Tänä vuonna pukisin tai siis puenkin pikkujouluihin perinteisen pikkumustan sijaan kuulkaas housut. Omat suosikkipöksyni ovat ohutta, sellaista tuulessa lepattavaa kangasta tai sitten ah, niin ihanaa ja nyt niin trendikästä samettia. Eniten kiinnostaa porkkananmalliset cropatut housut, culottes-mittaiset tai sitten kokonaan leveät pöksyt. Varmin värivalinta on tietysti aina musta, mutta aika spessut olisivat vaikka jotkut metallinhohtoisetkin pöksyt. Yläosana toimii kauniisti laskeutuva paitis, spagettiolkaintoppi, jakku tai jos haluaa ottaa rennommin, niin miksei neulekin?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlen superihastunut tähän trumpettihihaiseen valkoiseen paitaani ja Samsoen liehulahjepöksyjä olen käyttänyt syksystä saakka enemmän kuin mitään muita housujani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAPaita – Selected Femme
Housut – Samsøe & Samsøe
Kengät – Mango
Laukku – LV

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMahtavaa kun housut voivat olla nätit ja samalla nii-iiiiin mukavat. Nämä omani eivät ainakaan kiristä tai purista mistään kohdasta. Pystyy vetelemään siis pikkujouluherkkuja ihan surutta, tarvittaessa paidan helmankin saa helposti sujautettua väljän vyötärönauhan alle. Tähän asuun lisäisin juhlafiilistä tuomaan vielä yksinkertaisen kaulakorun, kauniin sävyisen kynsilakan ja sipauksen huulipunaa.

-Maj

9 Comments

  1. inkkari 15.11.2016

    Voi ku tuommonen asu sopis pullerollekkin. Tosi kaunis.
    Ehkäpä ens jouluna :)

    Vastaa
  2. Henna 16.11.2016

    Näytät ihanalta!

    Vastaa
    • Maj 16.11.2016

      No hei mää en niinku näytä ihanalta, vaan mää oon sisältä ihana. :DDDDDDD Sä olet <3

      Vastaa
  3. ida365 16.11.2016

    No ootpa kaunis, ihana bebe! <3

    Vastaa
    • Maj 17.11.2016

      Mä hyllytin ihana-sanan, niin en tiedä mitä voisin sit sanoo? Kiitos, kaunokainen :D

      Vastaa
  4. Sara // housefive 16.11.2016

    Mulle tuli just kokeiluun cropatut korkeavyötäröiset porkkanahousut ja tuollaiset wide legit ja siinä missä cropatut oli ihanat niin wide legit näytti mun kurveilla ihan pöhköiltä. Sulle sopii niin hyvin ja sun blogista innostuneena ne tilasinkin sovitettavaksi heh :D mut onneksi nuo toiset on ihanat ja olin ajatellut niiden kaveriksi juurikin samettista spagettiolkain toppia pikkujouluiksi :) sun asut on kyllä niin hyviä!

    Vastaa
    • Maj 17.11.2016

      Aivan, mutta nytpä nekin tuli testattua, eikä tartte enempää miettiä, joten porkkanoilla mennään!? Samettinen toppi kuulostaa aika täydelliseltä. Ja kiitos niin paljon, mukavia pikkujouluja ;) <3

      Vastaa
  5. Paulina 18.11.2016

    Upea sinä!!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *