Teppo on ollut reissun päällä, sillä hän lähti jo ennen joulua ”lomailemaan” ja seuramieheksi Saksasta Suomeen saapuneen tätini luokse. Tarja-tätini ja Teppo pitävät ihan valtavasti toisistaan, rakkaudeksikin sitä voisi varmasti kutsua, joten ihan mielelläni luovutan pienimmän perheenjäsenemme hetkeksi toisaalle. Tätini ja Tepon yhteiset kävelylenkit saattavat venyä kolmituntisiksi, sillä Teppo saa haistella ihan rauhassa ja valita haluamansa reitit – aikamoista luksusta. Koira tietysti nukkuu myös tädin vieressä, parhaalla paikalla. Ymmärtänette, että koira viihtyy hyvin – ja eron hetkellä hän saattaa jäädä uikuttumaan tippalinsissä takavasemmalla poistuvan Tarjan perään.
No, mielellään Teppo silti takaisinkin tulee, häntä viuhuen, innokkaana hän loikkii sohvalle tuttuun nurkkaan paijattavaksi. Sanoisin kohta 8-vuotta täyttävän Tepon olevan aika sopeutuvainen tyyppi, sillä tuntuu olevan erityinen paikka aika monen ihmisen sydämessä – eikä se mikään ihme ole, niin persoonallinen, kiltti ja ihana koirahan hän on.
Kerroin täällä blogissa Tepon käyneen lokakuussa eläinlääkärissä, hammaskiven poiston yhteydessä poistettiin myös hampaita. Viime vuonna Tepillä oli toinen koitoskin, hänet kastroitiin – ja onneksi siitäkin toimenpiteestä toipuminen sujui myös hyvin. Viikon jälkeen Teppo oli oma reipas itsensä, ainoastaan ruoka-annoksia pitää nyt vähän huolellisemmin tarkkailla, ettei paino lähde nousuun.
Joulukuussa (Tepon ollessa tädillä hoidossa) tapahtui kuitenkin jotain erikoista, Teppo oli muuttunut apaattiseksi ja oli ollut koko päivän tosi allapäin. Pää oli ollut riipuksissa ja koira oli näyttänyt surullisena. Huolestuneena täti tietenkin ilmoitteli asiasta meillepäin ja mietittiin, että pitääkö koiraa lähteä näyttämään lääkärille, mutta koska mitään muuta oiretta ei ollut, niin päätettiin tuumata seuraavaan päivään. Tilanne kuitenkin korjaantui iltaa kohden ja seuraavana päivänä Teppo olikin jo taas iloinen, innostunut ja normaali oma itsensä.
Kotona Tepon kanssa on tähän asti ollut ihan normaalia, leikkauksen jälkeen poika on vähän rauhoittunut, mutta aina se valppaana tarkkailee ja lähtee lenkille hihnan nähdessään. Mutta sitten se taas tapahtui, anoppi soitteli viikonloppuna meille Vuokattiin, että mikäköhän koiralla on? Samat oireet, se ei innostunut uloslähtemisestä ja se jos joku on todella poikkeuksellista. Seuraavana päivänä tilanne jälleen normalisoitui ja Teppo viuhotti iloisena menemään. Miikan vanhemmat ja heidän kotinsa on Tepolle tosi tuttu ja turvallinen paikka, joten en usko, että se olisi siitäkään kiinni.
Kotona Tepolle ei vielä ole tullut vastaavaa ”masennuskohtausta”, mutta huoli on silti suuri. Osaisittekohan te auttaa, mistä tässä nyt voi olla kysymys? Onko kenelläkään koiranomistajalla vastaavia kokemuksia? Heitteleekö hormonitasapaino leikkauksen jälkeen vieläkin vai mikä saa Tepon hetkittäin niin masentuneeksi?