Arvasin, että aika kuluu täällä yhdessä hujauksessa, mutta haluan vielä työntää pois mielestäni huomisen kotiinlähdön. Olisi niin paljon asioita, joita olisin halunnut vielä tehdä ja kokea, vaikka eihän sitä määräänsä enempää ehdi – ja voi kuinka paljon tässä ollaankaan ehditty.
vuokatti1vuokatti3vuokatti5vuokatti8vuokatti4vuokatti2vuokatti6vuokatti9Ollaan aamusta iltaan oltu menossa, nautittu laskettelusta sekä yleensäkin ulkoilusta ja aktiviiteeteista täysin sydämin. Kylvetty ja saunottu, meillä on tässä hotellilla näköalasauna omalla avannolla,  juuri sellainen jonka nähdessään alkaa huokailuttaa. Viikko ei olisi yhtään too much.

Iltaisin ei kenelläkään ole ollut ongelmia nukahtamisen kanssa. Eilen yksi uuvahti syliin  kesken illallisen, toinen automatkalle ja kolmas sohvalle.

-Maj

Vaaleanpunainen on ehdottomasti yksi tämän kevään hittiväreistä ja sitä näkyy nyt jokapuolella. Olen aina enemmän ja vähemmän salaa rakastanut vaaleanpunaisia asioita, vaatteita, sisustusjuttuja ja oikeastaan vähän kaikkea. Sain ehkä lievän yliannostuksen tätä hempeää väriä vuonna 2007, jolloin puolet omistamistani vaatteista oli vaaleanpunaisia, takkeja myöten. Erosin samoihin aikoihin silloisesta poikaystävästäni, muutin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja halusin hankkia ensimmäiseen omaan kotiini vaaleanpunaista – ja paljon! :D

Juuri nyt vaaleanpunainen näyttää vaatteissa ja asusteissa taas niin raikkaalta. Yritän olla tekemättä samaa virhettä kuin silloin 2007 eli pyrin maltillisuuteen, mika ei ole mitenkään ominaista itselleni. Omistan jo nyt vaaleanpunaisia huppareita ja yhdet tennaritkin.

cos_lastenvaatteet1cos_lastenvaatteet2
Oli pakko ostaa tämä, Rebekalle! Kyllä, tietenkin kyselin, että josko samanlaista löytyisi aikuistenkin puolelta, mutta turhaan. Collegemekko on muutenkin niin huippuvaate – se näyttäisi niin kivalta paljaiden säärien ja valkoisten lenkkareiden kanssa. Olemme ystäväni kanssa tuloksetta (jo varmaan vuoden) metsästäneet sitä täydellisen harmaansävyistä collegemekkoa tuloksetta.

cos_lastenvaatteet3
Pysypä siinä sitten maltillisena kurkatessasi tuonne COSin verkkokauppaan, sieltä löytyy nimittäin vaikka mitä ihanaa vaaleanpunaista pikkutytöille – ja tietenkin osa vaatteista on varustettu ale-merkinnöin, hitsi vie. Tykkään muutenkin tosi paljon merkin lastenvaatteista, niissä on hauskat leikkaukset ja jokaisessa on aina joku pieni juju, hauska leikkaus, kiva kuosi tms. COSin lastenvaatteet loppuu kokoon 6-8Y – se vielä menee Rebekalle, eli viimeisiä viedään nyt.

cos_kids61. Top with ruche detail, 20e 2. Dress with rounded skirt, 39e 3. Scalloped hem top, 13e  4. Wool pom hat, 17e

cos_lastenvaatteet4
Vinkatkaahan mulle jos onnistutte bongaamaan jotain vastaavaa aikuisten koossa, sillä  vaaleanpunainen collegemekko olisi kieltämättä täydellinen itsellekin kevääksi, mitä sanotte?

-Maj

1 2 3 4 5 14