Nyt on taas joulu taputeltu, siinä missä toiset alkaa odottamaan jo seuraavaa, niin toiset huokaisevat helpotuksesta. Meidän joulu sujui kaikin puolin kivasti ja ihanasti, mun puolesta se olisi vielä voinut jatkuakin. Tänään kuitenkin ajeltiin kotiin Tampereelle ja suunnittelin, että huomenna pidetään lasten kanssa pyjamapäivä, kun aikaisemmin ei vielä ole ehditty.

Jouluruokaa on lapattu napoihin niin huolella, että varmasti aloitan ensi vuoden herkuttomalla kuukaudella, ehkä tipatonkin voisi olla kohdillaan, who’s with me? Kuntosalit on muuten aina tammikuussa täynnä porukkaa, itsekin lupauduin jo puolittain perjantaiaamuna kuudelta ilmestymään uimahallille ystäväni seuraksi, voi apua.

Vähän epäilen tämän olleen viimeinen joulu, kun Rebekka uskoo joulupukkiin. Nytkin olin huomaavinani pientä epäröintiä pukin aitoudesta, mutta selvästi hän halusi vielä uskoa joulupukin olemassaoloon, kai joulu on sillä tavalla vähän taianomaisempi?

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *