Se on beibet maanantai ja aloitetaanpa tämä viikko mukavasti, mitäs jos vaikka nauretaan tänään vähän mulle? Totta puhuen, itsellensä on ihan hyvä osata nauraa, etenkin jos pitää blogia. Minusta löytyy internetin syövereistä monta kamalaa kuvaa, todella monta hirvittävää asuviritystä ja kaikenlaista tekstiäkin sitä on tullut tuotettua, voi apua. En edes osaa nimetä yhtä hirvittävintä asuani, niitä on niin paljon. Yksi moka on kuitenkin mielestäni ylitse muiden ja se on hiusten värjääminen vaaleiksi. Alunperin haaveilin luonnollisesta hiusväristäni, mutta en oikein tiedä, mitä siinä sitten oikein tapahtui. Kesällä 2013 olin 28-vuotias ja ilmeisesti keskellä pahinta ikäkriisiä. Olin monessa mielessä vähän hukassa, etsin omaa tyyliäni kokeilemalla vähän ihan kaikkea, enkä oikein viihtynyt missään. Tein tuona aikana ehkä eniten hutiostoksia, mitä olen koskaan tehnyt. Myöhemmin lakkasin vaan yrittämästä liikaa ja tajusin, että ainakaan vaaleahiuksisena ei ollut hyvä olla.
Ensimmäinen vaalennus takana ja olin tosi tyytyväinen. Hiukset olivat päältä vähän vaaleammat, kevyesti oranssit. Kun olisinkin tajunnut jättää koko leikin vaikka tähän näin.
Tai tähän? Hiuksia sävytettiin ja lyhennettiin, innostuin niin kovasti, minusta tulee blondi! Tulen näyttämään todella luonnolliselta ja raikkaalta, jee!
Syksy ja keltaisten hiusten aikakausi starttasi, se kesti itseasiassa yllättävän pitkään. Tässä hiusten väritilanne ei missään nimessä ole pahimmillaan. Koko ongelman ydin oli kai se, että hiukseni taittavat niin paljon punaiseen, että viileää vaaleutta ei ole kovin helppo saavuttaa – tai ainakin sen ylläpitäminen on vähintäänkin haastavaa.
Suurimman osan aikaa hiukseni olivat oranssit. Vaalea väri sai piirteeni katoamaan ja ihoni näyttämään todella oudon väriseltä. En melkein edes tunnista itseäni tästä kuvasta. Ei muuten sitten puhuta tästä asusta yhtään mitään.
Kesällä 2014 hiukseni olivat varmaan kaikista vaaleimmillaan, ei toimi. Ei vaan yksinkertaisesti toimi. Hopeashampoota kului ja samoin taittoväriä.
Oranssi on uusi musta. Kaunis päivetyskin näytti oranssilta, koska hiukset. Tässä kohtaa aloin jo haaveilla tummemmasta väristä ja hiukset olivat saaneet jo värikäsittelynkin, mutta aurinko teki tepposensa.
Sekin piti varmaan vaan kokeilla, ihan vain voidakseni todeta, että ei enää ikinä. Ei kai kukaan voi olla sitä mieltä, että vaalea oli parempi, eihän? Haluatteko minun kaivelevan arkistoista ne kaikista hirveimmät asutkin?
-Maj
Fiilistelin jo tänään alustavasti joulukorttikuvia, mahdollisesti päädyn ottamaan ne vaan jossain meillä sisällä, ihan kuten edellisinäkin jouluina. Tietenki viime tipassa kiikutan ne postiin, kuten tapoihini kuuluu. Muutamille sukulaisille ja tutuille lähetellään lasten kuvalla varustettu kortti – ja Rebekka halusi myös askarrella jotain pientä, minkä voi sujauttaa kuoreen mukaan. Aika moni ammattikuvaajakin tekee joulukorttikuvauksia, oletteko vieneet lapsianne kuvattavaksi tai vasta menossa?
Viikonloppu on mennyt nopeasti ja ihan supermukavasti. Perjantaina vietettiin railakkaita pikkiksiä serkkuporukalla, kun äitini ja tätini ottivat lapset yökylään. Eilinen meni huilaillessa ja tänään ollaankin sitten suhailtu koko päivä ympäriinsä, ohjelmassa on ollut paljon treenejä (futista, jumppaa, lenkkiä + kuntosalia) sekä yhdet synttärit ja ostosreissu. Mutsia ja tätiäkin ehdittiin siinä sivussa myös vähän kyyditä ja kestitä.
Rebekalla on muuten päällä näissä kuvissa aikaisemmin tällä viikolla esittelemäni neuletakki ja paita, molemmat Mangosta. Unohdin myös kertoa, että työhuoneen seinät sain maalia pintaansa, ja niin se homma vaan etenee, jee! Kai sielläkin odotellaan jo ensi viikkoa alkavaksi, etenkin torstaita saapuvaksi. Vitsit, eka joulukalenterin luukku, se oli joskus aikoinaan iso juttu itsellenikin. Onko teillä joulukalenterit hankittu, itselle vai lapsille? Mihin päädyitte?