänkin odottajia kuvattavakseni, eli jos satut olemaan raskaana niin rohkeasti vaan viestiä tännepäin? Kurkkaa tästä, mitä Julia vastasi kysymyksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA maiju2 OLYMPUS DIGITAL CAMERAMammatyyleissä on myös nähty useampiakin bloggaavia äitejä vieraana, ensimmäisessä kuvassa hymyilee Modernisti Kodikas -blogin kirjoittajan, Kertun, ihastuttava tytär. Toisesta kuvasta voi bongata superhauskasta Asikaine-blogista tutun  Maijun esikoisensa kanssa ja tässä yllä on Minishow-blogin kirjoittajan, Melinan suloinen Minea-tytär.

OLYMPUS DIGITAL CAMERARepekka ja Lilja innostuivat tulemaan Mammatyyleihin viime syksynä.

Mammatyyleillä on jo ihan kivasti lukijoita ja blogi jatkuu samalla tahdilla & samanlaisena ainakin tämän vuoden loppuun saakka. Toivoisin saavani postaus- ja kehitysidiksiä teiltä?  Facebookissa ja Instagramissa voi myöskin seurailla Mammatyylejä – ja toisinaan laitan sitä kautta superkiireisiä hakuja kuvattaville ja muutamia arvontojakin somen puolella on ollut. Aika moni kyselee, että mikä juttu tämä Mammatyylit oikein on – ja millä perusteella kuvattavat valitaan, miten kuvattavaksi pääsee, maksaako se jne..? Tästä alta löytyy infoa ja kysyä voi aina.

Mammatyylit
Blogi, johon ilmestyy viikottain postaus, ja jokaisessa postauksessa esitelläään yhden äidin ja tämän lapsien tyyliä. Mukana myös odottajien tyylistä kertovia postauksia, jotka löytyvät ”Mammatyylien raskaustesti” -tägin alta, sekä uusi ”Mitä kuuluu nyt?”-postaussarja, jossa aikaisemmin blogissa vierailleet (ex)odottajat kertovat tyyli- ja muitakin kuulumisiaan vauvan syntymän jälkeen.
– Mukaan voi hakea kuka tahansa äiti tai odottaja, mitään ala- tai yläikärajaa ei ole. Toivon myös, että kaikki kuvattavan lapset (tai vaikka lapsenlapset) ovat messissä kuvauksissa.
– Mukaan voi hakea laittamalla minulle lyhyen sähköpostiviestin kuvan kera tai jos tuntuu helpommalta, niin Mammatyylien Instagramin tai Facebookin kautta voi myös ilmoittautua messiin.
– Sovitaan kuvaustreffit ja kuvien ottamisen jälkeen teen puolisen tuntia kestävän haastiksen. Koko settiin kannattaa varata aikaa ainakin se tunti. Kuvaan yleensä Tampereen keskustan läheisyydessä, joskus poikkeuksellisesti myös Helsingissä – tai missä satun olemaan liikenteessä, näistä ilmoitttelen yleensä somessa.
– Kuvattava ei saa korvausta, eikä kuvaaminen maksa mitään.
– Kuvattava saa käyttää hänestä (ja lapsista) otettuja kuvia omiin tarkoituksiin, perhealbumit, some ym.
– Kuvattava suostuu siihen, että kuvat tulevat olemaan esillä Mammatyylit-blogissa, sosiaalisessa mediassa ja mahdollisesti täällä Magicpoksissa. Jos haluaisin käyttää kuvia johonkin muuhun, niin kysyn luvan erikseen.

Kuulostipa nyt kamalan viralliselta, ihan rennolla meiningillä täällä kuitenkin oikeasti ollaan! Mammatyylit-treffeillä käytännössä kuvaillaan ja sit höpötellään tyylistä ja kuulumisista. Mitä mieltä jo kuvattavanani olleet ovat, millaisia fiiliksiä teille on jäänyt kuvaustilanteesta? Laittakaa toki viestiä kommenttiboksiin, niin muutkin saavat tietää!

Eli jos olet a) äiti tai b) odotat vauvaa  – etkä ole vielä ollut kuvissa, niin äkkiä viestiä mulle!

-Maj

10 Comments

  1. Äiti 8.11.2016

    Voi miten ihana kuva pojasta syksyiten lehtien kera!

    Vastaa
    • Maj 14.11.2016

      No kiitos, munkin mielestä tuo on ihanan syksyinen kuva :)

      Vastaa
  2. Katja 9.11.2016

    Oli niin kivaa olla kuvattavanasi, että olen meinannut laittaa viestiä uudemman kerran. Oma tyyli on kahdessa vuodessa muuttunut niin paljon ja nyt meitä tyttöjä olisi kolme kahden sijaan, mutta ajattelin että jos et halua kerran jo olleita? :)

    Vastaa
    • Maj 14.11.2016

      Moikka Katja! Kyllä mun mielestä olisi ihan hauskaa kuvata uudelleen jo joskus aikaisemmin Mammatyyleissä vierailleita tyyppejä. Katsotaan vaikka kuvaustreffejä johonkin sopivaan väliin?

      Vastaa
  3. Melina 9.11.2016

    Ihana mammatyylit, ja sun kuvat on aina niin <3

    Vastaa
    • Maj 14.11.2016

      Eikä Melina, niin kiva, kun jätit kommenttia ja kiitos superpaljon, oon otettu :) <3

      Vastaa
  4. veramarika 10.11.2016

    No voi apua! Mä voisin tulla, mulla 2 poikaa, mut ollaan vähän tylsiä ulkopukeutujia – minä myös! Piti laittaa jo kesällä viestiä, mutta sillo kuopuksella oli koliikki. Mä makustelen vielä vähän, mut nyt oon jo sanonu ääneen tän! Mä ainakin tykkään Mammatyyleistä, mielenkiintoista kattella muitten tyylejä ja inspiroitua!

    Vastaa
    • Maj 10.11.2016

      No vitsit, laita vaan viestiä, kun oot kerännyt tarpeeksi rohkeutta :D No höpöhöpö, koska meillä on treffit?

      Vastaa
  5. Iina / MouMou 11.11.2016

    Oli kiva kokemus olla kuvattavanasi. Voin suositella, ei yhtään tylsää tai tiukkapipoista menoa. ;) <3

    Vastaa
    • Maj 14.11.2016

      JEEE! Kiitos Iina, ihana kun laitoit kommenttia ja jaoit Facessa <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *