Vaaleanpunainen on ehdottomasti yksi tämän kevään hittiväreistä ja sitä näkyy nyt jokapuolella. Olen aina enemmän ja vähemmän salaa rakastanut vaaleanpunaisia asioita, vaatteita, sisustusjuttuja ja oikeastaan vähän kaikkea. Sain ehkä lievän yliannostuksen tätä hempeää väriä vuonna 2007, jolloin puolet omistamistani vaatteista oli vaaleanpunaisia, takkeja myöten. Erosin samoihin aikoihin silloisesta poikaystävästäni, muutin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja halusin hankkia ensimmäiseen omaan kotiini vaaleanpunaista – ja paljon! :D

Juuri nyt vaaleanpunainen näyttää vaatteissa ja asusteissa taas niin raikkaalta. Yritän olla tekemättä samaa virhettä kuin silloin 2007 eli pyrin maltillisuuteen, mika ei ole mitenkään ominaista itselleni. Omistan jo nyt vaaleanpunaisia huppareita ja yhdet tennaritkin.

cos_lastenvaatteet1cos_lastenvaatteet2
Oli pakko ostaa tämä, Rebekalle! Kyllä, tietenkin kyselin, että josko samanlaista löytyisi aikuistenkin puolelta, mutta turhaan. Collegemekko on muutenkin niin huippuvaate – se näyttäisi niin kivalta paljaiden säärien ja valkoisten lenkkareiden kanssa. Olemme ystäväni kanssa tuloksetta (jo varmaan vuoden) metsästäneet sitä täydellisen harmaansävyistä collegemekkoa tuloksetta.

cos_lastenvaatteet3
Pysypä siinä sitten maltillisena kurkatessasi tuonne COSin verkkokauppaan, sieltä löytyy nimittäin vaikka mitä ihanaa vaaleanpunaista pikkutytöille – ja tietenkin osa vaatteista on varustettu ale-merkinnöin, hitsi vie. Tykkään muutenkin tosi paljon merkin lastenvaatteista, niissä on hauskat leikkaukset ja jokaisessa on aina joku pieni juju, hauska leikkaus, kiva kuosi tms. COSin lastenvaatteet loppuu kokoon 6-8Y – se vielä menee Rebekalle, eli viimeisiä viedään nyt.

cos_kids61. Top with ruche detail, 20e 2. Dress with rounded skirt, 39e 3. Scalloped hem top, 13e  4. Wool pom hat, 17e

cos_lastenvaatteet4
Vinkatkaahan mulle jos onnistutte bongaamaan jotain vastaavaa aikuisten koossa, sillä  vaaleanpunainen collegemekko olisi kieltämättä täydellinen itsellekin kevääksi, mitä sanotte?

-Maj

7 Comments

  1. Annik 27.1.2017

    Voi ei, toivottavasti vielä löydät, sillä tse löysin juurikin vaaleanpunaisen collegemekon ja vieläpä COS:lta! Valitettavasti niitä tuskin enää on myynnissä, kun bongasin sen joulun jälkeen aleista huimalla -70% tagilla eli hintakaan ei jäänyt kuin 15€!!! Oon täysin ihastunut siihen ja sopii myös talveen paksujen sukkisten ja pitkän rennon villatakin kanssa.

    Vastaa
    • Maj 27.1.2017

      No todellakin voi ei, tätä mä en välttämättä olis halunnut kuulla :D No ei vaan, mahtava löytö! :)

      Vastaa
  2. Annahoo 27.1.2017

    Jep, itse ostin samaisen vaaleanpunaisen collegemekon, kun COS:n ale alkoi ennen joulua. Se on ihana! Menee talvella paksujen sukkisteb, legginsien tai pillifarkkujen kanssa ja kesällä sitten paljailla säärillä.

    Vastaa
    • Maj 27.1.2017

      Miks mulla on menny koko mekko ihan ohi! :”””””(

      Vastaa
  3. Iip 27.1.2017

    Kannattaa seurailla suomalaista R-Collection merkkiä, en tiedä onko just nyt, mutta joskus oon nähnyt samantyylisiä kolitsimekkoja heillä. Ja: superlaadukasta – en käytä nyppäääntyneitä vaatteita mutta käytän äidin ja isoäidin vanhoja R-collectionin kolitseja edelleen. Kestää siis käyttöä ja vaatteet ihanan ajattomia!!

    Vastaa
  4. Enni 27.1.2017

    Sanoisin että JOO! Sisustuksessa olen pikku hiljaa huomannut siirtyväni vaaleanpunaiseen, on villavilttiä ja kukikasta tyynynpäällystä, ja näin keväättä kohti mennessä se on aikas kiva! En ois pari vuotta sitten uskonut! Muutama vaalean.pun. puserokin jo löytyy.. tytöt on tyttöjä! 😉

    Vastaa
  5. Reeta 28.1.2017

    Adidaksella on ollut myynnissä vaaleanpunaisia gollegemekkoja! :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *