*Yhteistyössä Asennemedia ja Silmäasema

Olen jo pitkään käyttänyt piilolinssejä – ja on mulla yhdet lasitkin, joita kyllä käytän vain erittäin harvakseltaan. Näköni on kuitenkin sen verran hyvä, että pärjään juuri ja juuri arjessa ilman piilolinssejä tai silmälaseja. Saan siis vielä näillä minuuksilla ihan laillisesti ajaa autoa, mutta esimerkiksi pidemmällä ajomatkalla käytän ehdottomasti piilolinssejä, sillä haluan tietenkin olla skarpeimmillani.

silmäasema1

Vierailin Tampereen Koskikeskuksen Silmäasemalla, missä näköni tarkastettiin ja sain sovitella uusia piilolinssejä. Itselläni on aikaisemmin ollut käytössä vain kuukausipiilolinssejä, joten kertakäyttöiset linssit olivat minulle uusi tuttavuus. Acuvue Oasys 1 day Hydraluxe -linssit eivät suoraan sanottuna tunnu silmissä yhtään miltään, niiden käyttömukavuus on aikaisemmin käyttämiini linsseihin verrattuna ihan omaa luokkaansa. Onhan se myös helpotus, että linssejä ei tarvitse ikinä puhdistella, sillä ne ovat kertakäyttöiset. Sanoisin jo tämän tuttavuuden perusteella kertakäyttöisten piilareiden olevan helpoimmat, turvallisimmat ja huolettomimmat linssit mitä löytyy.

silmäasema3

Silmäasemalta löytyi mukava optikko, jolta uskalsin kysellä kaikenlaista. Omat silmäni kestävät hyvin piilolinssejä, eivätkä ole herkät. Kaikilla näin ei ole, kuulemma monet ihmiset, joiden silmät eivät syystä tai toisesta ole kestäneet vielä pari vuotta sitten juurikaan piilolinssejä, ovat hämmästyneet tämän päivän piilolinssien mukavuudesta. Piilareissa on tapahunut paljon kehitystä, joten ei ole mahdottumuus, että voisit alkaa käyttämään niitä, vaikka muutama vuosi sitten se olisi tuntunut vielä mahdottomalta.

silmäasema4silmäasema5

Johnson & Johnsonin  Acuvue Oasys 1 day Hydraluxe -uutuuslinssejä on saatavilla tammikuun ajan vain Silmäasemilta. Linssejä löytyy monissa voimakkuuksissa (-12 ja +8 väliltä) ja valittavana on kaksi  eri kaarevuutta. Linsseihin on merkitty tunniste, joten tiedät varmuudella menivätköhän ne oikein päin. Suosittelen lämpimästi ainakin testaamaan näitä, etenkin jos aikaisemmin silmien kuivuminen on ollut ongelma piilolinssejä käyttäessä. Jos innostut asiasta, niin täältä pääset lukemaan lisää infoa sekä varaamaan ajan piilolinssisovitukseen. Tammikuun ajan Silmäasemilla on voimassa loistava tarjous, saat sovituksen sekä 10 paria sovituslinssejä 10 eurolla.

silmäasema6silmäasema2

Itselläni on vähän eri määrät miinusta linsseissä, huonommin näkevän silmän piilolinssissä on  -0,75 vahvuus. Maailmani terävöityy piilareilla, jos istuisin luennolla takarivissä, niin en näkisi ilman niitä kunnolla, joutuisin siristelemään todenteolla.

Piilareiden käyttö on ollut mulle alusta asti superhelppoa, lasit taas tuntuvat olevan vähän tiellä koko ajan – tai ainakin olen niistä koko ajan tietoinen. Kerroin muuten optikolle silmieni tuntuvan väsyneiltä työskennellessäni monta tuntia putkeen päätteen äärellä. Sain siihenkin vinkin; kannattaa välillä vilkaista vaikka ikkunasta ulos kaukaisuuteen, sillä tavalla silmät rentoutuvat.

Onko teissä lukijoissa piilareiden käyttäjiä? Millaisia lukemia linsseistänne löytyy?

-Maj

Suositellut postaukset

7 Comments

  1. Saana 9.1.2017

    Minulla on silmälasit, pienillä vahvuuksilla ja käytän niitä vain silloin tällöin. Piilareita en ole koskaan kokeillut. En kuitenkaan muista vahvuuksiani tarkasti. Voinko varata ajan piilareiden sovitukseen, katsooko optikko samalla oikeat vahvuudet piilareihin? Saako piilarit heti mukaan?

    Vastaa
    • Maj 9.1.2017

      Moikka! Piilarit tilataan myymälään sovituksen jälkeen. Mulla tarkastettiin sovituksen yhteydessä näkö, se varmasti halutessa onnistuu kyllä. Varmistan vielä Silmäasemalta, että kuuluuko se näöntarkastus automaattisesti sovitukseen vai tarviiko siitä ilmoittaa erikseen. Palaan sulle, heti kun saan tiedon! :)

      Vastaa
    • Maj 10.1.2017

      Hei Saana,
      Mä selvittelin tätä – tuosta tekstin linkistä pääset tarjoukseen ja sieltä suoraan ajanvaraukseen. Klikkaa ”varaa aika” josta pääset automaattisesti kohtaan ”Optikon piilolinssitarkastus ensisovittajalle”. Siinä samalla tsekataan myös näkö, ja saat siten oikeat vahvuuden uusiin piilolinsseihisi. Todennäköisesti linssit tilataan sulle myymälään, koska varastossa ei välttämättä ole oikeilla vahvuuksilla ym. varustettuja linssejä. :)

      Vastaa
      • Saana 10.1.2017

        Selvä, kiitos sinulle vaivannäöstä! :)

        Vastaa
  2. Milla 10.1.2017

    Ittellä on tullut käytettyä piilareita jo useemman vuoden ajan – omani ostan aina Specsaversilta ja hinnaksi taitaa tulla kuuden kuukauden pakkauksesta vajaa satanen. Mulla on molemmissa silmissä miinusta, toisessa 2 ja toisessa 2.25. Oon aina käyttänyt sellasia linssejä, jotka voi pitää yötä päivää, eikä tartte ottaa välttämättä pois kuin vaan linssejä vaihtaessa. Ne voi siis tavallaan vaan unohtaa sen jälkeen, kun ne kuun alussa on laittanut päähänsä, kätevää :) Hankin viime vuoden alussa kyllä ihan oikeatkin lasit silmätulehdusten ym. varalle, mutta käytän niitä kyllä liian harvoin – tuntuvat olen kokoajan tiellä, tippumassa nenältä tai muuten vaan hukassa. :/

    Vastaa
    • Maj 11.1.2017

      Moikka Milla! No nuo sun linssit kuulostavat myös tosi käteviltä :) Ehkä niiden silmälasien pitäisi vaan yksinkertaisesti olla niin ihanat ja hyvännäköiset, että niitä oikein haluaisi pitää, en tiedä mikä siinä on, sillä toisilla rillit näyttää niiiin hyvältä usein :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *