Tämä vuosi alkaa olla lopuillaan ja näin jälkikäteen katsottuna minulle on jälleen tapahtunut valtavasti asioita. Olen tainnut joka vuosi tehdä pientä koontia (blogi)vuodesta, osittain ihan itseänikin varten, sillä on hauska palata ajassa taaksepäin muistelemaan, mistä kaikesta sitä onkaan tullut kirjoiteltua. Mitkä asiat kiinnostivat, mistä innostuin – ja mikä teitä kiinnosti?

Siinä missä vuosi 2015 tuntui raskaalta, niin tämä vuosi on ollut aika neutraali. Kuvailisin vuotta 2016 välivuodeksi, asiat on sujuneet kivasti, vaikka välillä uin syvissä vesissä, niin en käynyt lähelläkään pohjaa. Omassa elämässäni olen mennyt vauhdikkaan tasaisesti eteenpäin, vaikka lähipiirissäni muutosten tuulet ovat puhaltaneet – ihan jokaisesta ilmansuunnasta. Minulla ja meillä on kaikki hyvin ja lähden luottavaisin fiiliksin uuteen vuoteen. Jos ajatellaan vähän isommassa mittakaavassa, niin maailman tulevaisuus huolettaa kyllä, vuoden aikana on ihan liikaa isoja, surullisia juttuja, mutta tapanani ei ole niitä täällä blogissa pohdiskella.

Tammikuu 2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA tammi3 OLYMPUS DIGITAL CAMERA tammi5 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tammikuussa oli pakkasta oikein kunnolla, muistan kun olin lähdössä loppiaisen tienoilla Gugguun kuvauksiin, niin ensimmäistä kertaa ikinä meidän auto ei käynnistynyt, koska oli niii-iin kylmä! Pakkasesta huolimatta me ulkoiltiin paljon, retkeiltiin, pulkkailtiin ja luisteltiin! Kirjoitin ajatuksiani harmaasta arjestani, joka tuntui vihdoinkin helpottuvan. Kirjoittelin teidän toivomanne Rebekan ja Samuelin tyyli & vaatekaappi -postaukset, joista tuli tosi kivaa palautetta. Kovat pakkaset ja kaikenlainen arkinen touhuaminen ovat jääneet mieleeni päälimmäisenä tammikuusta.

Helmikuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helmikuussa olin energinen ja suorastaan puhkuin sisustusintoa, olkkari sai uutta ilmettä, kun sinne ostettiin uusi pöytä ja matto, halusin saada tähän asuntoon edes jotain valmiiksi. Tuskailin työhuoneen tilannetta – ja mitä vielä, ei mennyt edes vuotta kun sain jotain aikaiseksi, itseasiassa 10 kuukautta. Kävin Jyväskylässä kuvailemassa äitejä Mammatyyleihin ja lähdin takaisin Tampereella kameran muistikortti pullollaan ihania kuvia. Kirjoitin siitä, miltä tuntuu vanheta (lempiaiheeni) ja pohdiskelin työasioitakin. Helmikuun lopussa pakkailin bikineitä matkalaukkuun, sillä olimme lähdössä Hennan kanssa reissuun.

Maaliskuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voihan Krabi, me saatiin nauttia lomasta ja lämmöstä Hennan kanssa viikon verran ihan kahdestaan. Seikkailtiin saarilla, pelästyttiin jättiliskoa ja käytiin vähän kiipeilemässä Phra Nangissa. Ihmeteltiin elämää, istuskeltiin Ao Nangin rannalla auringon laskiessa ja kipattiin Turusta tuotua skumppaa Hennan synttäreiden kunniaksi.
Synttäreiden juhlinta jatkui kotona, sillä Rebekka ja Samuel ovat molemmat syntyneet maaliskuussa, joten pääsin järkkäilemään kekkereitä. Samuel sai haluamansa lentsikka-synttärit ja Rebellä oli prinsessasynttärit, joiden kohokohta oli tietenkin Juhlaprinsessan eli Tuhkimon vierailu. Maaliskuussa saimme siskoni porukan kylään, lapset askartelivat kauniita vitsoja ja kävivät virpomassa. Pääsiäiseksi me hurautettiin Rukalle, vanhempieni mökille. Lasketteluharjoitukset sujuivat, mutta eivät kuitenkaan ihan mutkitta. Ilmoilla oli uhmaa, sairastelua, räntäsadetta ja yksi kirkkokin paloi. Kotimatkalla jo vähän nauratti ja totesin, että aina ei voi mennä putkeen – vaikka kuinka yrittäisi.

Huhtikuu

huhti1 huhti2 huhti3 huhti4 huhti5 huhti6 huhti7 huhti8 huhti9

Huhtikuu oli vähän sekava kuukausi, säntäilin vähän sinne tänne. Miika lähti Saksaan työmatkalle pariksi viikoksi – ja kuten tapana on ollut, minä tulin hänen lähtönsä jälkeen heti kipeäksi. Kuumeeni kohosi huikean korkealla, tuli vähän ikävää niin äitiä, kuin Miikaakin. Mistään vakavasta ei ollut kyse, tervehdyin ja aloin iloita keväästä. Sain  vihdoinkin laittaa toppatakit varastoon ja kaivaa lenkkarit esiin. Nautittiin talven jälkeen ihan ensimmäistä kertaa Idan kanssa aamiaista meidän terassilla ja voi vitsit mikä fiilis! Emmi vei minut Rauhaniemen Kansankylpylään pulikoimaan ja se oli niin ainutlaatuinen kokemus, että jäin tietenkin heti auttamattomasti koukkuun. Järkkäsimme tamperelaisten mimmien kanssa INCH” Storessa blogikirppiksen, meillä oli niin hauska päivä ja porukkaakin riitti. Vinkkasin myös kestävästä meikkipohjasta, jota edelleenkin käytän.

Kirjoitin Leikittäiskö Prinsessaa -postauksen, jossa mietiskelin millaisia valintoja sitä tuleekaan tehtyä suojellakseen lastaan mahdolliselta kiusaamiselta – ja te osallistuitte myös kivasti keskusteluun. Mietin tosi paljon muutenkin lasten juttuja, kasvua ja kehitystä, joten kirjoitin heidän kuulumisiaan tännekin. Shoppailin innostuneena kevät- sekä kesävaatteita ja fiilistelin myöskin lasten pukeutumista tavallista enemmän. Minulla oli kevättä rinnassa niin sanotusti, ajatukseni pyörivät jo ihan kesässä sekä lähestyvässä lomareissussa.

-Maj

Suositellut postaukset

4 Comments

  1. Rena 21.12.2016

    Love the wonderful winter pictures! I see you do enjoy winter!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  2. Milla 22.12.2016

    <3

    Vastaa
  3. inkkari 22.12.2016

    Innolla odotan jatkoa!

    Vastaa
  4. Esteri 23.12.2016

    Voi näinkö sitä on taas vuosi kulunut, kauhean nopeasti! Ihana kertaus lueskella ja fiilistelin jo ajatuksella, että jee, tuo (tammi-helmi-maalis..) onkin kohta edessä ja miten IHANAA on kun mennään taas valoisaa ja lämmintä vuodenaikaa kohti!! Kohta saa taas syödä terassilla!! :D Ihanaa loppuvuotta teille!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *